Yle Teema Fem
-
23:57-04:00Textnytt
-
04:00-08:15Textnytt
-
08:15-08:35Superapulaiset
Superapulaiset: Joutilaat ikäihmiset. Uusinta vuodelta 2017.
-
08:35-09:00Simonin tanssikoulu E04
Osa 4/7. Sooloharjoitukset taivasalla. Kaikki alkavat olla väsyneitä, hermot kiristyvät ja ensi-iltaan on vain kolme päivää. On luovan ajattelun aika. Simon päättää, että tänään treenataan ulkona raittiissa ilmassa. Tuotanto: DR
Sarja -
09:00-09:30Kylmää ja märkää E11
Osa 11/14. Tom opettelee harppuunakalastusta ja joutuu todella kylmään veteen. Harppuunan käytön perusteet hän oppii Islannissa. Suomen Paraisilla Tom osallistuu alan kilpailuun. Five Corners Productions, 2014. (U)
Sarja -
09:30-10:30Talot huokuvat historiaa S02E04
Kausi 2, 4/8. Tukholman Suurkirkon kupeessa on 1500-luvulta peräisin oleva kerrostalo. Christopher O'Regan kertoo talon tapahtumista vuosisatojen aikana. Erika Åberg auttaa vuokralaisia huoltamaan taloa kestävällä tavalla.
Sarja -
10:30-11:00Tuomiopäivä
4/5. Zombievirukset ja autioituneet suurkaupungit ovat kirjojen, elokuvien ja tv-sarjojen usein toistuva teema. Toimittaja Anna Lindman keskustelee ruotsalaissarjassa ihmiskuntaa kohtaavista tulevaisuuden uhista. Tuotanto: SVT, 2020. (U
-
11:00-12:00Luontomatkalla S04E01
Kausi 4, 1/9. Tsernobylin vanhan ydinvoimalan turva-alue on muuttunut erämaaksi vuoden 1986 onnettomuuden jälkeen. Anders Lundin vierailee alueella ja saa kokea jotain epätavallista. Tuotanto: SVT, 2017. (U)
Sarja -
12:00-12:46Fosca
4/8. Laput silmillä? 2/2 Kestää jonkun aikaa ennen kuin Fosca pääsee yli uuden rikosjutun henkilökohtaisesta näkökulmasta. Sen jälkeen on päivänselvää, että tälle tutkijalle on turha syöttää pajunköyttä. Yritti sitä kuka vain.
-
12:46-13:29Fosca
5/8. Joutsenlaulu 1/2. Kuuluisa sopraano esiintyy maaseudulla pienoiskonsertissa. Onko ura laskussa? Seuraavana aamuna naisen säestäjä pyytää poliisia etsimään kadonnutta solistia. Oliko syytä huoleen?
-
13:29-14:20Fosca
6/8. Joutsenlaulu 2/2. Paholaisen metsäksi kutsutussa paikassa tapahtuu outoja, mutta mikä on tekojen motiivi? Voiko poliisikoiran nenä erehtyä pahemmin kuin Foscan nenä? Jos voi, niin minkä vuoksi?
-
14:20-15:15Rahavirrat
Siirtolaiset lähettävät valtavia summia rahaa kotimaahansa. Globaalit rahavirrat ovat osaksi henkilökohtaista kunniaa ja kansantaloutta.O: Rumbi Katedza T: Mai Jai Films, STEPS (Transactions) Zimbabwe 2021 (U)
-
15:15-16:14Simon Reeve järvimaisemissa S01E02
Kausi 1, 2/3. Järviseudun kansallispuisto. Simon lähtee liikkeelle Järviseudun kansallispuiston länsilaidalta. Avovesiuimari Sara Barnes vie Simonin uimaan kirkkaaseen Buttermerejärveen. Derwent Waterin rannalla sen sija
Sarja -
16:14-17:25Francon jälkeen - Alcántaran perhe S01E02
Kausi 20. Numeroimaton erikoisjakso, Mietinnän aika. Vuosi 1991 on ollut yksi pahimmista vuosista Mercedeksen ja Antonion elämässä. Kumpikin heistä rakastaa ja kunnioittaa toistaan, mutta miten tästä mennään e
-
17:25-17:48CLUE - kultaisen kellon arvoitus
4/4: Maltalainen mysteeri. Vähitellen johtolangat alkavat muodostaa kuvion ja kolmikko pääsee yhä lähemmäs ratkaisua. Onnistuvatko he lopulta selvittämään, mitä tapahtui vuotta aiemmin?
-
17:48-17:55Lemmikkilekurit
Karitsa on huonossa kunnossa, ja kääpiösnautserin pennut käyvät terveystarkastuksessa.
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:10Mikko Mallikas
Elämässä on usein kiire, kun pitää pukea, syödä ja lähteä matkaan. Mikko haluaisi kuitenkin ehtiä tehdä muutakin.
-
18:10-18:12Sukkahittimittari
Facetime.
-
18:12-18:17Lulun luontoseikkailut
Lapset poimivat kirsikoita, mutta Nokkela ottaa nokoset. Hän näkee unta lentävistä kirsikoista, jotka laskeutuvat hänen koriinsa. Miksi ne eivät tosiaan voisi lentää, vaan putoavat maahan?
-
18:17-18:30Leikitään Bärtilin kanssa
Bärtil ja Isa-possu pyytävät Rune Bergin mukaan leikkiin esittämään isää. Rune-siili ei kuitenkaan oikein ymmärrä, kuinka leikitään.
-
18:30-19:16Unelmien maa S02E05
Kausi 2, osa 5/8: Sotaa ja rauhaa. Mariuksen biologinen isä ilmestyy yllättäen paikalle. Iranin vallankaappaus tarjoaa Nyman Diving -yhtiölle uusia tilaisuuksia, ja Anna puolestaan löytää uuden ystävän. (U)
Sarja -
19:16-19:25Arkkitehtuurin helmiä
Lundin monitoimitalo, 1968. Arkkitehti: Klas Anshelm. Christoffer Barnekow tutustuttaa katsojat kiinnostaviin rakennuksiin ympäri Eurooppaa arkkitehtuurin historiaa tutkivan Martin Rörbyn kanssa.
-
19:25-19:29Strömsöstä poimittua: Mehitähti-installaatio.
Owe Salmela tekee puutarhaan saviruukuista, rautatangoista ja sinnikkäistä mehitähdistä hauskan installaation. Toimittaja: Elisabeth Morney. (U)
-
19:29-19:39Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:39-19:50Sportnytt
Urheilu-uutisia.
-
19:50-20:00Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Porvoolainen Anette Sundström inhoaa valokuvia itsestään. Silti hän ottaa joka vuosi alastonkuvan vartalostaan, koska tahtoo olla sinut ulkonäkönsä kanssa: "Yritän lopettaa itseni väheksymisen." Hauskana juttuna
-
20:00-21:00Luonto, ihminen ja taide
2/3. Kesytetty luonto taiteessa. Miten luonto ja luonnon merkitys ihmiskunnalle heijastuu taiteeseen eri aikakausina? Taidehistorioitsija James Fox tutkii merkittävien taiteilijoiden ja taideteosten kautta miten suhteemme l
-
21:00-22:35Kino Klassikko: Nainen katoaa
Alfred Hitchcockin Englannin-kauden huipentumassa vanha nainen katoaa jäljettömiin Eurooppaa halkovasta junasta. Pääosissa: Margaret Lockwood, Michael Redgrave. (The Lady Vanishes, Britannia 1938)
-
22:35-22:44Uusi Kino: Grasshopper
Grasshopper on kokeellinen lyhytelokuva tyhjillään olevista liikehuoneistoista ja yön synkimmällä hetkellä käynnistyvästä lopunajan diskosta. Minimalistisen musikaalin musiikista vastaa Stiletti-Ana. O: Jussi Eerola. T: T
-
22:44-23:01Uusi Kino: Peli
Useita palkintoja voittanut lyhytdokumenttielokuva kertoo jalkapallosta ja erotuomarista, joka on kaiken keskellä. Ohjaus Roman Hodel. Tuotanto Ensemble Film, Sveitsi, 2020. (U)
-
23:01-01:02Kino: Topaz
Leon Urisin romaaniin perustuvassa jännärissä ranskalainen agentti sotkeutuu suurvaltojen vakoilupeliin Kuuban kriisin aikaan. N: Frederick Stafford, Dany Robin, John Vernon, Karin Dor. O: Alfred HItchcock. (USA 1969)