Taivas TV7
-
Israelin puolustusvoimien vahdinvaihto. Kun kenraaliluutnantti Herzi Halevi otti esikuntapäällikön tehtävän vastaan, kaikki puhujat peräkkäisissä seremonioissa mainitsivat Iranin uhan.
-
Habakuk, Haggai ja Malakia. Habakukin kirja kertoo siitä, kuinka Jumala käyttää eri kansoja toteuttaakseen pelastussuunnitelmaansa. Haggai kehotti ja rohkaisi kansaa temppelin jälleenrakentamisessa.
-
Vapautettu armoon ja hyvään hedelmään. Roomalaiskirje 8:1-13.
-
Lohjalla Se löytyi -nuorisotapahtumassa. Mukana tanssiryhmä.
-
Kristiina Brask & Ossi - Praise to Jesus.
-
Onnettomien onnea ja vähäisten vaikutusvaltaa.
-
Vapaa arvomaailma Raamatun valossa. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
Lopunajan voittavan seurakunnan rukous. Osa 3/3.
-
Yeshua, Israelin pelastaja. Osa 3/5. Se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Joh. 4:14.
-
Elämä ja yltäkylläisyys!. Håkan & Pia. Menin vihollisleirille.. Jussi Korvajärvi laulaa.
-
Jeesuksen seuraaminen. Keskustelemassa Soile Inkari ja Juhani Rajala.
-
Kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Osa 1/2. Pastori Glory Backman opettaa.
-
Afgaanikristityt Talebanin varjossa. Afganistan on jäänyt Ukrainan sodan varjoon ja maan pieni salaisten kristittyjen vähemmistö kamppailee olemassaolostaan.
-
Toivo matkalla myrskyyn. Osa 3/4.
-
Kaija Mäkinen. Raahen seurakunta.
-
-
Antamisen lahja.
-
Israelin hallitus kuohumispisteessä.
-
Psalmit 29-32.
-
Hallituksille ja esivalloille alamaiset. Keskustelemassa Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.

Yhdysvaltain ja Israelin liitto ja globaalit näkymät.
-
Nainen kaivolla. Jeesus juttelee Samarialaisen naisen kanssa ja tarjoaa hänelle elämän vettä.
-
Yksityiskohtaista johdatusta. Jeesukseen uskovana olet Jumalan palvelija, jota Jumala tahtoo johdattaa aivan yksityiskohtaisesti.
-
Viisi tärkeää asiaa.
-
Sadonkorjuun vuosi. Markus ja Marjaana Korhonen kertovat Missiomaailman näystä vuodelle 2023. Evankeloimiskampanjoita järjestetään eri puolilla maailmaa kuten Intiassa ja Pakistanista. Afganistanin pelastusoperaatio on loppusuoralla.
-
Marja ja Markku Lehmuskoski. Osa 2/2. Yhteinen voitto. Avioparityössä mukana olo on tuonut Lehmuskoskille löydön, että ollaan vaikeuksienkin keskellä samalla puolella.
-
Mika ja Mirkka Jantunen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
Pentti Survo haastattelussa. Hän kertoo elävästi ja mielenkiintoisesti kokemaansa elämää Jumalan kanssa: uskoontulosta, Pyhällä Hengellä täyttymisestä, nrs-herätyksestä aina nyt-hetkeen saakka.
-
-
Jeesus auttaa hädässä. Osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
Pauliina Kenni. Huittisten vapaaseurakunta.
-
Rukoillen uuden vuoden haasteisiin. Katastrofit ja kriisit seuraavat toisiaan, mutta niiden keskellä mediatyö saavuttaa yhä ihmisiä evankeliumilla.
-
Markus 4:35-5:20.
-
Juutalaisille määrätyt 70 vuosiviikkoa. Daniel lukee Jeremian kirjaa ja havaitsee, että profeetan ennustama 70 vuotta kestävä pakkosiirtolaisuus on pian päättymässä.
-
22:30-23:00Passion for Jesus
Uskollinen todistaja, esikoinen ja hallitsija, osa 2.
-
Koulu joukkohaudan vieressä. Toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vieraili pienessä Dogo Nahawan kylässä Nigeriassa, joka on ollut Boko Haramin terroristijärjestön kohteena.
-
Tykkyluminen tunturi. Teimme retken Posiolle. Joitakin auringon pilkahduksia näimme, joten pieniä "maistiaisia" saimme mukaan. Täälläkin Jumalan luoma luonto näyttäytyi sadunhohtoisena.
-
Adonai - He Comes. Sävel & sanat Tuula Bow. Sovitus, laulu & musiikki Jeanne.
-
Onko Jumalasta puhuminen helppoa?. Kristittynä elämisen suuren seikkailuun kuuluu etuoikeus kertoa uskosta ja Jumalasta. Tämä vaatii tilannetajua, tietoa ja tarttumista sopiviin hetkiin.