TV-opas
-
-
23:11-00:10Timanttinen keikka
Timanttisella keikalla nähdään Anna Puu ja Jussi Liimatainen GLivelabissa elokuussa 2018. Anna kertoo ohjelmassa Sami Kuoppamäelle mm. siitä kuinka hän aloitti kirjoittamaan itselleen biisejä ja millainen prosessi musiikillisesti
-
00:10-04:00Uutisikkuna
-
04:00-07:00Uutisikkuna
-
07:00-08:00Anne ja Anders Pohjolassa E03
Osa 3/5. Grönlanti. Pohjolan matkallaan Anne ja Anders saapuvat Qeqertarsuaqin kylään Grönlannissa. He käyvät vanhalla arktisella tutkimusasemalla ja huomaavat, että Grönlanti on monin tavoin muutoksessa. T: DR, 2021
Sarja -
08:00-08:50Avara luonto: Vihreä planeetta
2/5. Veden maailma. Vesikasvit ovat sekä kiehtovia että kauniita. Sarjassa tutustumme maapallon luontoon kasvillisuuden näkökulmasta. Erikoiskameroiden tallentamana näemme sellaista kasvien käyttäytymistä, jota ihmiss
-
08:50-08:55Luontokuvauksen edistysaskeleet
Virtuaalitodellisuuden ihmeitä. Sarja kuvaa BBC:n luonto-ohjelmien kuvaamisen huimaa teknistä kehitystä 60 vuoden aikana. Siihen sisältyy valtava määrä mullistavia keksintöjä, jotka tuovat luonnon lähemmäs kuin koska
-
08:55-09:10Perjantai-dokkari: Suljetulla
Tanja Heikka on ollut Pitkäniemen suljetulla osastolla kymmenen kertaa. Nyt lääkkeiden lisäksi kokeilussa on sähköhoito. Lukittujen ovien takana Tanja kokee olevansa turvassa itseltään. Ohjaaja Anni Tolonen.
-
09:10-10:00Flinkkilä & Kellomäki
Runoilija Heli Laaksonen rakastaa vaikeasti asumista ja tunnustautuu säheltäjäksi. Hän haluaa herättää ihmisissä heltymystä luontoa kohtaan ja muistuttaa munailun tärkeydestä. Ani Kellomäki haastattelee.
-
10:00-11:00Jumalanpalvelus
Pääkaupunkiseudun vapaaseurakuntien tv-jumalanpalveluksen teemana on "yksin kotona". Paulus Rissanen saarnaa. Major Big Band -orkesteri esiintyy. Uusinta, esitetty 26.1.2020.
-
11:00-11:15Mikaela&Thomas
Koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat nostaneett kuluttajahintoja ja lainojen korkoja. Tänä vuonna tilanteen odotetaan rauhoittuvan, kertoo Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti. Sähkön hintaa laskee tänä vuonna Olkiluoto 3
-
11:15-11:20Tarinoita järviltä
Talvi järvessä. Elämää jään alla. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)
-
11:20-12:05Michael Palin Irakissa S01E02
Kausi 1, 2/3. Vaarallista ja kiehtovaa. Matka jatkuu kohti Irakin pääkaupunkia, Bagdadia. Kirkukissa Michael kuulee ongelmallisesta öljytuotannosta, ja Tikritissä hän vierailee Camp Speicherin joukkomurhan tapahtumapaikalla.
Sarja -
12:05-12:55Metsän selviytyjät
Suomalaisen luonnon neljä vuodenaikaa kysyy linnuilta ja eläimiltä nokkeluutta ja kekseliäisyyttä. Vain parhaat varastomestarit ja turkinvaihtajat selviytyvät metsien siimeksessä yli haastavan talven. (U)
-
12:55-13:25Viimeinen sana
Miten kaupalliset yhteistyöt ja someaktivismi istuvat toimittajan työn eetokseen? Keskustelemassa toimittaja ja somevaikuttaja Maria Veitola, Imagen toimituspäällikkö Sonja Saarikoski ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hy
-
13:25-14:05Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?
Mikä on uskonnon merkitys nykymaailmassa, kun yhä useampi eroaa kirkosta ja Suomi monimuotoistuu? Vieraina piispa Mari Leppänen ja mediapersoona Arman Alizad. Perjantai-dokkari: Luojan lapset.
-
14:05-15:20Hengaillaan
1/7. Uusi ohjelma alkaa! Ensimmäisessä alkuerässä kisaamassa ystävykset Cristal Snow ja Sauli Koskinen sekä taiteilijat Meeri Koutaniemi ja Laura Malmivaara. Jenni Poikelus juontaa ja tuomarina toimii Riku Rantala. Bändinä Luukas Oja.
-
15:20-16:50Uusi Sherlock S01E02
Kausi 1, 2/3. Sokea pankkiiri. Ympäri Lontoota ilmaantuu seinätöherryksiä, jotka tuntuvat liittyvän outoihin kuolemiin. Sherlock vetää Watsonin mukaan uuteen vaaralliseen juttuun. Miten pankki liittyy kuvioon? T: BBC (U)
Sarja -
16:50-16:55Novosti Yle
-
16:55-17:00Yle Uutiset viittomakielellä
-
17:00-17:06Yle Uutiset 17.00
-
17:06-17:10UMK23 Lyriikkavideo
Portion Boys osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun 2023 biisillään Samaa taivasta katsotaan. Bilebiisi on tehty huumorilla, mutta sen sanoma on tärkeä. Samaa taivasta katsotaan -biisin on tarkoitus tuoda iloa ja luoda yhteenkuulu
-
17:10-17:55Neiti Fisher nuoremman tutkimukset S02E07
Kausi 2, 7/8. Murha joella. Peregrinen ja hänen ystäviensä retki luontoon saa yllättävän käänteen, kun Samin koukkuun tarttuu ruumis. Uhrin menneisyydestä paljastuu, että häntä on syytetty vuosia sitten vaimo
Sarja -
17:55-18:00Pieni suuri maailma
1/20. Sarajevon salat. Maisemia maailmalta pieninä paketteina.
-
18:00-18:10Yle Uutiset 18.00
-
18:10-18:15Urheiluruutu
-
18:15-18:36Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit
5/10. Huuhkajan pelastusoperaatio. Sarjassa seurataan eläinlääkärien työtä Manitobassa, Kanadassa, jossa he pelastavat loukkaantuneita ja sairastuneita villieläimiä.
-
18:36-18:45Pohjolan luonto
Kaatopaikan kotkat ja huuhkajat. Luontofilmi, Ruotsi 2012.
-
18:45-19:30Arto Nyberg
Suorassa lähetyksessä haastateltavina entinen rata-autoilija, taiteilija Robert Lappalainen, laulaja-lauluntekijä Pauli Hanhiniemi ja etelä- ja pohjoisnavat sekä Mount Everestin valloittanut Mikko Vermas.
-
19:30-19:45Päivä Ruotsissa
Jason Diakité, taiteilijanimeltään Timbuktu, tekee työtä syrjäytymisvaarassa olevien lasten parissa. Tänään hän on solistina varainkeruukonsertissa, jonka tuotto menee Tansanian lasten auttamiseen. (U)
-
19:45-20:29Jäljet päättyvät Berliiniin S10E05
Kausi 10, 5/12. Raja, jota ei ylitetä. Rakennusyrittäjä katoaa. Poliisille paljastuu, että yritys käytti pimeää työvoimaa, mutta tytär väittää, ettei isä ollut siihen yksin syyllinen. Kuka puhuu totta?
Sarja -
20:29-20:45Yle Uutiset 20.30
-
20:45-21:05Urheiluruutu
-
21:05-22:00Ivalo S02E05
Kausi 2, osa 5/6. Syyllinen. Nina ja Viktor selvittävät Lahden vanhan murhaa, koska vain todistamalla, että Kajanne ei murhannut vaimoaan, Nina uskoo, että hänet on mahdollista pelastaa Ordon vankeudesta. Nina tutustuu isäänsä.
Sarja -
22:00-22:45McDonald & Dodds S03E05
Kausi 3, 5/6. Pilvet kuun takana 1/2. Menestynyt liikemies löytyy osittain maahan haudattuna kesken pyhäinmiestenpäivän vieton. Etsivä McDonaldilla ei ole pulaa epäillyistä - onko syyllinen paikallinen taiteilija, salaperäinen
Sarja -
22:45-23:40Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe
1/2. "Ilmastonmuutos ei ole totta". Öljy-yhtiöt ovat vuosikymmeniä uskotelleet, ettei ilmastonmuutosta ole, tai ettei se ainakaan ole fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamaa. Yhtiöt panostavat viestintään, jok
-
23:40-00:20Ykkösaamu
Suomi pohti alkuviikosta, voiko Natoon edetä ilman Ruotsia. Pakkaa sotkee Turkki, joka veti tukensa Ruotsin Nato-jäsenyydeltä. Ykkösaamun vieraana on ulkoministeri Pekka Haavisto. Seija Vaaherkumpu haastattelee.
-
-
-
22:00-00:45Jääkiekon NHL, Colorado Avalanche - St. Louis Blues
Jääkiekon NHL:n runkosarjan ottelu Colorado Avalanche - St. Louis Blues. Denver, Yhdysvallat. Ruotsinkielinen selostus Anders Nordenswan.
-
00:45-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:53Nimipäiväonnittelu: 29.1.
Onnea, Valtteri!
-
06:53-07:04Nappulat
Muks ja heppa. Leikkiä, laulua, iloa ja ihmettelyä Lauran, Jonnen ja nappuloiden kanssa perheen pienimmille!
-
07:04-07:15Hyrräpäät
Kausi 2. Vetäminen. Hyrräpäät auttavat rakentajaa mittaamaan. Kukkuulla on merkillisen pitkä köynnös.
-
07:15-07:17Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
07:17-07:27Remi ja Ubu
Remi korjaa kaiken. Ubu menee yllättäen epäkuntoon, mutta Remi päättää yrittää uudelleenkäynnistystä ihan yksin. Jotain menee kuitenkin pieleen.
-
07:27-07:29Pikku Kakkonen
Senja tutkii lumessa liikkumista.
-
07:29-07:36Osku
Mestarilintu. Leiriläiset kilpailevat toisiaan vastaan selvittääkseen, kuka on mestarilintu.
-
07:36-07:41Vegesaurukset
Harvinaista herkkua. Meripihka kätkee sisäänsä kaikkien vegesaurusten herkkua, fossiloitunutta mahlaa. Sitkeän kovaa pihkaa on vain miltei mahdotonta murtaa auki.
-
07:41-07:41Pikku Kakkonen
Kummasta käpälästä? Nallella on Iinalle yllätys.
-
07:41-07:43Heimo ja Hemmo
Hemmo ylösalaisin. Heimo pyytää Hemmoa näyttämään, mitä tarkoittavat ylös ja alas.
-
07:43-08:04Oktonautit
Kausi 1. Oktonautit ja leikkurihait. Oktonauttien varusteisiin ilmestyy kummallisia reikiä. Kuka jyrsii Gupeja? / Oktonautit ja airokala. Peson veli Pinto vierailee Oktopodilla ja saa osallistua hirviöjahtiin!
-
08:04-08:06HYRRÄ: Tanssivideot
Mä skeittaan. Esitt. Samuel Sariola, Osmo Ikonen, Jyri Sariola, säv&sov. Jyri Sariola, san. Kaisa Happonen, koreografi Riikka Korpi
-
08:06-08:28Ryhmä Hau
Kausi 8. Pennut ja Kati pysäyttävät haukkuvan kattikoplan. Kati astuu Rikun saappaisiin ja pelastaa pentujen kanssa kaupungin haukkuvilta kissoilta. / Pennut pelastavat silmälasit. Kapteeni Turpo kadottaa silmälasinsa.
-
08:28-08:55Salasaaren seikkailijat
Kausi 1. Sokkelosanoma. Seikkailijat Emma ja Pihla saapuvat salaperäiselle Salasaarelle. He ovat juuri sopivia auttamaan saarelaisia heidän erilaisissa pulmissaan. Sitten pidetään juhlat!
-
08:55-08:57Nimipäiväonnittelu: 29.1.
Onnea, Valtteri!
-
08:57-08:59Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:59-09:00Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
09:00-09:11Näin meillä
Tuolileikki. Luukas junailee luokkansa opettajan uudeksi jäseneksi isän bändiin, jotta saisi vaihtaa istumapaikkaa koulussa.
-
09:11-09:23Kärpästen Harri
Murkkujen Harri. Harri haluaa työskennellä muurahaisten yhdyskunnassa osoittaakseen, että hän on yhtä ahkera ja pystyvä kuin muurahaisetkin. Liiallinen uho uhkaa kuitenkin kostautua.
-
09:23-09:34Keltainen Lumimies
Punajuurihuijarit. Pormestari on määrännyt juurikaskuun, jolloin syödään pelkkiä keitettyjä punajuuria. Tuiskulalaisten elämä on sietämättömällä tolalla, kunnes Rita keksii salaisen herkun.
-
09:34-09:56Merten syvyyksissä S04E13
Kausi 4, 13/13. Sisäpiirin juttu. Sukellusvene on jäänyt jumiin outoon paikkaan. Meren perhe käynnistää operaation sukellusveneessä olevien pelastamiseksi. Voisivatko nämä ihmiset olla perheen kadonneet isovanhemmat?
Sarja -
09:56-09:57Tipu Touhukas
Sähkörummut. Kaverukset soittavat rumpuja tiuhaan tahtiin.
-
09:57-10:00Galaxi somessa
-
10:00-10:10Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
10:10-11:15Alppihiihdon MC, N pujottelu 1. kierros
Alppihiihdon maailmancup, naisten pujottelun 1. kierros. Spindleruv Mlyn, Tshekki. Selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantuntijana Marcus Sandell.
-
11:15-11:20Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
11:20-11:44Urheilustudio, Jatkoerä
Miten sujuvat ampumahiihtäjältä ja painijalta piruetit ja hypyt jäällä? Moninkertainen arvokisamitalisti Laura Lepistö opastaa Kaisa Mäkäräistä ja Petra Ollia taitoluistelun saloihin.
-
11:44-12:15Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
12:15-13:10Yhdistetyn MC, M mäki HS 109
Yhdistetyn maailmancup, miesten HS 109. Seefeld, Itävalta. Selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntijana Petter Kukkonen.
-
13:10-14:15Alppihiihdon MC, N pujottelu 2. kierros
Alppihiihdon maailmancup, naisten pujottelun 2. kierros. Spindleruv Mlyn, Tshekki. Selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantuntijana Marcus Sandell.
-
14:15-14:20Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
14:20-15:00Yhdistetyn MC, M 12,5 km
Yhdistetyn maailmancup, miesten 12,5 km. Seefeld, Itävalta. Selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntijana Petter Kukkonen.
-
15:00-15:10Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
15:10-16:15Mäkihypyn MC, M HS 235 1. kierros
Mäkihypyn MC, miesten HS 235 1. kierros. Bad Mitterndorf, Itävalta. Selostus Simo Leinonen, lajiasiantuntijana Janne Ahonen.
-
16:15-16:30Urheilustudio
Urheilustudio on talvikauden etkot, kilpailut ja jatkot. Urheilua ja elämää - urheilukuplasta käsin, sinne jumittumatta.
-
16:30-17:15Mäkihypyn MC, M HS 235 2. kierros
Mäkihypyn MC, miesten HS 235 1. kierros. Bad Mitterndorf, Itävalta. Selostus Simo Leinonen, lajiasiantuntijana Janne Ahonen.
-
17:15-19:15Taitoluistelun EM: Loppunäytös
Loppunäytös. Espoo. Selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen, lajiasiantuntija Laura Lepistö. Ruotsinkielinen selostus Marianne Nyman, lajiasiantuntija Pernilla Böhling.
-
19:15-19:38Modernit Miehet S01E09
Kausi 1, 9/12. Tuomas huomaa oman avulaisuutensa mahdottomuuden yrittäessään auttaa kaikkia. Pete saa tietää tuntemattoman isänsä olevan elossa ja ilmoittautuu "Missä Olet?" -televisio-ohjelmaan löytääkseen hänet. (U)
Sarja -
19:38-20:01Modernit Miehet S01E10
Kausi 1, 10/12. Pete löytää unelmiensa naisen, mutta koituuko lihansyönti suhteen kohtaloksi? Matti panostaa romanttiseen hetkeen, mutta onko miehinen ajatus spontaniudesta se oikea? (U)
Sarja -
20:01-20:05Pirjo S01E10
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) kohtaa vanhat tutut. Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (U
-
20:05-20:32Verta, hikeä ja luksusta
3/8. Kaivosteema jatkuu, kun ryhmä jatkaa työkokeiluaan timanttikaivoksilla. Työ on todella raskasta. Naiset eivät saa tehdä täällä töitä, ja se nostaa turhautumista pintaan. Tavataan paikallinen timanttien välittäjä.
-
20:32-21:01Verta, hikeä ja luksusta
4/8. Kaivosten mudat jätetään taakse ja aloitetaan työt kaakaofarmilla. Idyllinen maalaismiljöö kätkee puidensa varjoihin surullisen salaisuuden: kaakaoviljelmillä käytetään paljon lapsityövoimaa.
-
21:01-21:05Exploring Earth
2/5. Miltä hengenvaarallinen Patagonian puuma näyttää luontokuvaaja Konsta Punkan linssin läpi? Konsta Punkka kuvaa näin isoja petoeläimiä ensimmäistä kertaa ilman piilokojun turvaa. Yli satakiloinen puuma hiipii alle viiden metrin
-
21:05-21:25Rantamaa & Libiso - Retkikunta Jäämerelle
8/8. Viimeisenä vaelluspäivänä Manu pohtii elämänvalintojaan ja asenteen merkitystä epäonnistumisten keskellä. Koko retkikunta: Aleksi, Lloyd, Ilari, Patrick, Onni, Amos, Manu ja Tuukka - vielä kerran yhten
-
21:25-23:11Hustlers - korkojen kera
Tositarinaan perustuva draamakomedia newyorkilaisista strippareista, jotka päättävät nokkelasti vedättää Wall Streetillä työskenteleviä asiakkaitaan. Pääosissa: Jennifer Lopez, Constance Wu, Julia Stiles, Keke Palmer,
-
23:11-00:00Puhtaus ja vaara
Viisi suomalaista seksityöntekijää kertoo työstään. Alkuperäiset haastattelut kuullaan esiintyjen kautta. O: Elina Talvensaari. T: Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab, 2017. (U)
-
-
-
(Cellisten) Wallander yrittää selvittää, miksi venäläinen sellisti on joutunut mafian tappolistalle. Onko kyse huumeiden salakuljetuksesta vai henkilökohtaisesta motiivista?
Elokuva -
Kausi 2, 7/10. Upi tajuaa omat tarpeensa todistettuaan vankilakaverinsa itsemurhayritystä. Salo ottaa asiat omiin käsiinsä, kun poliisien tutkinta ei tuota tarpeeksi tulosta.
Sarja -
Kausi 2, 8/10. Tuula yrittää neuvotella Tikkakosken jengille sopimuksen, josta on vaikea kieltäytyä. Salon, Leon ja Tikkakosken kilpajuoksu varastetun kontin herruudesta kiihtyy.
Sarja -
Kausi 1, 1/8. Kääntöpiste. Pörssianalyytikkona työskentelevä Adam palaa kotiseudulleen rikollisen isänsä hautajaisiin ja tekee tämän tavaroista löydön. Tanskalainen rikosdraamasarja.
Sarja -
Kausi 1, 1/4. Yöttömän yön selviytyjät. Ystävykset Donny ja Ray lähtevät keskellä kesää Alaskan erämaahan. Vuorokauden ympäri paistava aurinko vaikeuttaa miesten nukkumista. Amerikkalainen realitysarja. (u)
Sarja -
03:30-04:10Kova laki S18E05
Kausi 18, 5/18. Kyyti. Kadulta löydetään kaksi ruumista: valkoihoinen teinipoika ja nuorempi, tummaihoinen tyttö. Naapuruston asukkaat ovat epäilyttävän tietämättömiä tapahtumista. Yhdysvaltalainen rikossarja.
Sarja -
04:10-05:04Kova laki S18E05
Kausi 18, 5/18. Kyyti. Kadulta löydetään kaksi ruumista: valkoihoinen teinipoika ja nuorempi, tummaihoinen tyttö. Naapuruston asukkaat ovat epäilyttävän tietämättömiä tapahtumista. Yhdysvaltalainen rikossarja.
Sarja -
07:00-07:25Koiralle koti S08E20
Kausi 8, 20/29. Benji. Laiminlyödyllä Benjillä on jo iän tuomia vaivoja, eikä uuden perheen löytäminen ole helppoa. Amerikkalainen koirankoulutusohjelma.
Sarja -
07:25-07:50Teletapit
Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille.
-
07:50-07:55Professori Balthazar
Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet.
-
Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä.
Sarja -
Suursuosittu Palomies Sami, palomestari Teräs ja muut paloaseman sankarit huolehtivat kaupungin turvallisuudesta neuvomalla ja opastamalla, sekä nopealla toiminnalla.
Sarja -
Kausi 2, 18/52. Pikkusiskon pikkulisko. Tule mukaan Monchhichin ja ystävien taianomaisiin uniseikkailuihin!
Sarja -
Kausi 1, 8/26. Ninni näkyy jälleen. Ninni on ollut näkymätön ilkeän tätinsä vuoksi, mutta nyt hänestä voi nähdä jo kaiken muun paitsi kasvot. Lapset lähtevät leikkimään piiloleikkiä metsään. Haisuli keksii ikävän juonen.
Sarja -
-
Kausi 5, 8/8. Huippukokin voidiili. Mestarikokki Michael Björklund tunnetaan terveellisistä menuista. Kotona todellisuus on toinen, mikä yllättää Pipan. Micke haastaa itsensä toteuttamaan elintapamuutokset kiireen keskellä. (u)
Sarja -
Kausi 1, 17/20. Kasvikset käyttöön. Tänään kaapeissa lojuvat kasvikset pääsevät hyötykäyttöön, kun Jamie tekee ratatouillea ja tomaattirisottoa. Englantilainen ruokaohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 15, 6/6. Ei oppi ojaan kaada. Meijerin työntekijä murhataan kuuluisan paikallisen juuston valmistuspaikassa. Tapahtumat näyttävät liittyvän sekä meijeriin että paikalliseen kouluun. Brittiläinen rikosdraamasarja.
Sarja -
Kausi 15, 2/8. Vuoden sketsihahmokilpailu käy kiivaana, kun jo ensimmäinen sketsihahmoista lähetetään kotimatkalle. Yllätyksellisen illan tähtivieraana nähdään Kaija Koo! Suoran lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Sarja -
Kausi 1, 17/20. Parit vaihtoon! Nyt on aika laittaa pakkaa hiukan sekaisin, kun pariskunnat vaihtavat puolisoita keskenään päivän ajaksi. (u)
Sarja -
Kausi 1, 18/20. Viimeinen rakkauskorjaamo. Asiantuntijat istahtavat alas viimeisen kerran parien kanssa. Päätökset loppuvalojen suhteen lähestyy, joten käsillä on viimeiset hetket selvittää asiat. (u)
Sarja -
-
-
Katsaus Liigan ajankohtaisiin tapahtumiin.
-
Kausi 2, 4/4. 22. päivä lokakuuta 1997 tanskalainen Steen Christensen ampui kaksi poliisia teloitustyyliin Helsingissä Ullanlinnassa. Tästä alkoi Suomen historian yksi suurimmista ajojahdeista.
Sarja -
Kausi 16, 1/5. Joulun haamu. Barnaby saa uuden työparin ja lähtee selvittämään paranormaaliin tapahtumaan osallistuneen miehen murhaa. Brittiläinen rikosdraamasarja.
Sarja -
-
-
-
Kausi 6, 2/10. Päättelyn mestarit. Onnistuuko studioon saapunut bestman voittamaan häämatkan avioparille. Ohjelman isäntinä Jaakko Saariluoma ja Kalle Lamberg.
Sarja -
Kausi 5, 8/8. Huippukokin voidiili. Mestarikokki Michael Björklund tunnetaan terveellisistä menuista. Kotona todellisuus on toinen, mikä yllättää Pipan. Micke haastaa itsensä toteuttamaan elintapamuutokset kiireen keskellä.
Sarja
-
-
-
23:40-02:10Elokuva: Inferno
(Inferno 2016). Tom Hanks esittää jännityselokuvassa professori Robert Langdonia, joka herää sairaalasta muistinsa menettäneenä ja joutuu pian hengästyttävälle pakomatkalle tohtori Brooks (Felicity Jones) seuranaan. He seuraavat mielipuolen jättämiä vihjeitä halki historiallisten rakennusten ja kaupunkien etsiessään piilotettua virusta, joka uhkaa tappaa puolet ihmiskunnasta. Pohjautuu Dan Brownin romaaniin Inferno. Pääosissa: Tom Hanks, Felicity Jones, Omar Sy, Ben Foster, Irrfan Khan, Sidse Babett Knudsen. Ohjaus: Ron Howard. (116')
Elokuva -
Kausi 1. Jakso 2. Osa 2/2. Venäjän ja lännen välinen suhde on muuttunut voimakkaasti Vladimir Putinin yli 20-vuotisella valtakaudella. Kaksiosaisen dokumentin jälkimmäisessä osassa kerrataan, kuinka kuilu on Putinin toimien seurauksena asteittain kasvanut, ja hahmotellaan erilaisia skenaarioita Putinin ja Venäjän lähitulevaisuudesta. Dokumentti. (50')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 7/10. Etsintöjä ja outoja tappeluita.. Oulussa jäljestetään asetta, rattijuoppoa ja kadonnutta nuorta. Hämeenlinnassa selvitetään rajua ulosajoa. Joensuussa partio lähetetään joukkotappelupaikalle kahdestaan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 23/28. Sveitsiläiset kellot. Sveitsiläismies tuo lahjaksi kelloja, joista tullimies kiinnostuu. Amerikkalaismies tuo rajan yli moottoreita, mutta väittää sen olevan pelkkä harrastus. Amerikkalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 20/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
Kausi 2. Jakso 16/26. Sarja kertoo Arpo-robotin ja hänen hoidokkinsa, Daniel-vauvan, hauskoista kommelluksista. Lastenohjelma. (3')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 15/26. Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
06:55-07:20Pyjamasankarit S01E21
Kausi 1. Jakso 21/52. Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma. (23')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 28/52. Muotidiivat. K3 lähtee Pariisiin ikiomaan muotinäytökseensä. Joku ovela vastustaja kuitenkin sabotoi tyttöjen harjoituksia. Mutta kuka tahtoisi pilata heidän suuren iltansa? He päättävät tutkia vieraslistaa, mutta tuo salaperäinen vastustaja osoittautuu tavattoman liukkaaksi tapaukseksi. Pystyvätkö tytöt paljastamaan syyllisen? Ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (12')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/52. Mustekalajuttu. Jackin onkeen tarttuu kalastuskisassa pieni kraken ja hän ottaa sen lemmikiksi. Kun sotaherran palkinto katoaa ja hän syyttää poikia, Tashin ja Jackin täytyy selvittää kylään iskenyt varkauksien aalto... ja äkkiä! Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (12')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 20/20. LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (11')
Sarja -
Koostejakso muutaman minuutin mittaisista Lego Ninjago -jaksoja, jotka kertovat Wun teekaupasta. (22') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
Kausi 2023. Jakso 3/20. Tällä kertaa Lasten uutiset selvittää, minne kouluruokalan tarjottimet ovat kadonneet. Käymme seuraamassa, miten presidentti Sauli Niinistön vierailu Ukrainaan sujui. Perehdymme myös droneihin, joilla voi tulevaisuudessa tehdä paljon muutakin kuin kuvata maisemia. Lastenohjelma. (8')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 1/6. Sarjan ensimmäisessä jaksossa Sami Kuronen tutustuu pohjoiskarjalaisiin perinneherkkuihin Suomen itäisimmässä kunnassa, Ilomantsissa. Muistoissa palataan Samin lapsuuden kesiin Ilomantsin Haukivaarassa, jossa vahvat makumuistot loihdittiin mummolan leivinuunin lämmössä. Illallispöytään saapuu kunniavieras, jolla on monta tarinaa kerrottavana Samin lapsuusvuosilta. Kotimainen matkailuohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/6. Joensuu on herkuttelijan kätketty helmi, jonka persoonalliseen tarjontaan Sami Kuronen tutustuu makumatkallaan. Pohjois-Karjalan pääkaupunki ottaa vieraan ilolla vastaan, mutta löytyykö Joensuusta todella maailmanluokan drinkkejä ja fine diningia? Millaisia aarteita, tarinoita ja makuja Sami löytää päiväretkellään Valamon luostarin rauhoittavassa ympäristössä? Kotimainen matkailuohjelma. (23')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 1/15. Tutustumme käsipalloilija Teemu Tammisen makuuhuoneeseen, käymme testaamassa hikistä esteratajuoksua sekä selvitämme, millainen on epätyypillisen vuorokausirytmi. Kotimainen lifestyleohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 1/24. Äänen juhla on täällä taas, haastavampana kuin koskaan! Tähtivalmentajien tuoleilla nähdään Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki sekä paluun tekevä Elastinen. Kilpailijoita mm. Lahdesta, Helsingistä ja Alajärveltä. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/12. Verenpunaiset ruusut. Kochin, Moserin ja Böckin lauantai-iltapäivän keskeyttää kaksoismurha. Tekopaikalta löytyy kaksi kuollutta biokemistiä ja punaisia ruusuja. Itävaltalainen rikossarja. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 1/18. Hiekkaan haudattu. Rex löytää rikospaikalta kassin, joka johdattaa murharyhmän siepatun tytön jäljille. Moser haluaa mukaan lunnaiden luovutukseen, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Itävaltalainen rikossarja. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 7/10. Järki vai tunteet. Erinin ja Julesin viehättävä talo Brisbanen Wooloowinissa on täynnä persoonallista rantatunnelmaa, vaikkei se edes sijaitse rannalla. Jules uskoo, että remontti voi muuttaa pikkuruisen talon täydelliseksi kodiksi koko perheelle, mutta Erin on varma, että on aika muuttaa suurempaan. Neale kääntää parin kodin päälaelleen, ja Andrew etsii helmiä Brisbanen asuntomarkkinoilta. Kumpi selviytyy kisasta voittajana? Australialainen lifestyleohjelma. (50')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 8/10. Lahjontaa. Ciaran ja Andrew?n perhe on kasvanut lyhyessä ajassa huomattavasti, ja koti Melbournessa on jäänyt pieneksi. Neale ja Andrew taistelevat parin suosiosta ankarasti ja turvautuvat jopa lahjontaan. Australialainen lifestyleohjelma. (49')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/10. Kasarikoti täynnä kompromisseja. Espoon Lippajärvellä sijaitsee rivitalokoti, jossa kaapin paikan päättää Kirka. Kompromisseja on tehty nyt tarpeeksi, joten on aika antaa päätösvalta Markolle ja Annelle. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/8. Uudesta ilmeestä suuriin tunteisiin. Ellen Jokikunnas tarttuu toimeen Ticon kotona ja uuden lookin saa sekä koti että mies. Tunteet ottavat vallan monessa käänteessä ja Tico kokee elämänsä festarit Samin avustuksella. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
18:05-20:00Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri
(The Pink Panther/USA-Tsekki 2006). Mestarikoomikko Steve Martin on hulvattoman vauhtikomedian pääosassa komisario Clouseau, joka ryhtyy selvittämään surmatulta jalkapallovalmentajalta ryöstetyn, korvaamattoman arvokkaan Vaaleanpunainen pantteri -timantin tapausta. Johtolankoja ei ole, mutta yhdessä avustajansa Gilbert Pontonin (Jean Reno) kanssa neuvokas komisario säntäilee aarteen perässä Pariisin bulevardeilta New Yorkin pilvenpiirtäjäviidakkoon saakka. Tarinaan liittyy kiinteästi myös pop-diiva Xania (Beyonce Knowles). Elokuvan innoittajina ovat toimineet Peter Sellersin pääosittamat Vaaleanpunainen pantteri -klassikkokomediat. Pääosissa: Steve Martin, Kevin Kline, Beyonce Knowles, Jean Reno, Emily Mortimer, Henry Czerny. Ohjaus: Shawn Levy. (88')
Elokuva -
Kausi 12. Jakso 2/24. Tähtivalmentajat joutuvat pistämään parastaan kosiskellessaan taidokkaita laulajia tiimeihinsä. Yksi esityksistä saa Annan lyyhistymään ja muut anomaan encorea. Kilpailijoita mm. Torniosta, Hämeenlinnasta, Mikkelistä ja Tampereelta. Kotimainen musiikkiohjelma. (64')
Sarja -
21:35-21:40Keno ja Synttärit S2023E29
Kausi 2023. Jakso 29/181. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
21:40-23:40Elokuva: Hercules
(Hercules 2014). Dwayne Johnson esittää eeppisessä toimintaelokuvassa murtunutta Herkulesta, joka johtaa kullanhimoisten palkkasoturien joukkoa. Kun Traakian kuningas pyytää häneltä apua raa?an sotaherran kukistamisessa, Herkules joutuu pohtimaan, onko hänestä sankariksi. Pääosissa: Dwayne Johnson, John Hurt, Ian McShane, Rufus Sewell, Aksel Hennie, Ingrid Bolsø Berdal. Ohjaus: Brett Ratner. (93')
Elokuva -
23:40-02:20Elokuva: Mission Impossible - Ghost Protocol
(Mission: Impossible - Ghost Protocol/USA 2011). Menestyselokuvasarjan toiseksi viimeinen osa on myös Samuli Edelmannin todellinen Hollywood-debyytti. Toiminnalla ja jännityksellä ladattu tarina käynnistyy, kun Nathan Huntin (Tom Cruise) johtamaa eliittiryhmää epäillään Kremlissä tapahtuneesta pommi-iskusta. Terrorismisyytösten myötä eksperttien on painuttava maan alle, ja iskun todellisten tekijöiden vauhdikas takaa-ajo kuljettaa heidät Moskovasta Dubaihin ja edelleen Intian eksoottiseen Mumbaihin. Elokuva on huippusuosituilla animaatioillaan Rautajätti ja Ihmeperhe mainetta niittäneen ohjaaja Brad Birdin ensimmäinen näytelmäelokuva. Pääosissa: Tom Cruise, Paula Patton, Simon Pegg, Jeremy Renner, Michael Nyqvist, Vladimir Mashkov, Samuli Edelmann. Ohjaus: Brad Bird. (127')
Elokuva
-
-
-
23:01-01:02Kino: Topaz
Leon Urisin romaaniin perustuvassa jännärissä ranskalainen agentti sotkeutuu suurvaltojen vakoilupeliin Kuuban kriisin aikaan. N: Frederick Stafford, Dany Robin, John Vernon, Karin Dor. O: Alfred HItchcock. (USA 1969)
-
01:02-04:00Textnytt
-
04:00-08:10Textnytt
-
08:10-08:30Superapulaiset
Superapulaiset: Uusi ryhmässä. Uusinta vuodelta 2017.
-
08:30-09:00Ponipulmia E06
Osa 6/15: Olympiatähtien luona. Ratsastusleiri kahdeksalle nuorelle, joilla on ponipulmia. Ruotsin televisio, 2010. svenska.yle.fi/hajbo
Sarja -
09:00-10:00Vaihdevuodet - ne tulevat sinullekin
1/2. Malin Jacobson Båth on 52-vuotias ja keskellä vaihdevuosia. Hän päätää ottaa ohjelmassaan selvää, mikä vaihdevuosissa on totta ja mikä tarua, ja pureutuu kahdessa jaksossa niin hormonien hullunmyllyyn kuin
-
10:00-10:30Egenland S03E08
Kausi 3, 8/8. Haukivuoren turvesuolla pelataan MM-tason lentopalloa. Imatran Jäppilänniemeen vie taiteilijoiden ja kyläläisten 10 kilometrin taidetie. Lappeenrannan jälleensyntynyt Nuijamies on kaupunkilaisten rakastama klubi. (U)
Sarja -
10:30-10:59Tanskan aarteenmetsästäjät S08E03
Kausi 8, 3/12. Rikke ja Frede ovat saaneet tilauslistan asiakkaaltaan. Mutta ei olekaan helppoa löytää näitä tavaraoita. Sussie Vig etsii 50-luvun keramiikkaa. Søren Falk toivoo löytävänsä ruotsin kirpputoreilta tavaraa.
Sarja -
10:59-11:43Tuntematon perillinen Norja E04
Osa 4/6. Kukkaistytön harras toive. Evelynillä ei ollut kaivattua perhettä eikä läheisiä ihmisiä. Vai oliko asia aivan näin? Norjalaisessa sarjassa etsitään kadonneita sukulaisia ja perillisiä. T: NRK, 2022
Sarja -
11:43-12:00Kasvis-tv
Tanskalaiset kasviskokit Abi ja Knoll loihtivat ruokaa purjosipulista. Tällä kertaa pitkulainen vihannes muuntuu purjosipulitornadoksi. Se on erittäin terveellistä ja aina helppo hätävara.
-
12:00-14:00Kino: Topaz
Leon Urisin romaaniin perustuvassa jännärissä ranskalainen agentti sotkeutuu suurvaltojen vakoilupeliin Kuuban kriisin aikaan. N: Frederick Stafford, Dany Robin, John Vernon, Karin Dor. O: Alfred HItchcock. (USA 1969)
-
14:00-14:55Antonio Banderas ja Pedro Almodóvar
40 vuotta ja 8 elokuvaa. Maailmankuululla espanjalaisen elokuvan mestarilla ja hänen miespuolisella muusallaan on intohimoinen suhde, josta on syntynyt useita loistavia elokuvia, Naisista hermoromahduksen partaal
-
14:55-15:50Pablo Picasso ja Francoise Gilot
Francoise Gilot oli 40 vuotta Pablo Picassoa nuorempi kun he tapasivat vuonna 1943. Millainen oli kahden taiteilijan kymmenen vuotta kestänyt myrskyisä liitto, johon syntyi kaksi lasta? Miten Francoise Gilot pystyi
-
15:50-17:25Tarmo Peltokoski johtaa Latviassa
Nuori suomalaismaestro Tarmo Peltokoski (s. 2000) nimitettiin v. 2022 Latvian kansallisorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Näemme nyt marraskuussa Riiassa pidetyn avajaiskonsertin.
-
17:25-17:55Strömsö
Strömsön kokki Julien Huéber tekee pataa, joka on pehmeää kuin voi, ja näyttää, kuinka taikinaa taitellaan, kun tehdään aitoja patonkeja. Jim kertoo jälleen niin trendikkäistä mäntyhuonekaluista, ja Camilla maalaa meksikolaisin värein.
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:22Melukylän lapset E03
Osa 3/13. Ollin hammas heiluu. Mitä mahtaa tapahtua, kun Alatalon Ollin hammas heiluu?
Sarja -
18:22-18:26Raka Bananer
Milja menee ensimmäisen kerran yökylään Vanjan luokse. Se vähän jännittää, mutta jännitys menee ohi, kun hiukan höpsötellään ja hassutellaan, syödään muffineita ja harjataan hampaat. Ja äitihän sanoi ennen lähtöä: jos ei uni tule silmä
-
18:26-18:30Vahaveitikat
Kun Niilo Norsu innostuu harrastamaan liikuntaa, se onnistuu tallaamaan Kettu Repolaisen kolonkin lyttyyn. Nyt se pitää korjata.
-
18:30-19:29Talot huokuvat historiaa S02E05
Kausi 2, 5/8. Micke ja Daniel ovat omistautuneet pelastamaan Grönvikenistä hankkimansa ränsistyneen talon. Christopher O'Regan etsii tietoa talon aikaisemmista vaiheista. Erika Åberg entisöi osia 30-luvun keittiöstä. T: SVT
Sarja -
19:29-19:39Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:39-19:48Sportnytt
Urheilu-uutisia.
-
19:48-20:00Sportliv
Ruotsissa Kärppien entinen kultavalmentaja Mikko Manner on joutunut kovaan paikkaan. Entisen mahtiseuran Brynäsin nostaminen suosta Ruotsin pääsarjassa on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Manner on joutunut oppimaan nauttimaan arjesta v
-
20:00-21:00På spåret
10/13. Lohkojen kakkosiksi jääneet saavat tänään toisen mahdollisuuden päästä semifinaaleihin. Jännittävän tietokilpailun juontaa Kristian Luuk, ja tuomarina toimii Fredrik Lindström. Musiikista vastaa Benny Anderssons Orkester, vierailev
-
21:00-21:22Solsidan - Onnea onkimassa
6. kausi, osa 5/10. Suzy Kenneby järjestää lounastilaisuuden, missä on tarjolla esitelmiä ja seurustelua kiinnostavien ihmisten kanssa. Ove ajaa Annan elokuvan kuvauksiin. Hän onnistuu melkein ujuttamaan itsensä avus
-
21:22-21:44Solsidan - Onnea onkimassa
6. kausi, osa 6/10. Fredde yrittää palata töihin ja toivoo olevansa kaivattu, mutta huomaakin, että hänen tilalleen on palkattu joku paljon häntä tehokkaampi ja terävämpi. Fredde tajuaa, että hänen täytyy keksiä joki
-
21:44-22:06Solsidan - Onnea onkimassa
6. kausi, osa 7/10. Alex ja Anna aikovat syödä illallista Fredden ja Mickanin kanssa. Alunperin oli tarkoitus järjestää vain mukavan mutkaton ilta ilman lapsia, mutta jotenkin juttu muuttuu yhä isommaksi tilaisuudeks
-
22:06-22:30Solsidan - Onnea onkimassa
6. kausi, osa 8/10. Anna on lähtenyt Unkariin elokuvan kuvauksiin. Alex jää kotiin Pallen kanssa, joka on tehnyt bänät tyttöystävänsä kanssa ja on siksi vailla asuntoa. Palle on kuin aikuinen lapsi, joka ei suostu te
-
22:30-22:49Ensimmäinen vuosi
1/8. Anna potee kehokriisiä ja identiteettikriisiä, mutta saunominen auttaa ahdistukseen. Ellenin oli aluksi vaikeaa tuntea itseään äidiksi. Sofia puolestaan on pahoillaan, että rokotukset tuntuvat vauvasta ikäviltä.
-
22:49-23:13Ensimmäinen vuosi
2/8. Tindran on ollut vaikeaa ymmärtää, että hän on nyt todellakin Veeran äiti. Anna potee mustasukkaisuutta Oktan takia Tallinnassa. Ellen miettii, missä perhe asuu tulevaisuudessa, ja Sofia lohduttaa Neliaa, joka potee koronaa.
-
23:13-00:07Blackport E02
Osa 2/8: Lakko. Merimiesten ja kalastustyöläisten lakko lamauttaa Islannin. Jónista on tullut kansanedustaja, ja Harpa ja Grímur johtavat kalastusyritystä Freydísin ja Einarin kanssa. Pitääkö heidän ryhtyä rikkureiksi, jotta he voiva
Sarja
-
-
-
23:10-02:05Subleffa: Terminator 2 - Tuomion päivä
Kaksi terminaattoria saapuu vuodesta 2029 hakemaan nuorta Connoria, josta olisi tarkoitus tehdä ihmisten vastarintaliikkeen johtaja. (u)
Elokuva -
Kausi 2, 3/15. Rajuja räjähdyksiä. Joukkueet saavat tehtäväkseen rakentaa malleja, jotka räjähtävät mahdollisimman näyttävästi. Australialainen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 2, 2/6. Suojelevainen isä. Mark ja Virgil karhuavat yliopiston saatavia. Chris ja Sam suostuttelevat pubin omistajaa maksamaan velat. KC ja Alex perivät maksamattomia palkkoja. Brittiläinen realitysarja. (u)
Sarja -
Kausi 13, 5/10. Poliittisia eroja. Poliittisesti täysin eri näkemyksiä kannattavat äidit vaihtavat paikkaa. Amerikkalainen tositelevisiosarja.
Sarja -
06:30-06:55Teletapit
Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille.
-
Kausi 1, 6/26. Hattivatteja ja aarteenetsintää. Hattivatit kerääntyvät Muumien teltan ympärille. Hemulin vastustuksesta huolimatta ilmapuntari palautetaan alkuperäisille omistajille. Myrskyn jälkeen rannalta löytyy aarteita.
Sarja -
Kausi 1, 7/26. Ninni on näkymätön. Tuu-tikki tuo Muumiperheen luokse tytön, joka on muuttunut näkymättömäksi. Tuu-tikki toivoo, että Muumiperheen luona Ninni uskaltaisi taas tulla näkyväksi.
Sarja -
Kausi 1, 8/52. Kaupunkiin saapuu kuuluisa seikkailija Alligaattori-Jack, joka kutsuu ihailijansa Danin mukaansa etsimään harvinaista lintua.
Sarja -
Kausi 5, 8/8. Niin hyvää vettä. Huippujännittävän kauden klimaattisessa finaalissa taistellaan muun muassa kalasanaleikeissä, kookoksen siirrossa ja kaavioiden teossa. Brittiläinen viihdeohjelma. (u)
Sarja -
Kausi 5, 7/14. Intohimon aavistus. Tedin äiti on kaupungissa. Moiran on pakko sekaantua Jocelynin musikaaliin. David huomaa isyyden edut. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
Kausi 5, 8/14. Juhlan paikka. Johnny ja Stevie lähtevät alan gaalaan mutta tavoittelevat eri asioita. Moira yrittää estää Alexisin suunnitelmat pyrkiä rooliin Cabaret-tulkinnassa. Kanadalainen komediasarja.
Sarja -
11:00-11:30Simpsonit S11E05
Kausi 11, 5/22. Maalla on mukavaa. Koko perhe muuttaa maalle, missä Homer ja Bart keksivät tupakan ja tomaatin sekoituksen, erittäin addiktiivisien nautintoaineen. (u)
Sarja -
11:30-12:00Simpsonit S11E06
Kausi 11, 6/22. Keilailumestari. Kun Homer osoittautuu legendaariseksi keilailijaksi, hän kohtaa alan todelliset mestarit. (u)
Sarja -
12:00-12:30Simpsonit S11E07
Kausi 11, 7/22. uuri kahdeksikko. Apun vaimo synnyttää kahdeksaiset. (u)
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S11E08
Kausi 11, 8/22. Prätkäkundi. Homer ja kaverit ovat muodostaneet prätkäkerhon ja törmäävät legendaariseen bändiin poiketessaan matkan varrella 50-lukulaiseen kuppilaan. Vierasäänet: John Goodman, Henry Winkler, Jay North. (u)
Sarja -
Kausi 19, 11/15. Romurallia. Huolellisesta koulutuksesta ja uutterasta harjoittelusta huolimatta poliisin taktiset pysäytykset eivät aina mene pilkulleen oppikirjan mukaan. Brittiläinen poliisisarja. (u)
Sarja -
Kausi 15, 2/8. Vuoden sketsihahmokilpailu käy kiivaana, kun jo ensimmäinen sketsihahmoista lähetetään kotimatkalle. Yllätyksellisen illan tähtivieraana nähdään Kaija Koo! Suoran lähetyksen juontaa Niina Lahtinen.
Sarja -
Kausi 3, 1/10. Räppärit salkun vartijoina. Rahasalkkua lähtevät piilottamaan räppärit Brädi ja Tuomas Kauhanen. Tuomaksen vaietessa kuulustelijat kääntyvät kaksikon avustajien puoleen. Pystyvätkö avustajat pitämään pokkansa?
Sarja -
16:30-16:55Koiralle koti S08E05
Kausi 8, 5/26. Annie. Terrieri Annie on virunut eläinsuojassa, eikä kukaan ole osoittanut siihen kiinnostusta. Eric kuitenkin näkee Anniessa potentiaalia. Amerikkalainen koiraohjelma.
Sarja -
Kausi 2, 4/15. Olipa kerran. Kauden ensimmäisessä karsintakisassa joukkueet saavat tehtäväkseen rakentaa ikonisen kohtauksen sadusta. Australialainen viihdeohjelma.
Sarja -
Kausi 40, 17/17. Finaali. Koskemattomuuskisoissa heitellään hiekkapusseja ja pyöritellään palloja. Sen jälkeen nähdään tulentekokisa. Lopulta Jeff julistaa voittajan autotallistaan käsin. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
19:50-20:00Best of Posse
-
20:00-20:30Simpsonit S33E05
Kausi 33, 5/22. Lisan vatsa. Kesälomalla lihonut Lisa ei ole moksiskaan uudesta ulkomuodostaan, ennen kuin Marge epähuomiossa murskaa tyttärensä itsetunnon. Yhdysvaltalainen komediasarja.
Sarja -
20:30-21:00Simpsonit S33E06
Kausi 33, 6/22. Flandersin kiirastuli, osa 1. Flandersin löytämä rahakassi syöksee koko Springfieldin väkivaltaiseen kaaokseen, ja mies itse kuulee lihallisten ilojen ja synnin kutsun. Yhdysvaltalainen komediasarja.
Sarja -
21:00-21:30Vintiöt
Istu ja pala. He ovat takaisin ruudussa. Eikö millään ole enää väliä? Tämäkö on Suomi-popin tulevaisuus vai kotimaisen sketsiviihteen loppu? Ota itse selvää.
-
21:30-22:00NFL-studio
C Moren NFL-studiossa ennakoidaan NFC:n konferenssifinaalia Philadelphia Eagles - San Francisco 49ers. Juontajana Petri Pasanen asiantuntijoinaan Suomen maajoukkueesta tutut Miro Kadmiry ja Akseli Olin.
-
22:00-23:45NFL Playoffs: Philadelphia Eagles - San Francisco 49ers
Philadelphia Eagles - San Francisco 49ers (29.1.2023). NFC:n konferenssifinaali. Selostajana Mika Laurila ja asiantuntijana Teemu Lahti.
-
23:45-01:25NFL Playoffs: Philadelphia Eagles - San Francisco 49ers
Philadelphia Eagles - San Francisco 49ers (29.1.2023). NFC:n konferenssifinaali. Selostajana Mika Laurila ja asiantuntijana Teemu Lahti.
-
-
-
23:05-01:00Elokuva: Poliisiopisto 4 - Korttelipoliisit
Poliisiopiston rehtori haluaa katujen rikollisuuden kuriin ja hänen suunnitelmansa on kouluttaa ryhmä vapaaehtoisia siviilejä korttelipoliiseiksi. Rehtori värvää avukseen joukon vanhoja oppilaitaan.
Elokuva -
01:00-01:35Latela 2022 S02E03
Kausi 2, osa 3. Montako miestä tarvitaan laittamaan Martin kumit vanteille? Huttunen jaksaa rakentaa ahkerasti projektiaan, vaikka haasteita riittääkin.
Sarja -
01:35-02:10Latela 2022 S02E04
Kausi 2, osa 4. Hydrauliikka hoituu mutta jarruhommat jumittavat ja jumissa on Huttusen siviilielämäkin. Elämä heittelee yrittäjää, mutta Latelassa kaveria ei jätetä ja Martin ympärille kerääntyy talliterapeutteja.
Sarja -
02:10-03:20Naked Attraction UK: Best Naughty Bits S01E02
Kausi 1, osa 2. Ikimuistoisimmat hetket huippusuositusta ja rohkeasta deittisarjasta, joka alkaa sillä, kuinka hyvät treffit voivat päättyä - alastomuudella.
Sarja -
03:20-04:25Unelmahäät S02E03
Kausi 2, osa 3. Askon, 41, ja Marin, 31, lempi humahti ensi näkemällä liekkeihin, kun he päätyivät yhteisen tuttavansa muuttoavuksi. Kun pari oli tapaillut kolme viikkoa, Asko kosi.
Sarja -
04:25-04:55Will & Grace S11E03
Kausi 11, osa 3. Grace (Debra Messing) ja Will (Eric McCormack) ovat sydänystäviä ja kämppäkaveruksia New Yorkissa. Emmy-palkittu komediasarja seuraa sanavalmiin ja ratkiriemukkaan kaksikon elämän vauhdikkaita käänteitä.
Sarja -
04:55-05:20Will & Grace S11E04
Kausi 11, osa 4. Grace (Debra Messing) ja Will (Eric McCormack) ovat sydänystäviä ja kämppäkaveruksia New Yorkissa. Emmy-palkittu komediasarja seuraa sanavalmiin ja ratkiriemukkaan kaksikon elämän vauhdikkaita käänteitä.
Sarja -
05:20-05:55Asunnon metsästäjät S153E08
Kausi 153, osa 8. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
06:20-06:40Oman saaren metsästäjät S02E09
Kausi 2, osa 9. Asunnon metsästäjät trooppisella otteella! Sarja seuraa onnekkaita ostajia, jotka eivät etsi vain taloa vaan parasta pakopaikkaa - omaa yksityistä saarta! (Island Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
06:40-07:00Oman saaren metsästäjät S02E10
Kausi 2, osa 10. Asunnon metsästäjät trooppisella otteella! Sarja seuraa onnekkaita ostajia, jotka eivät etsi vain taloa vaan parasta pakopaikkaa - omaa yksityistä saarta! (Island Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
07:00-07:25Parittomat viikot S02E06
Kausi 2, osa 6. Fridan ja Selman pitäisi viettää tyttöjen iltaa, mutta se ei mene suunnitelmien mukaan. Fridan on vaikea ymmärtää Selman etuja, mutta Jonas tulee apuun. (Udda veckor, Draama, Ruotsi, 2020)
Sarja -
07:25-07:45Parittomat viikot S02E07
Kausi 2, osa 7. Frida ja Jonas ovat hämmentyneitä tunteistaan toisiaan kohtaan. Lotta ja Mattias päättävät auttaa. Testi klamydian tarkistamiseksi on hankala. (Udda veckor, Draama, Ruotsi, 2020)
Sarja -
08:50-10:35Maastohiihdon Ski Classics: Marcialonga
Suora lähetys Ski Classics -sarjan osakilpailusta Marcialongasta, naisten ja miesten 70 km:n kisasta. Selostajana Juhani Henriksson, asiantuntijana Riikka Sarasoja-Lilja.
-
10:35-14:00Australian avoimet: miesten loppuottelu
Suora lähetys. Selostajana Arne Six, asiantuntijana Jarkko Nieminen. (Australian avoimet: miesten loppuottelu, Urheilu, Australia, 2023)
-
14:00-14:30Arktiset Vedet S11E07
Kausi 11, osa 7. Ison meren äärellä ja valtavien kalojen kotimaisemissa Norjan Steigenissä.
Sarja -
14:30-15:05Latela 2022 S02E03
Kausi 2, osa 3. Montako miestä tarvitaan laittamaan Martin kumit vanteille? Huttunen jaksaa rakentaa ahkerasti projektiaan, vaikka haasteita riittääkin.
Sarja -
15:05-15:35Latela 2022 S02E04
Kausi 2, osa 4. Hydrauliikka hoituu mutta jarruhommat jumittavat ja jumissa on Huttusen siviilielämäkin. Elämä heittelee yrittäjää, mutta Latelassa kaveria ei jätetä ja Martin ympärille kerääntyy talliterapeutteja.
Sarja -
15:35-16:50Marko Björs - Rakkauden seikkailu S01E02
Kausi 1, osa 2. Hevoset on Markolle kaikki kaikessa, joten Marko haluaa ensimmäiseksi viedä kaikki miehet ratsastamaan. Eräs miehistä pelkää kuitenkin hevosia.
Sarja -
16:50-19:05Free Willy - Pelastakaa Willy
Ongelmanuori ystävystyy vangitun Willy-miekkavalaan kanssa.
-
19:05-19:35Iholla S07E05
Kausi 7, osa 5. Piritta sekoilee aikatauluissa, mutta illalla koittaa treffit! Elina ja Ansku matkustavat Sloveniaan ja potee vähemmistöstressiä. Tuure on New Yorkissa ja pohtii Tulevaa. (Iholla, Kotimainen tosi-tv, Suomi, 2022)
Sarja -
19:35-20:00Iholla S07E06
Kausi 7, osa 6. Sara pohtii asuntonsa myyntiä ja tekee ensimmäistä kertaa eläessään lettuja miehelleen. Elina ja Ansku tapaavat Slovenian lenkkimummon. Piritta pääsee viimein Kuvauksiin. (Iholla, Kotimainen tosi-tv, Suomi, 2022)
Sarja -
20:00-21:00Arktinen retkikunta S01E02
Kausi 1, osa 2. Retkikunta herää ensimmäiseen aamuun perusleirissä. Löytöretkellä ympäristöön helle yllättää Saulin. Jääkarhun jäljet pysäyttävät retkikunnan paikoilleen. Retkikuntaa johtaa Patrick "Pata" Degerman.
Sarja -
21:00-23:20Elokuva: Central Intelligence
Koulun isoin nörtti palaa kotikaupunkiinsa luokkakokoukseen ja yllättää kaikki. Hänestä on kasvanut tappavan tehokas CIA-agentti, joka kertoo suorittavansa huippusalaista tehtävää.
Elokuva -
23:20-01:40Elokuva: Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta
Henkeäsalpaavassa toimintaseikkailussa nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Rick O'Connellin poika Alex löytää lohikäärmekeisarin haudan ja siellä olevan muumion.
Elokuva
-
-
-
Kausi 3. Jakso 8/20. Unelmavävy huseeraa. Finanssiviikko jatkuu pähkinäisellä matikkatehtävällä, jossa osa haluaa hävitä tahallaan. Sijoitusseremonia tiputtaa yhden kilpailijan kotimatkalle. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 12/26. Vauva tulossa. Talialle ja Travisille on syntymässä toinen lapsi. Talian mielestä heidän nykyisessä talossaan on aivan liikaa remontoimista pikkulapsiperheelle. Travis uskoo, että talosta saataisiin hieno ajan myötä. Jillianin remontissa käy yllättävä kömmähdys. Todd ja Travis eivät ole aluksi samalla aaltopituudella. Kanadalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 13/26. Viemärimurheita. Miken ja Michellen talon alakerta on purettu vesivahingon jäljiltä. Jillianin tehtävä on saattaa tila asuttavaan kuntoon, mutta viemäri aiheuttaa lisämurheita. Toddilla on vaikeuksia löytää parin toivoma muuttovalmis talo oikealta alueelta budjettiin sopivaan hintaan. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 14/26. Monta lasta. Jessican ja Derekin yllättävä perheenlisäys teki heidän talostaan kertaheitolla ahtaamman. Jessica haluaa lisää tilaa, kun taas Derek jäisi mielellään nykyiseen taloon. Jillianille selviää, että vaarallinen terassi on ehdottomasti remontoitava. Toddin ensimmäinen talo ei oikein tee pariskuntaan vaikutusta. Kanadalainen lifestyleohjelma. (44')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 15/26. Seesteisyyttä etsimässä. Ian ja Karen asuvat vuorten rauhassa, ja rauhaa vaaditaan myös uudelta talolta, sillä Ian ohjaa pilatesta ja joogaa kotonaan. Karen taas kaipaa lyhyempiä ajomatkoja. Sekä Toddin että Jillianin budjetti on tiukka, eikä remontti suju ilman vastoinkäymisiä. Kanadalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 6/8. Vaurioitunut perhe. Sherry asuu poikansa kanssa täyteen hamstratussa talossa. Joihinkin huoneisiin pääsee vain ryömimällä. Suhde tyttäreen on vihamielinen tämän pyydettyä viranomaiset apuun, mutta poika tuntuu edesauttavan hamstrausongelmaa. Siivotessa tunteet kuumenevat ja solvaukset lentelevät. Amerikkalainen dokumenttisarja. (81')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 35/35. Aurinkorannikon aalloilla. Pariskunta Kentistä perustaa nurmikeilailukerhon Ranskan Dordogneen, mutta saadaanko petankkia rakastavat ranskalaiset innostumaan brittien pelistä? Aurinkorannikolla pikavene osoittautuu tuottavaksi bisnekseksi skotlantilaisille yrittäjille. Englantilainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/6. Taideteos lautasella. Maailman arvostetuimmassa kokkikilpailussa, Bocuse dOrissa, annokset ovat kuin taideteoksia. Esillepano hipoo magiaa, mutta miten ideat annoksiin syntyvät?
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/6. Mestarin muistolle. Harvat pääsevät edustamaan maataan maailman arvostetuimpaan kokkikilpailuun. Mikä on Bocuse dOrin merkitys kokin uralle? Miksi siellä menestyminen on tärkeää?
Sarja -
Kausi 11. Jakso 2/26. Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/5. Pakoon pandemiaa. Koronapandemia muutti asuntomarkkinoita myös Isossa-Britanniassa. Tässä jaksossa Sotheby'sin kiinteistönvälittäjät etsivät ostajaa muun muassa Britannian kalleimmalle talolle, joka on useimmille ostajaehdokkaille paitsi liian hintava myös liian omalaatuinen. Englantilainen dokumenttisarja. (46')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/10. Kasarikoti täynnä kompromisseja. Espoon Lippajärvellä sijaitsee rivitalokoti, jossa kaapin paikan päättää Kirka. Kompromisseja on tehty nyt tarpeeksi, joten on aika antaa päätösvalta Markolle ja Annelle. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 10/10. Pitsihuvilan uusi elämä. Sateenkaariperheen huvila on ihana, mutta sen piha omistajien sanoin karsea. Katille esitetään toive pitsauunista, pelialueesta ja sydänlaiturista. Mökkivinkissä annetaan lisäaikaa vanhoille marjapensaille. Kotimainen lifestyleohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 2/10. Unelmana koira. Villakoiran pentu Lina ei tule toimeen perheessään olevien kissojen kanssa ja etsii uutta, kissatonta kotia. Pieni sekarotuinen Sointu on elänyt pentutehtaassa, eikä ole saanut viettää normaalia koiran elämää. Aralle Soinnulle yritetään löytää ymmärtäväinen perhe. Huomiota rakastava Nella-koira herkistää uuden omistajansa kyyneliin heti ensitapaamisella. Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2023E29
Kausi 2023. Jakso 29/181. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/8. Naiset pohtivat miltä arki sulhasehdokkaan kanssa näyttäisi. Häihin ollessa 16 päivää aikaa, morsiamet suuntaavat valitsemaan itselleen häämekon. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/10. Akin farkut. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) yksityiselämää. Anne ja Ellu työskentelevät samassa koulussa ja viihtyvät parhaiten Ellun terveydenhoitohuoneessa, jonka rauhaa oppilaat välillä häiritsevät. Kotimainen komediasarja. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/10. Mel Gibson. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen. Ohjaus Johanna Vuoksenmaa. Kotimainen komediasarja. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 3/6. Iloisia yllätyksiä. Isokoinen Wayne haluaa levittää iloa ja hyvää mieltä niin netissä kuin kasvotustenkin. Nat ja Jo kuvaavat mainosvideon, joka ei jätä ketään kylmäksi. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja
-
-
-
Kausi 4. Jakso 4/10. Stand Up! -ohjelman neljäs kausi! Illan jaksossa Peacock Klubin lavalle nousevat Mikko Vaismaa, Fredi Lilius, Leo Viking Holmström, Aurora Vasama, Robert Pettersson sekä Jaakko Saariluoma. Illan isäntänä Heikki Vilja. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/4. Verkko Veijo Baltzarin ympärillä alkaa kiristyä. Helsingin Sanomien tutkivat toimittajat saavat kerättyä paljon näyttöä Baltzarin toiminnasta ja julkaisevat jutun, joka paljastaa koko karun kuvion kulttuurineuvoksen teatteritoiminnan taustalta. Myös poliisi iskee ja Baltzar pidätetään ja vangitaan. Lahkoon päätyneen tytön äiti kertoo pysäyttävän tarinan ja haastattelussa on Baltzarin epäillyksi uhriksi alaikäisenä joutunut nuori nainen. Kotimainen dokumentti. (41')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 5/12. Ojaan ja pellolle. Tänään saadaan hinata raskaita ajoneuvoja ojista ja pellolta. Harmia aiheuttavat myös vaativat korjaustoimenpiteet tien varressa ja kärsimättömät tienkäyttäjät. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/6. Myrskyn silmässä. Anchoragen kansainväliselle lentoasemalle ennustetaan kovinta lumimyräkkää 50 vuoteen, ja henkilökunta joutuu jälleen kerran koetukselle yrittäessään pitää kiitotiet avoinna. Nuori hirvisonni palaa ärsyttämään Katieta, ja lentokentälle laskeutuu myös poikkeuksellinen rahtilentokone. Amerikkalainen realitysarja. (44')
Sarja -
4D: Minä ja sivupersoonani. Kun yhdessä kehossa asuu monta persoonaa, elämä ei ole aina yksinkertaista. Neljä nuorta naista kertoo, millaista on arki, kun sairastaa dissosiatiivista identiteettihäiriötä. Dokumentti. (44')
Dokumentti -
Kausi 13. Jakso 7/16. Moottorisahahurmaajat. Meiju Suvaksella on mielessään latinobängerit, Akilla paperinuket. Heli tuunaa tesinkki-tuolin. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 8/16. Design by Tuholainen. Mikko Mäkeläinen myy ensimmäistä kitaraansa, Aki ja Mr. Bean bondailevat ja Markku tuhoaa käynnistyskaapelin. Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 18/20. Suuri takavarikko. Melbournen satamassa löytyy suuri lasti salakuljetettua tavaraa. Ranskalainen koirakuriiri joutuu maahantuloviraston hampaisiin, ja bioturvallisuusvirkailijat hämmästelevät Kiinasta saapuneen naisen matkaeväitä. Australialainen realitysarja. (23')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 19/20. Erikoinen tuliainen. Nuori brittinainen saapuu risteilyltä White Bayn satamaan, ja häneltä löydetään laukkutarkastuksessa epäilyksiä herättävä tuliainen. Postikeskuksessa hämmästellään huonosti täytettyjä eläimiä. Australialainen realitysarja. (22')
Sarja -
Kausi 9. Jakso 20/20. Laukut täynnä lahjoja. Sydneyn lentoasemalle saapuu kolme indonesialaisopiskelijaa, joiden matkalaukut ovat täynnä lahjapaketteja. Maahantuloviraston ratsia Bundabergissä muuttuu miesjahdiksi. Australialainen realitysarja. (22')
Sarja -
12:30-13:30Panttilainaamo S21E02
Kausi 21. Jakso 2/20. Ampuvat kainalosauvat. Asiakas tuo panttilainaamoon erikoiset kainalosauvat, jotka hän on perinyt isotädiltään.
Sarja -
13:30-14:30Panttilainaamo S21E03
Kausi 21. Jakso 3/20. Hinnakas videopeli. Asiakas tuo liikkeeseen pelimaailman Graalin maljan: sinetöidyn Super Mario Bros -pelikasetin, joita on maailmassa vain yksi kappale. Hintapyyntökin on sen mukainen, eli huikea.
Sarja -
Kausi 18. Jakso 52/56. Kodin kultakaivos. Robbie ja Mike vierailevat talossa, joka kätkee sisäänsä suuren yllätyksen. Myöhemmin pojat käyvät tutustumassa entisen kilpa-ajajan kokoelmaan. Amerikkalainen pisteohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 18. Jakso 53/56. Pappi ja sirkustyöläinen. Doug ja Dean omistivat kolmatta sukupolvea rautakauppaa ja konditoriaa, mutta sadan vuoden jälkeen yritys sulki ovensa. Suvulta löytyy vuoden 1946 Chevrolet, johon Mike iskee silmänsä, ja kuistin alle on laitettu säilöön iso kasa virvoitusjuomakylttejä, joita pojat eivät voi jättää väliin. Viikkoa myöhemmin Mike tapaa Jimin, joka on paitsi metodistipappi, mutta myös entinen sirkustyöläinen ja myöhemmin sirkuksen omistaja. Häneltä löytyy läjittäin sirkusjulisteita, joista jotkut ovat yllättävän hyväkuntoisia ja myös arvokkaita. Amerikkalainen pisteohjelma. (41')
Sarja -
16:30-17:00Ennakkostudio
Maailman parasta salibandya nähdään jälleen Ruudun täydeltä, kun F-liigan miesten kausi käynnistyy 15.9.! Katso lähetykset suorana tai tallenteena aina kevään mestaruusjuhliin asti. Urheiluohjelma.
-
17:00-19:30F-liiga LIVE: Oilers - SPV
Maailman parasta salibandya nähdään jälleen Ruudun täydeltä, kun F-liigan miesten kausi käynnistyy 15.9.! Katso lähetykset suorana tai tallenteena aina kevään mestaruusjuhliin asti. Urheiluohjelma.
-
Kausi 6. Jakso 14/15. Luksusyön juonet. Kilpailijoiden katseet ovat tiukasti kohta koittavassa finaalissa ja kaikki miettivät viime hetken strategiaansa. Kaksi kilpailijaa pääsee hakemaan uusia voimia luksusyöstä ja heimoneuvostossa koetaan iso yllätys. Kotimainen realitysarja. (68')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/10. Julkkiskokelaiden korkean paikan kammoa koetellaan hylätyn kaivoksen rinteillä. Moni ymmärtää karvaasti varusteista huolehtimisen tärkeyden, kun puuttuva varuste korvataan kolmen kilon tiiliskivellä. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 2/8. Tässä jaksossa Arman asuu maorisotureista koostuvan ja Uuden-Seelannin pelätyimmän jengin, Mongrel Mobin pääkalloluolassa. Arman tutustuu siihen, miten väkivaltaa ihannoivat maorisoturit perustivat jengien kautta viimeisen rintamansa, jolla puolustavat omaa vanhaa kulttuuriaan. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 8/11. Metsästäjien heimo. Lihan himo ja sairaalloinen kiinnostus aseisiin ajavat miehet metsästyskurssille, fasaanijahtiin Hämeeseen ja tietenkin ampumaan norsupyssyllä - järeimmällä aseella, jonka kukaan voi laillisesti omistaa. Mutta miten käy hienohelmoilta peuran suolistaminen? Madcook selvittää. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja
-
-
-
23:00-01:10Elokuva: Happy Death Day 2U
Jessica Rothe palaa pääosaan Happy Death Day 2U:ssa, joka jatkaa kauhuelokuvista tunnetun tuotantotalo Blumhousen (mm. Split, Get Out, Puhdistuksen yö -elokuvat) vuoden 2017 yllätyshitin tarinaa.
Elokuva -
01:10-02:20Romuraudan valtiaat S04E11
Kausi 4, osa 11. Isä ja poika Bobby ja Andy Cohen ovat pyörittäneet jo vuosikymmenen menestyvää romuliikettä Washington D.C:n kupeessa.
Sarja -
02:20-03:25Grönlannin kultamaat S01E03
Kausi 1, osa 3. Grönlannin jääpeitteiden alla on enemmän mineraaleja kuin vaikkapa Saudi-Arabiassa.
Sarja -
03:25-04:30Löytöretki meren syvyyksiin S01E02
Kausi 1, osa 2. Tutkimusmatkailija Victor Vescovo tiimeineen aikoo sukeltaa kaikkien viiden valtameren syvimpiin kohtiin. Retkikunta joutuu käyttämään kaikkia taitojaan unelmansa saavuttamiseksi.
Sarja -
04:30-05:40Ghost Nation S02E03
Kausi 2, osa 3. Tuttu kolmikko, Jason Hawes, Steve Gonsalves, Dave Tango, jatkavat tutkimuksia paranormaalien tapausten parissa. (Ghost Nation, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2020)
Sarja -
06:05-06:30Wheeler Dealers S03E03
Kausi 3, osa 3. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan.
Sarja -
06:30-06:55Wheeler Dealers S03E04
Kausi 3, osa 4. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan.
Sarja -
06:55-07:45Bitchin' Rides S08E03
Kausi 8, osa 3. Kindig-It Design -liikkeen omistaja Dave Kindig kustomoi ainutlaatuisia menopelejä vaativille asiakkailleen.
Sarja -
07:45-08:10Latela 2022 S02E03
Kausi 2, osa 3. Montako miestä tarvitaan laittamaan Martin kumit vanteille? Huttunen jaksaa rakentaa ahkerasti projektiaan, vaikka haasteita riittääkin.
Sarja -
08:10-08:45Latela 2022 S02E04
Kausi 2, osa 4. Hydrauliikka hoituu mutta jarruhommat jumittavat ja jumissa on Huttusen siviilielämäkin. Elämä heittelee yrittäjää, mutta Latelassa kaveria ei jätetä ja Martin ympärille kerääntyy talliterapeutteja.
Sarja -
08:45-09:15Autonrassaajat S03E08
Kausi 3, osa 8. Saavatko autonrassaajat kolhitut kaunottaret entiseen loistoonsa? (Garage Squad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
09:15-09:50Autonrassaajat S03E09
Kausi 3, osa 9. Saavatko autonrassaajat kolhitut kaunottaret entiseen loistoonsa? (Garage Squad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2016)
Sarja -
09:50-10:25Euroopan rajavartijat S01E11
Kausi 1, osa 11. Sarja seuraa rajavalvontaviranomaisten työtä eri puolilla Eurooppaa. (Border Control: Europe, Dokumenttisarja, Espanja, 2020)
Sarja -
10:25-12:35Maastohiihdon Ski Classics: Marcialonga
Suora lähetys Ski Classics -sarjan osakilpailusta Marcialongasta, naisten ja miesten 70 km:n kisasta. Selostajana Juhani Henriksson, asiantuntijana Riikka Sarasoja-Lilja.
-
12:35-13:05Wheeler Dealers S03E05
Kausi 3, osa 5. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan.
Sarja -
13:05-13:35Wheeler Dealers S03E06
Kausi 3, osa 6. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan.
Sarja -
14:35-15:40Grönlannin kultamaat S01E04
Kausi 1, osa 4. Grönlannin jääpeitteiden alla on enemmän mineraaleja kuin vaikkapa Saudi-Arabiassa.
Sarja -
15:40-16:50Selvittämätön salaisuus S01E06
Kausi 1, osa 6.
Sarja -
16:50-17:55Uljas universumi S01E08
Kausi 1, osa 8. Elämä syntyy käsittämättömän suurissa räjähdyksissä eli supernovissa, jotka syytävät tähtiin varastoitunutta materiaalia avaruuteen. Mitä ne kertovat omasta alkulähteestämme?
Sarja -
17:55-18:55Menneisyyden mysteerit S03E13
Kausi 3, osa 13. Sarjassa pääsemme tutustumaan historiallisiin kohteisiin arkeologien matkassa. Tutkijat etsivät vastauksia menneisiin tapahtumiin, jotka ovat jääneet arvoitukseksi.
Sarja -
18:55-19:55NASAn salaiset kansiot S04E06
Kausi 4, osa 6. Sarja pureutuu ihmisiä askarruttavaan ikuisuuskysymykseen, onko maan ulkopuolista elämää olemassa.
Sarja -
19:55-21:00Wheeler Dealers S14E06
Kausi 14, osa 6. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja uuden aisaparin Ant Ansteadin osaavissa käsissä uuden elämän. Kunnostuksen jälkeen kaksikon tavoitteena on myydä uusiutunut menopeli voitolla eteenpäin.
Sarja -
21:00-23:15Elokuva: Pacific Rim: Kapina
Jake Pentecost, jonka isä, urhea Stacker Pentecost, menetti henkensä taistelussa Kaiju-hirviöitä vastaan, elää pikkurikollisen päämäärätöntä elämää.
Elokuva -
23:15-01:15Elokuva: Welcome To The Jungle
Toimistotyöntekijöille järjestetään matka autiolle saarelle, jossa entinen merijalkaväen sotilas Storm Rothchild vetää selviytymisleiriä. Matka muuttuu paniikiksi, kun koneen lentäjä löytyy kuolleena.
Elokuva
-
-
-
00:00-01:05Apua, mikä tauti! S06E13
Kausi 6, osa 13. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
01:05-02:15Tohtori Paise: Poksautustarinat S04E21
Kausi 4, osa 21. Ilmiöksi noussut Tohtori Paise eli Sandra Lee jatkaa työtään erilaisista iho-ongelmista kärsivien potilaiden parissa.
Sarja -
02:15-03:25Paiseklinikka S03E01
Kausi 3, osa 1. Alkaa uusintana. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.
Sarja -
03:25-05:25Sisarvaimot S07E10
Kausi 7, osa 10. Kody Brownilla on yhteensä 18 lasta neljän vaimonsa kanssa. Sarja seuraa moniavioisen suurperheen elämää. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
05:25-05:55Kakkukuningas S05E18
Kausi 5, osa 18. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
06:15-06:35Pomo keittiössä S01E17
Kausi 1, osa 17. Buddy kokkaa kolmen ruokalajin menun, joka on nopea ja helppo valmistaa. Alkupalana on paistettua munakoisoa kirsikkatomaattien kera.
Sarja -
06:35-07:00Say Yes To The Dress: Britannia S03E13
Kausi 3, osa 13. Jokainen morsian ansaitsee täydellisen mekon tärkeänä päivänä. David Emanuel palaa Essexiin auttamaan vaativia morsiamia löytämään unelmiensa puvun.
Sarja -
07:00-07:50Say Yes to the Dress Lancashire S03E09
Kausi 3, osa 9. Tällä kertaa Say Yes to the Dress -hääsarjassa etsitään elämän ainutkertaisinta asua Irlannin meren rannalla Lancashiren rannalla, Luoteis-Englannissa.
Sarja -
07:50-08:40Say Yes to the Dress Lancashire S03E10
Kausi 3, osa 10. Tällä kertaa Say Yes to the Dress -hääsarjassa etsitään elämän ainutkertaisinta asua Irlannin meren rannalla Lancashiren rannalla, Luoteis-Englannissa.
Sarja -
08:40-09:05Say Yes To The Dress: Britannia S04E32
Kausi 4, osa 32. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
09:05-09:35Say Yes To The Dress: Britannia S04E33
Kausi 4, osa 33. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
09:35-10:05Suurenmoiset morsiamet S01E03
Kausi 1, osa 3. Onnistuneet hääkuvat kruunaavat hääpäivän. Yukian häämekko oli katastrofi, ja kuvat sen mukaisia, joten hän haluaa ottaa uudet kuvat uudessa, kauniissa mekossa. (Curvy Brides, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
10:05-10:35Nettideittaajat S01E03
Kausi 1, osa 3. Clinton ja Devyn saavat muokattavakseen Elainen alias räppäri Lanie J:n, jonka nettiprofiili keskittyy lähinnä pepun esittelyyn.
Sarja -
10:35-11:10David & Annie: 90 päivän jälkeen S02E02
Kausi 2, osa 2. Davidin ja Annien suhde oli aluksi vaikea, koska ikäeroa oli 24 vuotta. Nyt he ovat olleet naimisissa viisi vuotta. Miltä parin elämä näyttää?
Sarja -
11:10-11:40Loren & Alexei: 90 päivän jälkeen S02E02
Kausi 2, osa 2. Pian Asher-vauvan synnyttyä Loren ja Alex saavat suuria uutisia - Loren on jälleen raskaana!
Sarja -
11:40-12:50Sisarvaimoa etsimässä S04E04
Kausi 4, osa 4. Sarja seuraa viiden moniaviollisen perheen elämää. Kukin perheistä hakee aktiivisesti uusia vaimoja perheyhteisönsä jatkoksi. (Seeking Sister Wife, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
12:50-13:55I Am Shauna Rae S02E03
Kausi 2, osa 3. 22-vuotiaan Shauna Raen kasvu hidastui taistelussa harvinaista aivosyöpää vastaan. Seurustelusta autolla ajamiseen Shauna pyrkii saavuttamaan aikuisen itsenäisyyden ollessaan loukussa 8-vuotiaassa ruumiissaan.
Sarja -
13:55-16:0090 päivää morsiamena: Ensitapaaminen S05E12
Kausi 5, osa 12. On jälleen aika kääntää 90 päivää morsiamena -hittisarjan asetelma toisinpäin, kun netistä elämänsä rakkautta etsineet amerikkalaiset suuntaavat vuorostaan ulkomaille.
Sarja -
16:00-18:1090 päivää morsiamena: Ensitapaaminen S05E13
Kausi 5, osa 13. On jälleen aika kääntää 90 päivää morsiamena -hittisarjan asetelma toisinpäin, kun netistä elämänsä rakkautta etsineet amerikkalaiset suuntaavat vuorostaan ulkomaille.
Sarja -
18:10-20:0090 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen S07E17
Kausi 7, osa 17. Ulkomaalaiset morsiamet ja sulhaset ovat menneet naimisiin ja häämatka on ohi. Osoite on vihdoin sama, mutta edessä on yhä haasteita kahden kulttuurin yhteensovittamisessa.
Sarja -
20:00-21:10Vardy vs Rooney: Wagatha Christie oikeudenkäynti S01E01
Kausi 1, osa 1. UUSI DOKUMENTTISARJA Dokumentti valottaa pitkäkestoista oikeudenkäyntiä, jonka käsikirjoitus ja juonenkäänteet ovat kuin suoraan television saippuasarjasta.
Sarja -
21:10-22:15Vardy vs Rooney: Wagatha Christie oikeudenkäynti S01E02
Kausi 1, osa 2. Dokumentti valottaa pitkäkestoista oikeudenkäyntiä, jonka käsikirjoitus ja juonenkäänteet ovat kuin suoraan television saippuasarjasta.
Sarja -
22:15-22:50David & Annie: 90 päivän jälkeen S02E03
Kausi 2, osa 3. Davidin ja Annien suhde oli aluksi vaikea, koska ikäeroa oli 24 vuotta. Nyt he ovat olleet naimisissa viisi vuotta. Miltä parin elämä näyttää?
Sarja -
22:50-23:20Loren & Alexei: 90 päivän jälkeen S02E03
Kausi 2, osa 3. Pian Asher-vauvan synnyttyä Loren ja Alex saavat suuria uutisia - Loren on jälleen raskaana!
Sarja -
23:20-01:35Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu? S06E12
Kausi 6, osa 12. Sarjan päähenkilöt kokoontuvat yhteen vuosi dieettien alkamisen jälkeen. Mitä heille kuuluu nyt? Pystyvätkö he vastustamaan vanhoja kiusauksia, vai tyssääkö painonpudotus?
Sarja
-
-
-
23:40-00:10Simpsonit S04E05
Kausi 4. Jakso 5/22. Kauhuja kerrassaan. Paha Hassu-klovni nukke tekee Simpsoneiden elämästä painajaista, Marge joutuu rakastuneen jättiläisapinan vangiksi, ja lopuksi Bart herättää vahingossa henkiin elävät kuolleet.
Sarja -
00:10-00:35Family Guy E17
Osa 17/23. Kohtalon sanelema ystävyys. Mitä tapahtuu, kun parhaat kaverukset menettävät muistinsa auto-onnettomuuden seurauksena? Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
00:35-01:00Family Guy E18
Osa 18/23. Satusetä Petey. Peteristä tulee uuden lastenohjelman myötä yleisön suosikki perhesuhteiden kustannuksella. Meg kokeilee siipiään lääkärinä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
01:00-01:25Family Guy E19
Osa 19/23. Herra ja rouva Stewie. Stewie kohtaa leikkipuistossa elämänsä naisen. Peterin levoton nukkuminen vaarantaa Loisin terveyden. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
01:25-01:50Family Guy E20
Osa 20/23. Orjatar Meg. Pariisiin lähtenyt Meg kaapataan seksiorjaksi, ja koska Peteristä ei ole Liam Neesonin saappaisiin, vapautusoperaatio jää Stewien ja Brianin harteille. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
01:50-02:20Solar Opposites
Yrittäessään jäljitellä ihmismiehiä Korvo ja Terry luovat oman miesluolansa ja robotin nimeltä P.A.T.R.I.C.I.A., joka perustuu naispuolisiin komediahahmoihin ja on ohjelmoitu vihaamaan miesluolaa.
-
02:20-02:45Solar Opposites
Koulusta erottamisen uhatessa Yumyulack ja Jesse jatkavat koulunkäyntiä tyhjässä koulussaan kouluvuoden päätyttyä. He eivät tiedä kesälomasta, joten he uskovat, että heitä testataan, ja yrittävät opettaa toisiaan.
-
02:45-03:10Huutokaupan metsästäjät
Brandi kavereineen löytää vanhoista ajoista aihetta riemuun. Darrel pärjäilee sillä vähällä mitä hänellä on. Kenny täyttää säästöpossuaan.
-
03:10-03:30Huutokaupan metsästäjät
Santa Anassa Dan ja Laura toivovat parempia varastoja ja parempia ostajia. Rene yrittää rahastaa varastomyynneillä ja nappaa mukaansa diilin.
-
03:30-03:50Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E15
Kausi 2. Jakso 15/24. Morre kaipaa kahvia, Maria haaveilee Eggs Benedictistä, Mika ei edelleenkään hymyile. Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin. Tuotanto Fremantle.
Sarja -
03:50-04:10Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E18
Kausi 2. Jakso 18/24. Mika ja Kirsi kiinnostuvat käsitöistä. Myös housuton Iines-Ankka puhututtaa, mutta kenellä on Hannu-Hanhen tuuri? Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin. Tuotanto Fremantle.
Sarja -
04:10-04:35Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E16
Kausi 2. Jakso 16/24. Kirsi ja Morre lyövät hynttyyt yhteen, Noora hämmentää pakkaa ja Mika bluffaa. Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin. Tuotanto Fremantle.
Sarja -
04:35-04:55Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E17
Kausi 2. Jakso 17/24. Mika on huolissaan nuorisosta, Maria haaveilee kasvatusalustoista ja Morrea mietityttää asiat. Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin. Tuotanto Fremantle.
Sarja -
04:55-05:15Huutokaupan metsästäjät Suomi S02E19
Kausi 2. Jakso 19/24. Morre tarjoaa Mikalle aikuisten vaippoja. Yhdestä varastosta löytyy tuttu viiksiniekka. Lauri ihmettelee menoa isolla kirkolla. Ohjelma perustuu amerikkalaiseen Storage Wars formaattiin.
Sarja -
05:15-06:00Ennätystehdas E09
Jakso 9/10. Suomalaiset ovat maailman nopeinta kansaa ja tänään tavataan heistä muutama hyvä esimerkki. Toisen näpeissä rintaliivit, ja toisen ratakuorma-auto. Lihasvoimaa studiossa todistetaan niin trikkauksessa kuin matohypyssäkin.
Sarja -
06:00-06:45Kymppitonni S05E09
Kausi 5. Jakso 9/13. Kymppitonnissa kilpailemassa Toni Nieminen, Inka Henelius, Wilma Schlizewski, Teemu Roivainen ja Tom Nylund. Kuka voittaa paikan finaalista ja pääsee tavoittelemaan 10 000 euron hyväntekeväisyyspottia?
Sarja -
06:45-07:25Kymppitonni S05E10
Kausi 5. Jakso 10/13. Kymppitonnin erikoisjaksossa Salatut elämät -sarjan näyttelijät Sampsa Tuomala, Irina Vartia, Jarkko Miettinen, Konsta Hietanen ja Jasmin Voutilainen ottavat mittaa toisistaan. Kuka vie paikan finaaliin?
Sarja -
07:25-07:50Lapin poliisit S01E23
Kausi 1. Jakso 23. Kielimuuri. Tulli havaitsee kansainvälisesti etsintäkuulutetun pariskunnan Kilpisjärvellä. Sodankylän elokuvafestivaaleilla paikalliset työllistävät poliisia. #lapinpoliisit
Sarja -
07:50-08:15Lapin poliisit S01E24
Kausi 1. Jakso 24. Jatkot. Sodankylän elokuvafestivaaleilla poliisi saa ilmoituksen naapurien pihoille tarpeitaan tekevästä saunaseurueesta. Nuoret pyrkivät mäkihyppytornille lempimään. #lapinpoliisit
Sarja -
08:15-08:35Lapin poliisit S01E25
Kausi 1. Jakso 25. Juhannus. Muoniossa keskikesän juhlaa vietetään lähes pakkassäässä. Sodankylässä poliisi joutuu selvittämään parisuhdeongelmia. #lapinpoliisit
Sarja -
08:35-08:55Bless the Harts S02E01
Kausi 2. Jakso 1. Violetin salaisuus. Jenny ja Betty huolestuvat Violetin salamyhkäisestä käytöksestä. Wayne joutuu käräjille. Amerikkalainen animaatiokomediasarja.
Sarja -
08:55-09:50Melkein MENSA S06E02
Kausi 6. Jakso 2/10. Radion kultakurkut Viki ja Köpi testaavat kipukynnystään ja tietojaan studiossa hatsapurikuningas Ville Haapasalon ja Eero Ritalan kanssa. Teemoina: Matkailu ja suomenmestarit.
Sarja -
09:50-10:15Moderni perhe S10E03
Kausi 10. Jakso 3/22. Philille aukeaa yllättäen uusi ura professorina. Claire on innoissaan Pritchett Closets:in uudesta kumppanifirmasta, mutta sen toiminta on liiankin nykyaikaista Jayn mielestä.
Sarja -
10:15-10:40Moderni perhe S10E04
Kausi 10. Jakso 4/22. Kenen pitäisi lähteä ja kenen jäädä? Haleyn on tehtävä päätös entisen ja nykyisen suhteensa välillä. Manny palaa opiskelija-asuntoonsa, mutta hänne tyttöystävänsä jää Jayn ja Glorian taloon.
Sarja -
10:40-11:05Moderni perhe S10E05
Kausi 10. Jakso 5/22. Dunphy-Pritchett-Tucker -klaani viettää taas kerran eeppistä halloweenia.
Sarja -
11:05-11:30Moderni perhe S10E06
Kausi 10. Jakso 6/22. Phil ja Jay saattavat olla liiankin hurmaavia.
Sarja -
11:30-12:00Simpsonit S04E07
Kausi 4. Jakso 7/22. Susi ihmiselle susi. Marge hankkii työpaikan voimalasta auttaakseen maksamaan heidän talonsa perustuksien korjauksen, sillä seurauksella, että Mr. Burns ihastuu Margeen.
Sarja -
12:00-12:30Simpsonit S04E08
Kausi 4. Jakso 8/22. Syömäkone. Bart tuntee vetoa uunteen naapuriinsa, joka taas on kiinnostunut jostakusta toisesta; Homer heitetään ulos ravintolasta syötyään liikaa.
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S04E09
Kausi 4. Jakso 9/22. Ystävä hädässä. Homer perustaa aurauspalvelun, mutta tulee jyrätyksi kilpailevan yrityksen perustaneen Barneyn toimesta, joka saa mainoskampanjansa keulakuvaksi Linda Ronstadtin.
Sarja -
13:00-13:30Simpsonit S04E10
Kausi 4. Jakso 10/22. Lisan ensimmäinen sana. Houkutellessaan Maggiea puhumaan, Homer ja Marge kertovat kuinka Lisan ensimmäinen sana putkahti aikanaan hänen suustaan.
Sarja -
13:30-14:00Simpsonit S04E11
Kausi 4. Jakso 11/22. Pumppu pettää. Homer saa sydänkohtauksen syötyään vuosikausia rasvaisia ruokia. Dr.
Sarja -
14:00-14:30Simpsonit S04E12
Kausi 4. Jakso 12/22. Joko säteilee. Burns joutuu maksamaan massiiviset sakot dumpattuaan myrkkyjä laittomasti.
Sarja -
14:30-15:00Simpsonit S04E13
Kausi 4. Jakso 13/22. Selman valinta. Selma alkaa harkita jälkikasvun hankkimista, mutta muuttaa mielensä vietettyään päivän Bartin ja Lisan kanssa Duff -teemapuistossa.
Sarja -
15:00-15:30Tuho-osasto S01E13
Kausi 1. Jakso 13/24. J.D. on turhautunut, kun romanssi entisen potilaan kanssa hiipuu treffien katketessa toistuvasti hätäpuheluihin.
Sarja -
15:30-16:00Tuho-osasto S01E14
Kausi 1. Jakso 14/24. J.D. valitsee Elliotin sijaan Alexin näiden kahden kinastellessa lääkityksestä.
Sarja -
16:00-16:35Tuho-osasto S01E15
Kausi 1. Jakso 15/24. J.D. ja Elliot yrittävät salata romanssinsa, mutta kaikki tietävät siitä. Elliot on kateellinen Turkille ja Carlalle, eivätkä J.D:n vitsit auta. J.
Sarja -
16:35-17:00Tuho-osasto S01E16
Kausi 1. Jakso 16/24. Tri Coxin ilmestyessä J.D:n ovelle raivokkaana tämä huomaa tilaisuuden läpimurtoon heidän suhteessaan.
Sarja -
17:00-17:30Tuho-osasto S01E17
Kausi 1. Jakso 17/24. J.D., Elliot ja Turk saavat ensimmäiset opiskelijansa ja saavat kokea, millaista on olla toisella puolella.
Sarja -
17:30-18:00Tuho-osasto S01E18
Kausi 1. Jakso 18/24. J.D:llä on potilas, joka on tyly hänelle ja hoitajille ja kuolee lopulta syöpään.
Sarja -
18:00-18:30Ensisilmäyksellä S08E11
Kausi 8. Osa 11. Monttuvanki. Ted haluaa näyttää entiselle professorilleen, kuinka pitkälle on päässyt elämässä. Robin myöntää kantavansa kaunaa Patricelle. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
18:30-19:00Ensisilmäyksellä S08E12
Kausi 8. Osa 12. Viimeinen sivu. Tedin pilvenpiirtäjän avataan, ja Marshall ja Lily ovat yötä pois kotoa. Ted pohtii, pitäisikö Barneyn aikeista kertoa Robinille vai ei. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
19:00-19:30Ensisilmäyksellä S08E13
Kausi 8. Osa 13. Bändi vai DJ. Robin ja Barney aloittavat häiden suunnittelun, Tedin ja Lilyn avustuksella. Vielä on vain saatava Robinin isän siunaus. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
19:30-20:00Ensisilmäyksellä S08E14
Kausi 8. Osa 14. Sormusta kehiin. Ted tapaa parikymppisen tytön, joka pitää vanhoista miehistä. Robin huomaa elämänsä muuttuneen kihlasormuksen myötä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
20:00-20:30Ensisilmäyksellä S08E15
Kausi 8. Osa 15. P.S. Rakastan sua. Ted tapaa mielenkiintoisen tytön, mutta muut pitävät tyttöä hulluna. Robinin pop-tähteyden synkkä puoli paljastuu. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
20:30-21:00Ensisilmäyksellä S08E16
Kausi 8. Osa 16. Hullu mikä hullu. Ystävät saavat viimein ylipuhuttua Tedin jättämään Jeaneten. Se ei vain käykään helposti. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
21:00-23:20Elokuva: Good Morning, Vietnam
Good Morning, Vietnam, USA, 1987. O: Barry Levinson. P: Robin Williams, Forest Whitaker. Vietnamin sodan aikana amerikkalaiseen radioon palkataan dj:ksi Adrian Cronauer.
Elokuva -
23:20-00:159-1-1: Lone Star
126:n jäsenet kiirehtivät ensin etsimään ja sitten pelastamaan auto-onnettomuuden salaperäisen uhrin. Owen ajautuu kriisiin suhteessaan Catherinen kanssa.
-
-
-
Stephen Kingin tarinaan perustuvassa kauhutrillerissä mysteerejä kirjoittava Tess joutuu karmean väkivallanteon kohteeksi ja päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. (u)
Elokuva -
Kausi 1, 4/6. Dalgliesh ja kuolema, osa 2. Daligliesh jatkaa tutkimuksia Dorsetissa, jossa hoitokodin asukkaita on kuollut epäselvissä olosuhteissa. Brittiläinen rikosdraamasarja. (u)
Sarja -
Kausi 3, 7/16. Rexiä kerrakseen. Joen vanha ilmiantaja murhataan. Yllättäen tutkinta johtaa Rexin veljiin, jotka Charlien pitää löytää päästäkseen tutkinnassa eteenpäin. Kanadalainen poliisisarja. (u)
Sarja -
Kausi 2, 19/19. Parempana takaisin. Rankat syöpähoidot ovat jättäneet jälkensä Jon ulkonäköön ja itsetuntoon. Donna on vanhentunut silmissä aivovamman seurauksena. Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
03:15-04:00Remontilla rahoiksi S13E12
Kausi 13, 12/56. Päämakuuhuone, osa 3. Makuuhuoneviikko lähestyy loppuaan. Mitchin ja Markin suuri salainen suunnitelma paljastuu viimein, ja kalabaliikki on valmis. Australialainen tosi-tv-sarja.
Sarja -
04:00-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
Kausi 5, 1/35. Halpaa ja hilpeää. Siskokset Nikki ja Vicki avaavat Espanjassa pihviravintolan, jossa tarjotaan vegeruokaa. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
Kausi 5, 2/35. Hikistä remontointia. Espanjassa pihviravintola avautuu lounaaksi, ja toisaalla remontoidaan majataloa. Ranskassa vanhan kartanon remontissa paljastuu ikäviä yllätyksiä. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
Jakso 4337: Kerro minulle kaikki. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Jakso 4338: Kristian lentää sun uniin. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Jakso 4339: Porunkirjoitus. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Jakso 4340: Veli ja sen sisko. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Jakso 4341: Komisario Naamapalmu. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Kausi 13, 3/20. Viinitilalla on tunnelma pilalla. Eboni kritisoi Ramonan sanavalintaa. Leah haluaa tietää, luovuttiko Ramona oikeasti veriplasmaa. Sonja laukoo suorat sanat humalassa.
Sarja -
Kausi 13, 4/20. Anarkiaa Tiffanylla. Ramona haluaa pitää elegantit illalliset, mutta naiset ovat liian rääväsuita siihen. Erityisesti Heatherin vierailu herättää keskustelua podcast-etiikasta. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 17/20. Parit vaihtoon! Nyt on aika laittaa pakkaa hiukan sekaisin, kun pariskunnat vaihtavat puolisoita keskenään päivän ajaksi. (u)
Sarja -
Kausi 1, 18/20. Viimeinen rakkauskorjaamo. Asiantuntijat istahtavat alas viimeisen kerran parien kanssa. Päätökset loppuvalojen suhteen lähestyy, joten käsillä on viimeiset hetket selvittää asiat. (u)
Sarja -
Kausi 2, 9/10. Markkinointia ja mainontaa. Kisan loppusuoralla katseet käännetään kohti tulevaisuutta ja tuotteiden ydin puetaan mainoksen muotoon. Työpajassa palataan ammentamaan tarinan alkulähteiltä.
Sarja -
Kausi 1, 3/4. Lähemmäs luontoa. Hämärä 1600-luvun kivitalo saa uuden ilmeen modernin lisäosan myötä. Essexin lähiössä päästetään luovuus valloilleen, jotta vehreä takapiha pääsee oikeuksiinsa. Brittiläinen lifestylesarja.
Sarja -
Kausi 2, 5/5. Savoyn joulu. Joulu on kiireistä aikaa Savoyssa etenkin korona-ajan peruuntuneiden juhlallisuuksien jälkeen. Sviitit koristellaan, ja vieraille valmistellaan jouluisia yllätyksiä. Brittiläinen tosi-tv-sarja.
Sarja -
(A Summer Romance, USA 2019) Romanttisessa draamassa toimitusjohtaja Richard lähtee Montanaan hieromaan kauppoja ranchista, mutta omistaja Sam, joka osoittautuukin naiseksi, ei halua luopua tilastaan.
Elokuva -
21:00-23:15Elokuva: Paluu tulevaisuuteen II
(Back to the Future II, USA 1989) Huippusuositun scifi-komediatrilogian toisessa osassa Marty McFly (Michael J. Fox) joutuu jälleen aikamatkalle - tällä kertaa vuoteen 2015, jolloin hänen tuleva poikansa on pahassa pulassa.
Elokuva -
23:15-23:20Näin tehtiin elokuva SISU
-
Kausi 19, 19/22. Pelastajan kuolema. Palomies ja hänen vaimonsa tapetaan raa'asti. Käy ilmi,että toinen palomies on saattanut mennä äärimmäisyyksiin yrittäessään salata rikoksensa. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja
-
-
-
Kausi 12. Jakso 9/36. Mahdollisuus. Pariseremonian lähestyessä hotellin tulokas saa tilaisuuden koskemattomuuteen. Hänen täytyy vain pyytää mahdollisuutta kolmelta hotellin naisista. Taktikointi käy kuumana, ja moni pohtii, pitäisikö ajatella itseään vai liittoaan. Ruotsalainen realitysarja. (39')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 20/26. Raitistunut räppäri. Parannuksen tehnyt amerikkalaismies on tullut tapaamaan kanadalaista tyttöystäväänsä ensimmäistä kertaa. Kiinasta lähetettyjen puuveistosten iäksi on ilmoitettu 20 vuotta, mutta ne näyttävät paljon vanhemmilta. Kanadalainen dokumentaarinen sarja. (22')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/10. Karhua Kuusamossa. Herlevin Akseli ja Lahtisen Ossi laskeutuvat Lapista kohti etelää. Tankki täytetään Kuusamossa karhulla ja muikuilla. Reseptiin kuuluu myös rallia, Kankkunen ja burgereita! Kotimainen ruokareality. (43')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/11. Emma epäilee aivotärähdystä syyksi hänen ja Tomaksen rakastumiseen, sillä aiemmin Emma oli kiinnostunut vain naisista. Toisen lapsen lähestyvää synnytystä mutkistaa merimies-isän työ - ehtiikö hän mukaan tälläkään kertaa? Kotimainen ohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 8/9. Semifinaali-ilta. All Together Now Suomen semifinaalissa finaalipaikoista laulavat seitsemän alkukarsintajaksoista eteenpäin päässyttä kilpailijaa. Satasen kapteeni Laura Voutilainen aloittaa illan shown. Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen. Kotimainen visailuohjelma. (65')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 9/9. Glitteriä ja finaalihuumaa. All Togerher Now Suomen finaalissa yhdeksän kilpailijaa laulaa koko kauden ja 20 000 euron voitosta. Kilpailijat pistävät kaiken peliin ja Satasen odotukset ovat korkealla. Satasen kapteenina hurmaa Laura Voutilainen ja ohjelman juontaa Jaana Pelkonen. Kotimainen visailuohjelma. (64')
Sarja -
17:00-18:00Plus-kokoinen elämäni S01E01
Kausi 1. Jakso 1/6. Häävalmisteluja. Isokokoinen näyttelijä George valikoi hääkakkua ja sormusta. Tanssinopettaja Trina houkuttelee rohkeita naisia pitämään hauskaa kehopositiiviselle tanssitunnille.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/6. Säihkyvä Saint-Tropez. Saint-Tropez nousi maailman tietoisuuteen 1950-luvulla Brigitte Bardot?n bikinikuvien myötä, ja nyt se on yksi suosituimmista rikkaiden ja kuuluisien lomapaikoista. Pääsemme seuraamaan mm. Renny Harlinin hääsuunnittelijan työtä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (43')
Sarja -
19:00-21:30Elokuva: Terminator Genisys
(Terminator Genisys 2015). Terminator-elokuvasarjan odotettu viides osa käynnistyy, kun koneita vastaan taistelevan ihmiskunnan johtaja John Connor (Jason Clarke) lähettää kersantti Reesen (Jai Courtney) vuoteen 1984 pelastamaan Sarah Connorin (Emilia Clarke). Vuonna 1984 Reese huomaa, että menneisyys ei ole sellainen kuin hänelle on kerrottu. T-800:lla (Arnold Schwarzenegger) on nyt uusi tehtävä. Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Emilia Clarke, Jai Courtney, Jason Clarke, J.K. Simmons. Ohjaus: Alan Taylor. (120')
Elokuva -
21:30-23:50Elokuva: Submergence
(Submergence 2017). Danielle ja James kohtaavat toisensa sattumalta ranskalaisessa merenrantahotellissa ja rakastuvat nopeasti. Tutkijana työskentelevä Danielle on pian lähdössä sukellusmatkalle kohti valtameren pohjaa. James ei voi kertoa hänelle, että hän itse matkustaa Somaliaan estämään pommi-iskujen sarjaa. Rakastavaiset lupaavat kohdata toisensa Daniellen sukelluksen jälkeen, mutta James joutuu vaikeuksiin Somaliassa, eikä pari saa enää yhteyttä toisiinsa. Romanttisen draamaelokuvan pääosissa nähdään Alicia Vikander, James McAvoy ja Celyn Jones. Ohjaus: Wim Wenders. (106')
Elokuva -
Kausi 12. Jakso 10/36. Lennetään!. Hotelli muuntuu lentokentäksi, ja lennolle kohti pariseremoniaa tarvitaan kaksi lentäjää. Lentäjillä on viikolla valtaa, ja ensimmäisenä he saavat päättää, ketkä kaksi ovat turvassa koko viikon. Päivän mittaan mitataan luottamusta ja yritetään nähdä nenäkarhu. Ruotsalainen realitysarja. (41')
Sarja
-
-
-
23:05-01:05Aileen Wuornos: Sarjamurhaajan tarina
Suomalaissukuinen sarjamurhaaja teloitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2002. Yhdysvaltojen historian ensimmäinen sarjamurhaajanainen kirjoitti ylös synkimmät salaisuutensa vankeudessa ennen kuolemaansa.
-
01:05-02:20Rikoksen anatomia S03E09
Kausi 3, osa 9. Syyskuussa 2004 ohikulkija teki Helsingin Malmilla roskalavalta karmaisevan löydön. Roskalavalla olevassa kassissa oli ihmisen pää. (Rikoksen Anatomia, Dokumenttisarja, Suomi, 2021)
Sarja -
02:20-03:20Kova laki: Erikoisyksikkö S19E13
Kausi 19, osa 13. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
03:20-04:25Naked Attraction UK S02E10
Kausi 2, osa 10. Alesia on kyllästynyt poikiin ja toivoo löytävänsä oikean miehen. Yli 200 deitillä käynyt Louise on valmis tapaamaan sielunkumppaninsa. (Naked Attraction, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2017)
Sarja -
04:25-05:35Kadonneet S04E01
Kausi 4, osa 1. Alkaa uusintana. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana.
Sarja -
06:05-06:30Kiinteistöhuutokauppa S07E07
Kausi 7, osa 7. Tarek ja Christina El Moussa laittavat peliin koko omaisuutensa ja ostavat kiinteistöjä huutokaupasta näkemättä, mihin rahansa laittavat. Kohteet ovat usein huonossa kunnossa ja vaativat suuren remontin.
Sarja -
06:30-07:15Superhamstraajat S02E08
Kausi 2, osa 8. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
07:15-08:05Alaskan eläinlääkäri S01E06
Kausi 1, osa 6. Sarjassa seurataan eläinlääkäri Dee Thornellin elämää Alaskan rajaseudulla.
Sarja -
08:05-09:15Alaskan eläinlääkäri S01E07
Kausi 1, osa 7. Sarjassa seurataan eläinlääkäri Dee Thornellin elämää Alaskan rajaseudulla.
Sarja -
09:15-10:15Ehdonalaisvangit koirankouluttajina S13E01
Kausi 13, osa 1. UUSI KAUSI Tia Torres kuntouttaa kaltoinkohdeltuja amerikanpitbullterriereitä ehdonalaisvankien avulla Villalobosin pelastuskeskuksessa.
Sarja -
10:15-10:50Maailman herkullisimmat ruoat S01E08
Kausi 1, osa 8. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia.
Sarja -
10:50-11:15Maailman herkullisimmat ruoat S01E09
Kausi 1, osa 9. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia.
Sarja -
11:15-12:15Unelmaremontit Kaliforniassa S03E02
Kausi 3, osa 2.
Sarja -
12:15-13:25Kadonneet S04E01
Kausi 4, osa 1. Alkaa uusintana. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana.
Sarja -
13:25-13:55Asunnon metsästäjät maailmalla S161E08
Kausi 161, osa 8. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
Sarja -
14:55-16:00Superhamstraajat S02E11
Kausi 2, osa 11. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)
Sarja -
16:00-18:20Elokuva: Effie Gray
Kertomus skandaalisesta rakkauskolmiosta taidekriitikko John Ruskinin, hänen teini-ikäisen morsiamensa Euphemia "Effie" Grayn ja taidemaalari John Everett Millais'n välillä. 104 min. Ohjaus: Richard Laxton.
Elokuva -
18:20-21:00Elokuva: Queen & Slim
Pariskunnan ensimmäiset treffit saa odottamattoman käänteen, kun poliisi pysäyttävät heidät pienen liikennerikkomuksen vuoksi. Tilanne riistäytyy käsistä ja Slim ottaa upseerin aseen ja ampuu häntä itsepuolustukseksi.
Elokuva -
21:00-22:0010 suomalaista huijaria S01E06
Kausi 1, osa 6. Hän päätti kostaa yhteiskunnalle ja erityisesti naisille. Hän liehitteli naisia pauloihinsa kuin liukuhihnalla ja kavalsi heidän rahansa. Mikä oli Kreivi Lindgreninä tunnetun hurmurin salaisuus?
Sarja -
22:00-23:00Kova laki: Erikoisyksikkö S19E15
Kausi 19, osa 15. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
23:00-00:00Sittenkin syytön? S04E04
Kausi 4, osa 4. Chris Anderson ja Fatima Silva tutkivat uudelleen kiistanalaisia murhatapauksia.
Sarja
-
-
-
00:00-02:00Kaikki on suhteellista
Teemu Potapoffin ja seksuaalikasvattaja Bettina Gräsbeckin juontama keskustelusarja jolle mikään ihmissuhteisiin liittyvä ei ole vierasta.
-
02:00-08:00Pop biz
Kristoffer Ignatiuksen juontama musiikkisarja jossa vierailevat Suomen puhutuimmat artistit.
-
08:00-09:00Story of my life
Story of my Life on Jupe Tuomolan erittäin avoin syvällinen mutta samaan aikaan hauska elämän leikekirja tunnetun ihmisen olemassaoloon ja ajatuksiin.
-
09:00-10:00SOITTAKAA PARANOID!
Tanja Uusitalon juontama musiikkiohjelma jonka haastatteluissa kohtaavat jo kannuksensa hankkineet artistit ja tuoreet tulokkaat.
-
10:00-12:00Pop biz
Kristoffer Ignatiuksen juontama musiikkisarja jossa vierailevat Suomen puhutuimmat artistit.
-
12:00-14:00Bike taxi
Dokumentti kertoo Bike taxin tarinan
-
14:00-15:00SOITTAKAA PARANOID!
Tanja Uusitalon juontama musiikkiohjelma jonka haastatteluissa kohtaavat jo kannuksensa hankkineet artistit ja tuoreet tulokkaat.
-
15:00-16:00Pop biz
Kristoffer Ignatiuksen juontama musiikkisarja jossa vierailevat Suomen puhutuimmat artistit.
-
16:00-17:00Frame issue 2
Frame issue 2 presents: International Extreme Sports Stars
-
17:00-18:00Kaunis Valo
Kaunis valo on matka Norjan Lofooteille. Ohjelmassa päästään kurkistamaan sisällöntuotannon kulisseihin ja Norja vuoristojen upeisiin maisemiin.
-
18:00-18:30Hylätyt
Pilottijakso. Viihderealityssa kolme osallistujaa lähetetään vanhaan hylättyyn tehtaaseen kamppailemaan pelkoa ja omaa mielikuvitusta vastaan. Pelottavinta ei aina ole se mitä näet vaan se mitä kuvittelet.
-
18:30-19:30Scandinavian Hunks: One night only
Scandinavian Hunks: One night only.
-
19:30-20:00Vamos Gran Canaria
Vamos Gran Canaria.
-
20:00-21:00Story of my life
Story of my Life on Jupe Tuomolan erittäin avoin syvällinen mutta samaan aikaan hauska elämän leikekirja tunnetun ihmisen olemassaoloon ja ajatuksiin.
-
21:00-22:00Kaikki on suhteellista
Teemu Potapoffin ja seksuaalikasvattaja Bettina Gräsbeckin juontama keskustelusarja jolle mikään ihmissuhteisiin liittyvä ei ole vierasta.
-
22:00-22:30Hylätyt
Pilottijakso. Viihderealityssa kolme osallistujaa lähetetään vanhaan hylättyyn tehtaaseen kamppailemaan pelkoa ja omaa mielikuvitusta vastaan. Pelottavinta ei aina ole se mitä näet vaan se mitä kuvittelet.
-
22:30-23:00EPIC:Tuoreet kuskit
Kausi 1.
-
23:00-00:00GAMEZ
Super suosittu pelitubettaja Roponen aloitti uuden sarjan INEZllä! Gamez on peliohjelma jossa Roponen haastaa joka viikko Suomen tunnetuimpia pelimaailman hahmoja.
-
-
-
00:00-00:55Narco Wars: The Mob
Tässä jaksossa paljastuu ensimmäistä kertaa Long John Martoranon perheen, rikoskumppanien ja Martoranon nujertaneen syyttäjän haastattelujen kautta, miten Martorano rakensi metamfetamiinivaltakuntansa, jonka arvo oli
-
00:55-01:45Muumioiden valtakunta
Hautakammion syvimmässä kerroksessa tohtori Ramadan Hussein tiimeineen tekee upean löydön - kaksi vierekkäin haudattua pappia.
-
01:45-02:35Hitlerin viimeinen taistelu
Lokakuussa 1944 rykmentti japanilaisamerikkalaisia sotilaita taistelee pelastaakseen saarretun Yhdysvaltain pataljoonan syvältä ansoitetusta metsästä Vosgesin vuorilta.
-
02:35-03:00Pannaan paremmaksi S01E01
Kausi 1. Osa 1. Maailmanluokan asiantuntija esittelee nopeaan taskuparkkeerauksen salat. National Geographic Channel.
Sarja -
03:00-03:45Pohjoisen valtatien pelastajat E02
Jakso 2/9. Thord laajentaa aluettaan ja sen myötä tulee uusia vaikeuksia voitettavaksi. Jo Roger antaa yrityksensä poikansa käsiin.
Sarja -
03:45-04:25Gathering Storm
Yhdysvaltain Guamin alueilla on eturivin paikat, kun Tyynenmeren isoimmat myrskyt syntyvät, sillä se sijaitsee niin sanotulla taifuunikujalla. Nämme kuinka Kammuri-taifuuni nopeasti kasvattaa voimiaan täällä.
-
04:25-04:50Science of Stupid S03E13
Kausi 3. Osa 13. Käyttöopas itsensä nolaamiseen ja satuttamiseen ponnahduslaudalla, jousitetulla autolla tai mudassa juoksemalla. National Geographic.
Sarja -
04:50-05:10Science of Stupid S03E06
Kausi 3. Osa 6. Lennokkeja lennättämällä, hiekkadyyneillä moottoripyöräilemällä ja metallikaiteilla hiihtämällä voi nolata itsensä monella eri tavalla. National Geographic.
Sarja -
05:10-05:59Vankilassa ulkomailla E04
Jakso 4/6. Toimittaja Phil Cox joutuu ansaan Sudanissa. Hänen on saatava sana tuottajalleen ja vaimolleen kotimaahan, mutta pystytäänkö häntä pelastamaan?
Sarja -
06:00-06:45Kaltereiden takana
Vankilassa rikolliset saavat mahdollisuuden muuttaa tapansa. Nuorisorikollisen on päätettävä haluaako jatkaa jengissä.
-
06:45-07:25Autojen ensiapu
Tim ja Fuzz matkaavat Manchesteriin viedäkseen salaa Stephenin vuoden 1983 Citroen 2CV:n, joka on hassu ranskalainen auto ja oli aikanaan omistajansa silmäterä.
-
07:25-08:10Uskomaton eläinlääkäri Pol
Tällä viikolla Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa väännetään härkien kanssa, jahdataan vasikoita ja kuullaan possujen vinkunaa.
-
08:10-08:55Äärimmäinen selviytyjä parhaat palat
Hazen Audel ottaa selviytymishaasteita vastaan. Ympäristönä ovat maailman karuimmat vuoret, joilla on petoja ja lämpötilat laskevat alle nollan.
-
08:55-09:45Tonnikalan saalistajat
Hot Tuna on jumissa keskivaiheilla, joten se muuttaa strategiaansa, kun kapteeni TJ Ottin isä tulee omalla Bad Fish -aluksellaan parantamaan perhebisneksen onnistumismahdollisuuksia.
-
09:45-10:35Muumioiden valtakunta
Tohtori Ramadan Hussein tiimeineen työskentelee äskettäin löytyneessä Saqqaran hautapaikassa. Salaisessa hautakammiossa he yrittävät nostaa 5-tonnisen sargofagin kannen, josta löytyy lopulta muumio.
-
10:35-11:30Historian parhaat palat
Historia on täynnä rikollisia, huijareita, pettureita ja väärennöksiä. Jotkut heistä jopa pääsivät pälkähästä.
-
11:30-12:25Elämää äärirajoilla: Alaska
Alex Javor joutuu selvittämään virheensä ja etsii Deadman Lake -järveltä resursseja valmistautuessaan vaaralliseen kylmyyteen.
-
12:25-13:20Lentoturmatutkinta erikoisraportti E08
Jakso 8/10. Lentoturvallisuus riippuu lentoturmatutkimuksista. Joskus tutkijat ovat eri mieltä. Paine on kova, jos uhrit ovat kuuluisia.
Sarja -
13:20-14:15The 80s Top Ten
Rob Lowe käy läpi 80-luvun tunnetuimmat työpaikan juoruaiheet.
-
14:15-15:10The 80s Top Ten
Rob Lowe käy läpi 80-luvun kuumimmat katumuotisuuntaukset.
-
15:10-16:05The 80s Top Ten
Rob Lowe käy läpi 1980-luvun kymmenen parasta mainosta. Hän tutkii, miten MTV:n globaali markkinointimenestys pohjaa loistavaan ideaan vuodelta 1956.
-
16:05-17:00The 80s Top Ten
Rob Lowe käy läpi 80-luvun kymmenen parasta laitetta ja paljastaa, miten tunnetut keksinnöt, kuten Apple Macintosh, Sony Walkman, Nintendo Gameboy ja videokamera, muovasivat modernin maailman kehityskulkua.
-
17:00-18:00The 80s Top Ten
Rob Lowe käy läpi 1980-luvun kymmenen parasta pikaruokaa paljastaen niihin liittyviä kiehtovia tarinoita.
-
18:00-19:00The 80s Top Ten
Kun Rob Lowe esittelee 1980-luvun kymmenen parasta lelua, käymme läpi yllättäviä alkutarinoita: He-Man, Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, Kaalimaan lapset.
-
19:00-20:00Hauskimmat eläinvideot
Mehiläiset hyökkäävät mehiläisten hoitajan kimppuun, keskustelu Raymond-korpin kanssa, läheltä piti -tilanne alligaattorin kanssa, hylkeiden ja merileijonien erot, päivän lemmikki, mustekala lyö sukeltajaa, jättikrokotiili
-
20:00-21:00Lentoturmatutkinta
Potkuturbiinikone iskeytyy pilvien läpi Uuden-Seelannin mäkisiin maisemiin viimeisellä lähestymisosuudella. Pelastajilla on vaikeuksia paikantaa putoamispaikkaa, kun selviytyjien henki on vaakalaudalla.
-
21:00-22:00Historian parhaat palat
Sodan voi aloittaa melkein mistä tahansa syystä. Niitä on aloitettu provosoimattakin ja joskus jopa kadonneen korvan takia. Jotkut taistelut on käyty leivonnaisista tai varastetusta ämpäristä.
-
22:00-23:00Toulousen tehdasräjähdys
21. syyskuuta 2001, 10.17. AZF:n tehtaalla Toulousessa, Ranskassa, räjähti noin 300 tonnin ammoniumnitraattivarasto. Se aiheutti tuhansille vammoja ja tappoi 31 ihmistä.
-
23:00-00:00Vankilassa ulkomailla
Sao Paulon kuolemanloukku. Brendan Cosso ystävineen aikoi salakuljettaa useita kiloja kokaiinia Brasiliasta Unkariin. Mitä tapahtui, kun miehet pidätettiin lentokentällä? Toiminnallinen dokumenttisarja, National Geographic.
-
-
-
Sokeriruokouskonto. Osa 2/2.
-
Ratkaisun aika. Elämässä on aikarajat kaikelle. On aika syntyä ja aika kuolla. Meidän tulee tehdä valintoja, miten käytämme elämämme rajallisen ajan.
-
Miten Raamatun ihmiset käsittelivät pelkoja?. Älä pelkää. Osa 1/2.
-
Esitetty Yhdysvalloissa 15.4.2022.
-
Vapaana murheista. Raamatun mukaan voimme elää vapaana murheista.
-
Margaret ja Stephen George Yhdysvalloista. Herätyksen läpimurto, osa 4/6. Juonto Jorma Lappalainen. Tulkkina Katri Mälkiä-Larma. Yistystä Maarit ja Harri Verkkoperä sekä Romeo Lehtonen, rukoustiimi rukoilee.
-
-
Pitäisikö lääkäreille antaa oikeus lopettaa ihmisen elämä eutanasian tai avustetun itsemurhan avulla?
-
05:45-07:25Betsyn taivas
Joihinkin rukouksiin on parempi jättää vastaamatta. Hyväntuulisessa komediassa Betsy oppii totuuden ilman vastausta jääneistä rukouksista ja omasta käsityksestään Jumalasta.
-
Psalmi 23.
-
Sokeriruokouskonto. Osa 2/2.
-
Ratkaisun aika. Elämässä on aikarajat kaikelle. On aika syntyä ja aika kuolla. Meidän tulee tehdä valintoja, miten käytämme elämämme rajallisen ajan.
-
Yöllinen kulkija.
-
Pyhäkoulu Vuosaaren kirkossa.
-
09:00-09:30Raamatun kertomuksia
Saul Tarsolainen. Ilmestyksen jälkeen Saul katuu entistä elämäänsä kristittyjen vainoajana ja ryhtyy apostoliksi nimellä Paavali.
-
Joni Paavola. Osa 2/2. Joni kertoo, miten hänen elämänsä muuttui, kun Jeesus tuli hänen Herrakseen. Kuulemme, mitä valtavia ihmeitä hän on saanut olla todistamassa. Toimittajana Martti Ojares.
-
Seinäjoen vapaakirkosta. Juonto Ari Urhonen. Musiikkiryhmä Luminanssi. Saarna Kristian Sand.
-
Puhujina Sirkku Chewning ja Jorma Lappalainen. Herätyksen läpimurto, osa 5/6. Juonto Romeo Lehtonen. Ylistys Lapin ylistysryhmä ja Maarit ja Harri Verkkoperä sekä Romeo Lehtonen. Rukoustiimi rukoilee.
-
-
13:15-13:55Heistä tuli äitejämme
Elokuva äideistä ja tyttäristä. Koskettava kertomus perityistä muistoista. Jos se voi tapahtua äidilleni, se voi tapahtua minulle.
-
13:55-14:00Klezmer festivaalin helmiä
Me anomme sinua. Israelissa, Safedin kaupungissa, pidettiin 25. Klezmer festivaali elokuussa 2012.
-
Puhujana Stephen George Yhdysvalloista. Herätyksen läpimurto, osa 6/6. Juonto Jorma Lappalainen. Tulkkina Katri Mälkiä-Larma. Ylistys Maarit ja Harri Verkkoperä sekä Romeo Lehtonen. Rukoustiimi rukoilee.
-
Dokumentti kahden kaupungin suhteesta. Haag on kansainvälisen tuomioistuimen kaupunki. Oikeuden eteen on tuotu myös laillisesti perustettu juutalaisvaltio.
-
Mitä Jumala odottaa? 3/3.
-
16:30-17:00Superkirja
Päästä kansani vapaaksi.
-
Lohjalla Se löytyi -nuorisotapahtumassa. Mukana tanssiryhmä.
-
Kristiina Brask & Ossi - Praise to Jesus.
-
Onnettomien onnea ja vähäisten vaikutusvaltaa.
-
Vapaa arvomaailma Raamatun valossa. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
Lopunajan voittavan seurakunnan rukous. Osa 3/3.
-
Yeshua, Israelin pelastaja. Osa 3/5. Se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Joh. 4:14.
-
Elämä ja yltäkylläisyys!. Håkan & Pia. Menin vihollisleirille.. Jussi Korvajärvi laulaa.
-
Jeesuksen seuraaminen. Keskustelemassa Soile Inkari ja Juhani Rajala.
-
Kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Osa 1/2. Pastori Glory Backman opettaa.
-
Afgaanikristityt Talebanin varjossa. Afganistan on jäänyt Ukrainan sodan varjoon ja maan pieni salaisten kristittyjen vähemmistö kamppailee olemassaolostaan.
-
Toivo matkalla myrskyyn. Osa 3/4.
-
Kaija Mäkinen. Raahen seurakunta.
-
-
Antamisen lahja.
-
Israelin hallitus kuohumispisteessä.
-
Psalmit 29-32.
-
Hallituksille ja esivalloille alamaiset. Keskustelemassa Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.
-
Israelin puolustusvoimien vahdinvaihto. Kun kenraaliluutnantti Herzi Halevi otti esikuntapäällikön tehtävän vastaan, kaikki puhujat peräkkäisissä seremonioissa mainitsivat Iranin uhan.
-
-
-
00:00-00:25Story Keepers
Nattlig flykt. Under en nattlig tur till en grannstad lyckas Ben, de andra nätt och jämnt undkomma Neros soldater. I flykten förstörs ett hjul och medan hjulet lagas berättar Ben och Helena om Josef och Maria.
-
00:30-01:00Rötter och reflektioner
Jerusalems mysterier 1/2: Melkisedeks altare. Följ med Barry Seagal och arkeologen Eli Shukron då de utforskar Jerusalems underjordiska mysterier och arkeologiska fynd som sträcker sig tillbaka ända till Abrahams tid.
-
01:00-01:30Klarsyn - Stojan Gajicki
Bruden gör sig redo, del 1. Stojan undervisar om att bruden gör sig redo för Jesu snara återkomst.
-
01:30-02:00När livet gör ont
Att inse sitt missbruk. Måste man nå botten för att kunna förändras? Hur vanligt är ett självskadebeteende hos dem som kommer till insikt om sitt missbruk?
-
02:00-02:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar om vad som sker i det ögonblick Jesus återkommer. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick. Programmet är inspelat i nya studion i Uppsala.
-
02:30-03:00Den nya antisemitismen
Den nya antisemitismen 3/3 Kyrkan. Vad gör församlingar och enskilda kristna för att stå upp för Israel och de förföljda kristna i Mellanöstern?
-
03:00-03:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 28/1. Regeringskris i Israel redan. Israel uppmanas häva sanktioner mot PA. Wagners legosoldater, en kriminell organisation.
-
03:15-03:25Makt med Gud
Kallad till strid. Alla kristna är inkallade att strida i det andliga kriget.
-
03:30-04:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
04:30-05:05Vägen till Emmaus
Dramatisering av en legendarisk resa. Två lärjungar går mot Emmaus. Jesus har korsfästs tre dagar innan. En främling, som inte verkar veta vad som hänt i Jerusalem, slår följe med dem.
-
05:05-05:15LUMO - Markusevangeliet
Markus 9:30-10:31. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Jesus talar en än gång om sitt lidande. Vem är störst. Inte mot oss utan för oss. Frestelser och förförelser. Äktenskap och skiljsmässa.
-
05:15-05:55Vinstocken
Hannu Huhtala hade läst liknelsen om vinstocken och kände ett behov av att skriva musik till texten. Allting resulterade i detta musikdrama -om hur vi är beroende av Guds omsorg och kärlek.
-
06:00-06:25Story Keepers
Nattlig flykt. Under en nattlig tur till en grannstad lyckas Ben, de andra nätt och jämnt undkomma Neros soldater. I flykten förstörs ett hjul och medan hjulet lagas berättar Ben och Helena om Josef och Maria.
-
06:30-07:00Rötter och reflektioner
Jerusalems mysterier 1/2: Melkisedeks altare. Följ med Barry Seagal och arkeologen Eli Shukron då de utforskar Jerusalems underjordiska mysterier och arkeologiska fynd som sträcker sig tillbaka ända till Abrahams tid.
-
07:00-07:30Klarsyn - Stojan Gajicki
Bruden gör sig redo, del 1. Stojan undervisar om att bruden gör sig redo för Jesu snara återkomst.
-
07:30-08:00När livet gör ont
Att inse sitt missbruk. Måste man nå botten för att kunna förändras? Hur vanligt är ett självskadebeteende hos dem som kommer till insikt om sitt missbruk?
-
08:00-08:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar om vad som sker i det ögonblick Jesus återkommer. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick. Programmet är inspelat i nya studion i Uppsala.
-
08:30-09:00Den nya antisemitismen
Den nya antisemitismen 3/3 Kyrkan. Vad gör församlingar och enskilda kristna för att stå upp för Israel och de förföljda kristna i Mellanöstern?
-
09:00-09:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 28/1. Regeringskris i Israel redan. Israel uppmanas häva sanktioner mot PA. Wagners legosoldater, en kriminell organisation.
-
09:15-09:25Makt med Gud
Kallad till strid. Alla kristna är inkallade att strida i det andliga kriget.
-
09:30-10:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
10:30-11:05Vägen till Emmaus
Dramatisering av en legendarisk resa. Två lärjungar går mot Emmaus. Jesus har korsfästs tre dagar innan. En främling, som inte verkar veta vad som hänt i Jerusalem, slår följe med dem.
-
11:05-11:15LUMO - Markusevangeliet
Markus 9:30-10:31. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Jesus talar en än gång om sitt lidande. Vem är störst. Inte mot oss utan för oss. Frestelser och förförelser. Äktenskap och skiljsmässa.
-
11:15-11:55Vinstocken
Hannu Huhtala hade läst liknelsen om vinstocken och kände ett behov av att skriva musik till texten. Allting resulterade i detta musikdrama -om hur vi är beroende av Guds omsorg och kärlek.
-
12:00-12:25Story Keepers
Nattlig flykt. Under en nattlig tur till en grannstad lyckas Ben, de andra nätt och jämnt undkomma Neros soldater. I flykten förstörs ett hjul och medan hjulet lagas berättar Ben och Helena om Josef och Maria.
-
12:30-13:00Rötter och reflektioner
Jerusalems mysterier 1/2: Melkisedeks altare. Följ med Barry Seagal och arkeologen Eli Shukron då de utforskar Jerusalems underjordiska mysterier och arkeologiska fynd som sträcker sig tillbaka ända till Abrahams tid.
-
13:00-13:30Klarsyn - Stojan Gajicki
Bruden gör sig redo, del 1. Stojan undervisar om att bruden gör sig redo för Jesu snara återkomst.
-
13:30-14:00När livet gör ont
Att inse sitt missbruk. Måste man nå botten för att kunna förändras? Hur vanligt är ett självskadebeteende hos dem som kommer till insikt om sitt missbruk?
-
14:00-14:30Kungen kommer
Turordningen i mötet med Jesus. Daniela Persin undervisar om vad som sker i det ögonblick Jesus återkommer. Medverkar gör också Robert Adams och Kenneth Witick. Programmet är inspelat i nya studion i Uppsala.
-
14:30-15:00Den nya antisemitismen
Den nya antisemitismen 3/3 Kyrkan. Vad gör församlingar och enskilda kristna för att stå upp för Israel och de förföljda kristna i Mellanöstern?
-
15:00-15:15Jerusalemnytt med Sartola
Lördag 28/1. Regeringskris i Israel redan. Israel uppmanas häva sanktioner mot PA. Wagners legosoldater, en kriminell organisation.
-
15:15-15:25Makt med Gud
Kallad till strid. Alla kristna är inkallade att strida i det andliga kriget.
-
15:30-16:30Fredsstiftare
Israeliska araber och judar som följer Jesus berättar om varför de älskar sina tidigare fiender, om förlåtelse, helande och försoning.
-
16:30-17:05Vägen till Emmaus
Dramatisering av en legendarisk resa. Två lärjungar går mot Emmaus. Jesus har korsfästs tre dagar innan. En främling, som inte verkar veta vad som hänt i Jerusalem, slår följe med dem.
-
17:05-17:15LUMO - Markusevangeliet
Markus 9:30-10:31. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Jesus talar en än gång om sitt lidande. Vem är störst. Inte mot oss utan för oss. Frestelser och förförelser. Äktenskap och skiljsmässa.
-
17:15-17:55Vinstocken
Hannu Huhtala hade läst liknelsen om vinstocken och kände ett behov av att skriva musik till texten. Allting resulterade i detta musikdrama -om hur vi är beroende av Guds omsorg och kärlek.
-
18:00-19:00Kristet Center Örebro
Genombrottsförsamlingar. Hans Augustsson predikar om potentialen i Guds församling som är byggd på uppenbarelsen. Församlingen är en relationell gemenskap som har ett syfte att ta oss in ett sant lärjungaskap.
-
19:00-19:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Tårar och smärta. I en tid av andligt mörker och avfall greps Hanna av en desperat längtan efter att föda nytt liv. Hennes personliga smärta blev ett rop till räddning för landet. Låt församlingen be som Hanna idag!
-
19:15-19:30John Fenn - ABC för husförsamlingar
Hur man gästar någons hem.
-
19:30-20:00Aktuellt från Mellanöstern
Israels regeringskriser. Israels nya regering krisar redan. FN tar återigen ställning mot Israel. Relationerna mellan Israel och USA. Indiens inflytande växer.
-
20:00-20:40Gamla Testamentet öppnas
4 Moseboken. Del 1/2. Siffror och lagar. David Pawson undervisar.
-
20:45-21:15Café Bibeln
Jinmin Miao. Som Leif Nummelas gäst en kinesisk kristen i Helsingfors.
-
21:15-21:45Sjöstjärnan
Guds rike återupptäckt. Jesus talar i Nya Testamentet 100 gånger om Guds rike och bara en gång om församlingen.
-
21:45-22:15Församlingen i denna tid
Gud och lagstiftning. Kenneth Witick lyfter fram att varje kristen är en del av Jesus församling och att den ska samarbeta med landets styre.
-
22:15-22:30I framsätet
Jarmo Hanell dead man walking. Jarmo är en äventyrare som följt Jesus sedan han var 16 år. Efter en olycka på missionsfältet var han nära döden men överlevde mot alla odds. Han är i dag ett vandrande mirakel, fylld av tacksamhet.
-
22:30-23:00Välsignelse, förbannelse eller slump? -studieserie
8/13. Försök till folkmord. Esters bok är dramat om hur en fiende försöker utplåna Guds folk Israel.
-
23:00-23:30Vändpunkten
Besvikelser blir möjligheter. En ovanlig sjukdom krossade Charles advokatdröm. Nigerias rikaste kvinna fick nytt perspektiv. Jasons talstörning blir till välsignelse för många. Jamie Grace och Tobymac sjunger en härlig sång!
-
23:30-00:00Varvet
Lediga platser. Guds tidtabell har inga fel. Så gick det för Josef och så gick det för Jesus.
-