SF-kanalen
-
23:45-01:20En förälskelse
Simon ja Ingrid elävät täydellistä elämää: heillä on hyvät työpaikat, ihanat puolisot ja melkein aikuiset lapset. He eivät koskaan ole tavanneet, mutta eräänä kesäiltana heidän tiensä kohtaavat.
-
01:20-03:05Surmanjahti
Johan Falk, entinen sisäministeriön poliisi, joutuu jouluaattona mukaan ampumadraamaan. Hän toimii sankarimaisesti ja muun muassa pelastaa pienen lapsen hengen, mutta sitten hän joutuu mukaan painajaismaiseen murhaajan takaa-ajoon.
-
03:05-04:35Göta kanal 3 - Kanalkungens hemlighet
Kolmas osa äärettömän suositussa ruotsalaisessa komediasarjassa venejupakoista ja huijauksista Göta-kanavalla ja sen rannoilla.
-
04:35-06:25Levoton Sussie
Ulf Malmrosin gangsterikomedia värmlantilaisesta pikkukaupungista täynnä hulluja juonitteluja ja hillittömiä tyyppejä.
-
06:25-08:10Rasmus ja kulkuri
Hänen suurin unelmansa on saada ikiomat vanhemmat. Eräänä päivänä hän päättää karata. Jo ensimmäisenä päivänä hän törmää kulkuriin, ja siitä alkaa pitkä ja jännittävä seikkailu.
-
08:10-09:40Saariston lapset ja hylje
Saaristossa on kesä, ja Ninni ilahtuu kun hän saa oman hylkeen. Hylje nimetään Moosekseksi, ja siitä tulee saman tien kaikkien saaristolaisten suosikki.
-
09:40-11:20Anderssonskan Kalle
1970-luvun versio klassisesta kertomuksesta, jossa hyväsydäminen veijari Kalle Andersson keksii kepposia naapureilleen Södermalmissa.
-
11:20-13:00Bitchkram
Kristin myöhästyy New Yorkin koneesta ja joutuu piiloutumaan Andrean luo syvälle maaseudulle, missä hän kirjoittaa kolumneja unelmiensa kaupungista.
-
13:00-15:20Arn - Temppeliritari
Jan Guilloun kirjat Arn Magnussonista ovat taustana kalleimmalle Ruotsissa koskaan tehdylle filmisijoitukselle.
-
15:20-15:50Nånting levande åt Lame-Kal
Astrid Lindgrenin tarinaan perustuva ruotsalainen lastenelokuva lapsista, jotka odottavat kissan saavan pentuja. He haluavat piristää ystäväänsä.
-
15:50-17:25En förälskelse
Simon ja Ingrid elävät täydellistä elämää: heillä on hyvät työpaikat, ihanat puolisot ja melkein aikuiset lapset. He eivät koskaan ole tavanneet, mutta eräänä kesäiltana heidän tiensä kohtaavat.
-
17:25-19:45Kourallinen rakkautta
Vuoteen 1909 sijoittuva ruotsalaisdraama, jossa nuori työläistyttö saa töitä piikana ja aloittaa suhteen talon isännän kanssa.
-
19:45-22:00Enkelten talo - toinen kesä
Uusi, mullistava kesä alkaa, kun Fanny ja Zac palaavat Enkelten taloon. Paljastuu että Gottfridillä ja Ivarilla on veli Sven, joka muutti Amerikkaan lapsena.
-
22:00-23:50Henkivartijat
Johan Falkin ystävällä Sven Petterssonilla on vaatefirma, joka toimii osittain ulkomailla. Suojautuakseen Viron mafialta hän turvautuu saksalaiseen turvallisuuseksperttiin. Tämä on kuitenkin gangsteri, ja pian Sven on pulassa.
-
23:50-01:45Kahlittu
Kenneth Ahlin romaaniin perustuva ruotsalaisdraama rikoksenuusija Kennetin yrityksistä selvitä vankilan muurien ulkopuolella.