TV-opas
-
-
00:42-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:25Uutisikkuna
-
06:25-09:30Ylen aamu
6.39 Mistä budjettiriihessä vielä neuvotellaan? 7.11 Ukraina pyrkii läpimurtoon ennen talvea 7.25 Kenialaisten opintounelma Suomessa täynnä valheita 7.44 Jälkihiki8.12 Sähkötupakan lieveilmiöt kouluissa 8.50 Seela Sella
-
09:30-10:00Puoli seitsemän
Elämäni biisi -ohjelman uusi artisti Ilta on myös lähes valmis kätilö. Miten Olli-Pekalta sujuu lavatanssi Hartolassa? Juontajina Anniina Valtonen, Tuulianna Tola ja Olli-Pekka Kursi.
-
10:00-10:44Ihmeiden äärellä
3/8. Viimeinen kuulutus. Ellalle pitäisi tehdä tänään raskaudenkeskeytys, mutta häntä kaivataan kipeästi synnytysosastolla. Jerry yrittää lähentyä Ellaa, ja Ella menettää yhden kätilöistään.
-
10:44-10:55Pohjolan luonto
Sumua. Luontofilmi, Ruotsi 2012.
-
10:55-11:00Pisara
Herrasmieskävelijä. Inkoon kirkkoherra Tom Sjöblom on herrasmieskävelijä (1. Moos. 13:17)
-
11:00-11:52Jumalanpalvelus
Yhteispohjoismainen jumalanpalvelus Selin tanssifestivaaleilta Norjasta. Saarna piispa emeritus Tor Singsaas, liturgi Birgitte Bentzrød, avustajina Paul Skuland ja Trygve Magelssen. Musiikista vastaa Anne Nørdstin yhtye.
-
11:52-12:00Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
12:00-12:30Lääketieteen uudet kuviot E01
Osa 1/5. Aivot ovat kehon mutkikkain rakenne. Tuomas Enbuske ja Märta Westerlund yrittävät ymmärtää korviemme välissä sijaitsevaa mysteeriä. Five Corners Production, 2019.
Sarja -
12:30-13:20Neiti Scarlet ja Herttua S03E06
Kausi 3, 6/6. Pohjoisen jalokivi. Eliza saa aamupostin mukana pommin. Kuka sen lähetti ja miksi? Eliza tekee yhteistyötä Herttuan, Mosesin ja jopa Patrick Nashin kanssa selvittääkseen kuka on tappavan lähetyksen takana
Sarja -
13:20-14:25Kino Suomi: Valkoinen peura
Ulkomailla palkittu Erik Blombergin elokuva Lapin tulisieluisesta kaunottaresta, jolla on kyky muuttua peuraksi. N: Mirjami Kuosmanen, Kalervo Nissilä, Åke Lindman. (1952) (mv) (U)
-
14:25-14:30Tulossa: Voi veljet mikä päivä
(1961). Kotimaisen elokuvan "Voi veljet mikä päivä" elokuvateattereissa esitetty ennakkomainos. (Veikko Itkonen).Mv. (U).
-
14:30-14:50Elävä arkisto: Robottinako unelma-ammatissa?
Brita Pousar kirjoitti koulussa aineen unelma-ammatista. Hän halusi tulla lentoemännäksi, nähdä maailmaa ja päästä Pariisiin kerran viikossa. Kun hänestä todella tuli lentoemäntä, hän ei useinkaan muista
-
14:50-15:00Elävä arkisto: Mihin nyt pojat ja miten?
"Ihminen ilman ammattia on kuin laiva ilman peräsintä", korostetaan oheisessa sodan jälkeen valmistuneessa filmissä. Veljekset Pekka ja Matti ovat ammatinvalinnan edessä, mutta mihin ammattiin poikien kannat
-
15:00-15:35Ylen aamun parhaat
-
15:35-16:35Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa
1/3. Syntyä kuninkaaksi. Kuningas Kaarle XVI Kustaa astui Ruotsin valtaistuimelle 50 vuotta sitten. Ohjaaja Karin af Klintberg on seurannut hänen elämäänsä läheltä kaksi vuotta. Ensimmäisessä jaksossa kuningas
-
16:35-16:40Yle Uutiset selkosuomeksi
-
16:40-16:45Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi.
-
16:45-16:50Novosti Yle
-
16:50-16:55Yle Uutiset viittomakielellä
-
16:55-17:00Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
-
17:10-18:00Murhia ja kantrimusiikkia S09E01
Kausi 9, 1/12. Musikaalin tähti, 1/2. Brokenwoodissa on meneillään musikaaliesitys, joka on kunnianosoitus kaupungin 200 vuotta vanhalle historialle. Ensi-ilta on loppuunmyyty, mutta esitys menee pahasti pieleen, kun
Sarja -
18:00-18:21Yle Uutiset 18.00
-
18:21-18:23Puoli7 tänään
Mistä tämän illan Puoli seiskassa puhutaan ja kenen kanssa? Kurkistus kohta alkavan suoran keskusteluohjelman studioon. #puoli7 - enemmän iloa elämään.
-
18:23-18:30Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi
-
18:30-19:00Puoli seitsemän
Arkeologi Ilari Aalto tietää keskiajasta paljon ja harrastaa myös historian elävöittämistä. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen
-
19:00-19:50Sanditon S03E02
Kausi 3, 2/6. Täystyrmäys. Kaikki ovat pöyristyneitä uutisesta - menettääkö Georgiana tosiaan perintönsä huijarille? Ilman hyvää lakimiestä ei liene toivoa. Seudulla on muutenkin hyisiä tuulia.
Sarja -
19:50-20:00Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan
2/4: Kuninkaallinen vaatekaappi. Tällä kertaa katsojat pääsevät kurkistamaan yhteen linnan monista univormuvarastoista. Monet täällä säilytettävistä vaateparsista ovat jopa sata vuotta vanhoja ja laadukkaasti
-
20:00-20:29MOT
Sadat kenialaisopiskelijat tulivat Suomeen opiskelemaan hoitoalaa suurin odotuksin. Ylen MOT-toimitus seurasi yli puolen vuoden ajan, miten lupaava hanke päätyi korruptiotutkintaan ja opiskelijoiden velkaantumiseen.
-
20:29-20:55Yle Uutiset 20.30
-
20:55-21:00Urheiluruutu
-
21:00-21:45A-studio
Hyvinvointialueet joutuvat säästämään suuria summia. Miten käy terveyspalveluiden laadun ja saavutettavuuden? Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio
-
21:45-21:49Yle Uutiset 21.45
-
21:49-21:53Urheiluruutu
-
21:53-22:00Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavia uutisia eri puolilta Suomea.
-
22:00-22:46Hormonit! S01E03
Kausi 1, 3/8. Kilpirauhanturvaaja. Elena esittelee Patrikille nuorimmaisensa Vilin, mutta erimielisyydet kasvatusmetodeista jäädyttävät yhteisen illan perusteellisesti. Elena tyrkyttää koululääketiedettä tyttärelleen Fialle luontaisl
Sarja -
22:46-23:00Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
-
23:00-23:50Prisma: Korkean iän salaisuus
2/6. Keho. Mikä on pitkän ja terveen elämän salaisuus? Lääkäri Michael Mosley matkustaa ympäri maailmaa, tapaa korkean iän saavuttaneita henkilöitä ja asiantuntijoita sekä etsii vastauksia kysymykseen. Miten ruoka, lii
-
23:50-00:20Puoli seitsemän
Arkeologi Ilari Aalto tietää keskiajasta paljon ja harrastaa myös historian elävöittämistä. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen
-
-
-
00:22-04:00Uutisikkuna
-
04:00-06:50Uutisikkuna
-
06:50-06:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
06:51-06:52Nimipäiväonnittelu: 18.9.
Onnea, Tyyne, Tytti ja Tyyni!
-
06:52-07:04Hyrräpäät
Kausi 2. Pyörittäminen. Hyrräpäät kokeilevat dreijaa keramiikkapajalla. Laivan pyöreä teepöytä käyttäytyy omituisesti.
-
07:04-07:11Urheat pupuset
Kärsän täydeltä kivaa! Viidakossa asuu Eeli-norsu, joka tykkää leikkiä kuningasta. Eelin kärsä tekee vaikutuksen pupuihin, ja hän voittaa ujoutensa näyttäessään, mitä sillä voi tehdä. Lopuksi tanssitaan ystävyystanssi!
-
07:11-07:13Pikku Kakkonen
Susanna ja Heikki miettivät voisiko vanhoista tavaroista tehdä uutta.
-
07:13-07:21Kuminakuja 19
Uusi jalkapallo. Lasten jalkapallo puhkeaa kesken jännittävän pelin. Nyt heidän pitää keksiä, miten he voivat ansaita rahat uuteen palloon.
-
07:21-07:22Pikku Kakkonen
Tuomo laulaa laulun kissoista ja koirista.
-
07:22-07:33Barbapapa
Perhe-elämää. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista edes barbojen talossa. Eräänä päivänä Barbalala päättää kuvata videolle perheensä elämää.
-
07:33-07:35Pikku Kakkonen
Rikun ja Ramin uutisissa ollaan liikunnan riemun jäljillä.
-
07:35-07:57Ryhmä Hau
Kausi 8. Pennut pysäyttävät vaunuvarkaan. Kata Lakatti varastaa Hau-vaunun ja ottaa asiakseen tuhota viidakon ja rakentaa tilalle autokilparadan. Riku ja pennut lähtevät pysäyttämään vaunuvarasta uusilla ajoikeillaan.
-
07:57-07:59Nimipäiväonnittelu: 18.9.
Onnea, Tyyne, Tytti ja Tyyni!
-
07:59-08:00Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
-
08:00-08:01Galaxi
Koulululaisten oma ohjelma!
-
08:01-08:12Tero hoitaa
Kuuluisuus. Esko haluaa tulla kuuluisaksi ja Tero lupaa auttaa Eskoa.
-
08:12-08:25Taruvaeltajat
Doolinin kultainen harppu. Vaeltajat lähtevät Irlantiin. Tehtävänä on löytää tarujen kultainen harppu, jonka sävelet saavat riidat unohtumaan. Manulla on sukua Irlannissa, mutta Mai kaipailee itselleen sukulaisia.
-
08:25-08:25Galaxi somessa
-
08:25-08:47Mumenvággi
Áigodat 3, 1/13. Go Mumenat máhccet ruoktot, sii fuobmájit ahte vákki ássit cuvvot cuovggus diehtti. Su oahpuid mielde njuolggadusat leat dushshi, ja dan dihte Mumenvággi lea oalát moivváskan. Beare Mumeneadni sáhttá njulget dili.
-
08:47-08:50Tipu Touhukas
Terrakotta-armeija. Tipu, Kotko ja Tirppa maailmalla.
-
08:50-09:00Jumppahetki
Tasapaino ja voima
-
09:00-09:40Erätulilla
Eräelämän evankeliumia jakavat Nightwishin Tuomas Holopainen ja Sonata Arctican Tony Kakko vaeltaessaan Kolin huikeissa vaaramaisemissa. Koetamme myös pysyä jääpurjehtijoiden ja metsissä juoksevan Peltsin kyydissä. (U)
-
09:40-10:00Kaipuu maalle - kyläkoulusta koti
1/8. Rafael ja Ninni alkavat purkaa Ekkullasta vanhoja pintoja ja huomaavat pian, että työtä kyllä riittää. Ninni haluaa luoda taloon tietynlaisen tunnelman, kun taas Rafaelin tavoitteet ovat konkreettisempia. Tuot
-
10:00-10:30Paluumuuttajat
7/10. Rock, rauha ja rakkaus Pohjois-Karjalassa. Maailmantähdet, paskakaivot ja parhaat kaverit maustavat paluumuuttajien elämää. (U)
-
10:30-11:00Veljesten keittiössä
1/5. Mitä metsästä löytyy? Pricen veljekset James ja Adam ovat sienimetsällä Lollantin saarella Tanskassa. He eivät aina tunnista mitkä ovat ruokasieniä, ja mitä sieniä ei saa poimia. T: DR, 2021
-
11:00-11:30Antiikkikaksintaistelu S03E02
Kausi 3, 2/12. Tällä kertaa Lis Messman ja Lasse Franck metsästävät arvoesineitä Bogensen seudulla. Kaksi tanskalaista kilpailee siitä, kumpi onnistuu keräämään arvokkaampia antiikkiesineitä, kun käytössä on 10 000 kruunua.
Sarja -
11:30-12:10Luontoretkellä
Likinäköinen albiino metsäkauris ei huomaa kuvaajaa. Suurikokoinen merikotkanpoikanen puolestaan makaa pesässä aivan hievahtamatta, jottei sitä huomattaisi. Sarja esittelee norjalaisten tv-katsojien videoita kohtaamisista luonnonvara
-
12:10-12:40Tanskalainen maajussi
15. tuotantokausi, osa 9/12. Frank tutkii eri humalalajikkeiden menestymistä ja aloittaa savustusuunin rakentamisen. Istuuko uusi ulko-ovi talon oviaukkoon? Entä miten Frank onnistuu talon savupiippujen muuraamisessa?
-
12:40-13:22Sydänmailla S16E14
Kausi 16, 14/15. Uskalla lentää. Amy auttaa Georgiea löytämään jälleen hyppäämisen riemun. Lou on ihmeissään Peterin päätöksestä muuttaa pysyvästi Heartlandiin. Onnistuuko Tim hankkimaan lisärahoitusta rodeokoululleen?
Sarja -
13:22-13:52Naissotilaat
9/9. Mitä armeija teki tytöstä? Pirita kotiutuu ja hyvästelee haikeana Pasi-koiran. Myös Miisan, Moonan ja Jennin taival armeijan vihreissä lähestyy loppuaan. Jos armeija tekee pojasta miehen, mitä se teki tytöistä? (U)
-
13:52-14:25Naissotilaat 2 S02E01
Kausi 2. 1/10. Asenne ratkaisee. Keitä ovat uudet naissoturit Milla, Anni, Henna ja Anne? Saapumiserän 2/18 alokkaat aloittavat asepalveluksensa merivoimissa Upinniemessä Rannikkoprikaatissa. (U)
Sarja -
14:25-15:15Eläinmaailman pienokaiset S01E02
Kausi 1, 2/3. Uusia taitoja. Tässä jaksossa seurataan 3-9 kuukauden ikäisiä poikasia. Kaliforniassa merisaukon poikanen opettelee, mitä ihmisen hallitsemassa maailmassa voi syödä ja mitä ei. Arktisen alueen liepeillä ravin
Sarja -
15:15-16:01Luottamuksella, Ronja Salmi
1/4. Ronja tutustuu kuuteen ihmiseen, jotka antavat unelmalleen kaikkensa. Lääkikseen seitsemättä kertaa hakevan Anniinan karu arki ihmetyttää. Ammattiratsastaja Jontun elämä romahtaa. Ronjan oma unelma on toteutumassa.
-
16:01-17:00Unelmakoti S02E05
Kausi 2, 5/8. Jens ja Therese ostivat vanhan 1800-luvun torpan ja alkoivat kunnostaa sitä. Therese haluaa entisöidä talon vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Kun Jens saa ulkomaankomennuksen, Therese joutuu jatkamaan töitä yksin. Tuotanto: S
Sarja -
17:00-18:00Pikku Kakkonen
Katsellaan Lauran kanssa Pipsa Possu, Katso tarkemmin, Osku, Raksajengi, Mitä ihmettä?, Katti Matikaisen kirjamylly sekä Linnunradan Ella.
-
18:00-18:27Naissotilaat 2 S02E02
Kausi 2. 2/10. Tahdonvoima. Toisella palvelusviikolla päästään tositoimiin, kun vuorossa on kuntotestit sekä ensimmäinen ammunta oikeilla patruunoilla. Selviävätkö naissoturimme testeistä kunnialla? (U)
Sarja -
18:27-18:56Naissotilaat 2 S02E03
Kausi 2. 3/10. Toivo parasta, varaudu pahimpaan. Mitä tehdä, kun kroppa pettää, mutta ei tahtoisi luovuttaa? Alokkaat osallistuvat viiden päivän metsäleirille. (U)
Sarja -
18:56-19:00Huippuvuoret yläilmoista
Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.
-
19:00-19:43Riistametsällä
6/10. Metsästyskaverukset Jørgen ja Nikolaj matkustavat jälleen ympäri maailmaa. Sambiassa Jørgen ja Nikolaj ovat ottaneet tähtäimeensä impalan. Ketterän eläimen narraaminen vehreässä laaksossa vaatii tarkkaavaisuutta. (U)
-
19:43-19:47Riistametsällä
Välähdys Kamerunista. Jørgen ja Nikolaj pelaavat jalkapalloa savannilla.
-
19:47-19:55Riistametsällä
Lyhyesti Saksasta. Jørgenillä on saksalaisen miehen kanssa kieliongelmia, mutta se ei pilaa joutsenten pyydystämistä.
-
19:55-20:00Pirjo S02E03
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) syö sanansa. Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (U)
-
20:00-20:48Sohvaperunat
Sohvaperunoiden 16 kausi alkaa! Ensimmäisessä jaksossa uudet ja ennalta tutut sohvikset pääsevät mm. pyörähtämään tanssilattialle, arvailemaan esiintyjiä maskien takana ja seuraamaan tähtien seikkailua viidakossa.
-
20:48-20:53Pirjo S02E03
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) saa "kunniatehtävän". Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (
-
20:53-21:00Pirjo S02E03
Kausi 2. Pirjo (Pirjo Heikkilä) kohtaa idolinsa (Anna Puu). Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputulok
-
21:00-21:27Urheilulukio
7/9: "Semmosella asenteella, että voitto tai ei mitään". Eero tekee uuden aluevaltauksen ja Davin käy kutsunnoissa. Nellie saavuttaa uuden etapin matkalla tavoitteisiin ja Aada keskittyy hiomaan taitojaan.
-
21:27-21:55Urheilulukio
8/9: "Sun täytyy performata hyvin". Davin valmistautuu arvokisoihin ja Nellie on uuden äärellä, kun kova työ palkitaan. Aada juhlii synttäreitään ja Eero jatkaa uuden joukkueen etsintää.
-
21:55-22:46Vierastaistelijana Ukrainassa
Tanskalainen 21-vuotias Chap lähti vapaaehtoiseksi Ukrainan sotaan, missä yksityinen taistelija on omillaan ja vailla turvaverkkoja. Nyt hän toimii tarkka-ampujana norjalaisen parinsa kanssa.
-
22:46-00:15Iron Sky The Coming Race
Ydinsodasta selviytyneet päättävät hakeutua kuusta takaisin maahan. Maapallolla retkikunta etsii apua maan ontosta keskipisteestä ja villeimmätkin salaliittoteoriat käyvät toteen. O: Timo Vuorensola (Suomi 2019) (U)
-
-
-
Kausi 2, 9/12. Tulevaisuus on meidän. Yksilötreffeille koetaan herkkiä hetkiä ja lyödään lukkoon tulevien lasten lukumäärä. Ohjelman juontaa Mikko Parikka.
Sarja -
01:25-02:20Kova laki S19E07
Kausi 19, 7/22. Ei jälkeäkään. Cutterin viimeisin juttu tuntuu etenevän liiankin sulavasti. Se saa syyttäjän epäilemään tuomarin mielenterveyttä. Yhdysvaltalainen rikossarja.
Sarja -
Kausi 5, 5/10. Työn iloa. Kokkiharjoittelija Markus ja motivoitunut tiimi ottavat Kapen ilolla vastaan erityisnuorten työpajassa Salossa. Annoskoot ja terveellisyys nousevat pääteemoiksi, kakkupakosta huolimatta.
Sarja -
Kausi 1, 10/10. On taas aika valehdella! Kuka on maannut togolaisella naistenklinikalla? Kuka tuntee Rockefellerit? Vieraina Antti Tuomas Heikkinen, Paleface ja Sanna Stellan.
Sarja -
04:05-04:51Penn & Teller: Naruta meitä S07E23
Kausi 7, 23/28. Suupielet ylöspäin. Neljä taikuria yrittää naruttaa taikuuden mestareita valokuvien, leijuvien pallojen, maitotölkin sekä korttitempun avulla. Myös Penn esittää korttitempun. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Sarja -
06:15-06:25Aamusää
-
6.45 Syntyvyyden lasku kuntien uhkana7.15 Naisena vankilassa 8.15 Monilla työpaikoilla synkät ajat9.15 Vanhukset ulkoilevat liian harvoin9.38 Musikaali Kirkasta9.50 Tanssiraati ruotii TTK-kisan käänteet
-
07:00-08:00Huomenta Suomi
6.45 Syntyvyyden lasku kuntien uhkana7.15 Naisena vankilassa 8.15 Monilla työpaikoilla synkät ajat9.15 Vanhukset ulkoilevat liian harvoin9.38 Musikaali Kirkasta9.50 Tanssiraati ruotii TTK-kisan käänteet
-
08:00-09:00Huomenta Suomi
6.45 Syntyvyyden lasku kuntien uhkana7.15 Naisena vankilassa 8.15 Monilla työpaikoilla synkät ajat9.15 Vanhukset ulkoilevat liian harvoin9.38 Musikaali Kirkasta9.50 Tanssiraati ruotii TTK-kisan käänteet
-
09:00-10:00Huomenta Suomi
6.45 Syntyvyyden lasku kuntien uhkana7.15 Naisena vankilassa 8.15 Monilla työpaikoilla synkät ajat9.15 Vanhukset ulkoilevat liian harvoin9.38 Musikaali Kirkasta9.50 Tanssiraati ruotii TTK-kisan käänteet
-
Äkkilähtöjä, osa 1/2. Marlon on sairaalassa, ja häihin pitäisi päästä. Rhona on autuaan tietämätön, mutta Dingleillä on paniikki päällä. Leyla taas on lähdössä vieroitushoitoon. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Valat vaakalaudalla. Brooke ihmettelee, mistä Deaconin yhtäkkinen tunteenpurkaus kumpuaa. Hope vakuuttaa RJ:lle, että Brooke on tyytyväinen elämäänsä. Taylorilla on Ridgelle painavaa sanottavaa. Amerikkalainen saippuasarja.
Sarja -
11:00-11:50Baywatch S04E12
Kausi 4, 12/22. Mustasukkaisuutta. Kuvauksiin saapunut Mattin taannoinen ihastus, Jessie, sekoittaa Summerin ja Mattin kuvioita. Jessien pomo käy vaarallisen mustasukkaiseksi. Amerikkalainen klassikkosarja.
Sarja -
Kausi 16, 3/13. Ensimmäinen pudotus. Nyt on tosi kyseessä! Tanssiparketilla joudutaan vakavan paikan eteen, kun illan päätteeksi ensimmäinen tähtipari joutuu lähtemään kotia kohti. (u)
Sarja -
14:05-14:30Jarkko Tammisen maailma S01E02
Kausi 1, 2/8. Formulakuski Au Pairina. Kimi Räikkönen näyttää lastenhoitotaitonsa. Lisäksi mukana mm. Pete Poskiparta ja Tami Tamminen. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat jälleen vauhdissa. Kotimainen sketsiohjelma
Sarja -
-
Kausi 1, 2/4. Toinen erä: myötätuuleen purjehtien. Hjallis Harkimo ottaa Jokerit haltuunsa, ja uuden sukupolven pelaajista tulee poptähtiä.
Sarja -
15:50-16:00Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin.
-
Kausi 1, 1/8. Ensikohtaamisia. Maajussien ja puolisoehdokkaiden ensikohtaamisia päästään todistamaan aurinkoisessa Naantalissa.
Sarja -
Petetyn Brooken raivo. Brooke on tyrmistynyt Deaconin paljastettua, kuka oli rohkaissut häntä. Taylorin avautuminen Ridgelle keskeytyy, ja äkkiä hän saakin vastata tekosistaan Brookelle. Amerikkalainen saippuasarja.
Sarja -
16:58-17:04Uutiset
-
17:04-17:05Päivän sää
-
17:05-17:25Viiden jälkeen
17.05 Nuorena kuolleen Miki Liukkosen viimeiseksi jäänyt romaani julkaistaan 17.15 Kiinnostavimmat uutisaiheet
-
17:25-17:30Uutiset
-
17:30-17:55Viiden jälkeen
17.30 Yleistyvätkö rankkasateet myös Suomessa? Näin ohjaat vedet pois tontiltasi. 17.40 Tältä näyttää Luonnontieteelliseen museoon viety Haminan mursu
-
17:55-18:00Uutiset
-
18:00-18:05Päivän sää
-
18.00 Kustantaja Anna-Rikka Carlson muistaa Miki Liukkosen poikkeuksellisena kirjailijana
-
Äkkilähtöjä, osa 2/2. Jai hermostuu kuullessaan, mitä peliä Kit pelaa. Chas kohtaa vastustamattomia houkutuksia, ja yhteensattuma tuo Cainin aivan väärään paikkaan väärään aikaan. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Maanantai 18.9. klo 19:00
-
Maanantai 18.9. klo 19:15
-
Maanantai 18.9. klo 19:25
-
Jakso 4461: Kuoleman syli. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.
Sarja -
Kausi 16, 4/12 Pikatreffien taikaa. Pikatreffit ovat käynnissä Louhisaaren kartanolinnassa ja tunteet ovat pinnassa. Kuka herättää eniten ihastusta ja jatkaa ryhmätreffeille?
Sarja -
Kausi 1, 4/8. Kultasuoni. Uusi kryptovaluutta on saanut kaupungin sekaisin. Katja epäilee sen liittyvän Tolosen murhaan.
Sarja -
Maanantai 18.9. klo 22:00
-
Maanantai 18.9. klo 22:25
-
Maanantai 18.9. klo 22:30
-
22:40-23:10Hockey Night - Tien päällä
Luvassa omintakeisia seikkailuja Liiga-maailmassa. Juontajana räväkkä Viivi Pumpanen sekä hyväntuuliset ex-kiekkoilijat Siim Liivik ja Ari Vallin.
-
Kausi 1. 2/5. Varhaishistoria. Pieni musta lätkä saapui länteen vasta sotien jälkeen, mutta olosuhteista välittämättä Ässät rakensi pikkukaupunkiin suomalaisen jääkiekon dynastian.
Sarja -
Kausi 1, 3/10. Metallicaa ja taitoluistelua. Tässä käänteitä pursuavassa jaksossa Lilly, Paula ja Henri taistelevat voitosta. Tietäjien tuoleilla istuvat mm. Jenni Poikelus, Sami Sykkö ja Eicca Toppinen.
Sarja
-
-
-
23:05-01:45Elokuva: Creed II
(Creed II 2018). Michael B. Jordan esittää urheiludraamaelokuvassa Adonis Creediä, joka kohtaa nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden voitettuaan elämänsä kovimman haasteen yhdessä valmentajansa Rocky Balboan (Sylvester Stallone) kanssa. Rockylle aikoinaan tappion kärsinyt, Adoniksen isän surmannut Ivan Drago (Dolph Lundgren), haluaa nimittäin palauttaa kunniansa, ja pelissä on paljon muutakin kuin maailmanmestaruus. Pääosissa: Michael B. Jordan, Sylvester Stallone, Tessa Thompson, Dolph Lundgren, Florian Munteanu, Phylicia Rashad. Ohjaus: Steven Caple Jr. (124')
Elokuva -
Kausi 1. Jakso 5/10. Näe Tallinna ja syö. Näe Tallinna ja syö. Trendimittari nousee tappiin ja pienpanimot käyvät ylikierroksilla, kun nälkäiset burgerimiehet Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen soutavat lahden yli Viroon heimoveljien vieraaksi. Kotimainen ruokaohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/10. Säpinää Saarenmaalla. Burgerimiesten Viron seikkailu jatkuu. Akseli ja Ossi vaeltavat laulumailla villisikojen, viinin, ritariromantiikan ja siiderin voimalla ralli-ladoja ja kansantanssia unohtamatta. Kotimainen ruokaohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 23/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
Sarja -
06:05-06:30Tuire ja Sateenkaarimaa S03E09
Kausi 3. Jakso 9/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 25/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma. (11')
Sarja -
06:40-07:05Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut S04E25
Kausi 4. Jakso 25/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (22')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 15/16. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/30. UUSI SARJA! Ninjat ovat nauttineet rauhasta ja rentoutuneet viimeisen suuren voittonsa jälkeen. Kukaan ei ole valmistautunut, kun vaarallinen Serpentine-noita yllättäen palaakin! Voittaakseen Mestari Wu:n Serpentine tarvitsee aseita, joita käytettiin häntä itseään vastaan. Saako noita aseet käsiinsä? Lastenohjelma. (10')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/52. Kamukamu- temppelin kirous. Sonic ja Eggman päätyvät yhdessä Kamukamu-temppeliin. Temppelillä on hyytävä kirous: Ne, jotka astuvat temppeliin yhdessä, poistuvat sieltä ikuisina ystävinä. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/13. S.M.A.S.H!-kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! (10')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 9/26. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/6. Pikkupanda PimPim viedään terveystarkastukseen ja se pitää nukuttaa siirtoa varten. Kuulemme berberiapina Mokin tarinan laittomasta lemmikistä eläintarhan asukkaaksi. Karhuille koulutetaan suun avaamista ja vaa'alla punnitsemista. Villieläinsairaalassa talvehtinut siili pääsee takaisin luontoon ja kuutille valmistetaan päivälliseksi lohimössöä. Kotimainen eläinohjelma. (40')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/10. Suuri vastuu. Sekarotuinen Milo on oiva esimerkki siitä, miten koiraa ei tulisi hankkia. Nyt Milolle etsitään omaa kotia, jossa koiraan sitoudutaan varmasti. Uuden vuoden ilotulituksia pelästynyt sekarotuinen Karma kärsii ääniarkuudesta, eikä pysty enää asumaan keskustan melussa. Englanninbulldoggi Heppu tarvitsee uuden kodin, jossa voidaan panostaa Hepun lihaksiston kuntoutukseen. Kotimainen eläinohjelma. (41')
Sarja -
10:00-10:05100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
Kausi 2. Jakso 5/8. Pikkulapsiarkea rahalla ja ilman. Lasten leikkipaikoilla vaurastuneet Mäkilät vaihtavat osia vanhempainvapaalla olevan Mirvan kanssa. Mäkilät eivät meinaa sisäistää mihin pienet rahat riittävät, ja loppusumma karkaa käsistä kaupan kassalla. Kotimainen realitysarja. (40')
Sarja -
12:55-13:55Super Deals
Super Deals
-
Kausi 9. Jakso 23/26. Avaraa ja suojaisaa. Leah kaipaa avaraa tilaa sisälle ja Jamie taas suojaisaa pihamaata. Davidilla riittää työmaata kelvollisen pihan etsinnässä, eikä Hilaryn remontissa vältytä tälläkään kertaa ikäviltä yllätyksiltä. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 3. Jakso 18/20. Kermapiirakat. Kermavaahdolla kuorrutettuja ja rapeapohjaisia kermapiirakoita on joka makuun. Anna leipoo klassisen suklaa-kermapiirakan, kanadalaisen vaahtera-kermapiirakan ja englantilaisen banoffee-piirakan. (21')
Sarja -
15:25-16:25Rikkaat ja rahattomat S02E05
Kausi 2. Jakso 5/8. Pikkulapsiarkea rahalla ja ilman. Lasten leikkipaikoilla vaurastuneet Mäkilät vaihtavat osia vanhempainvapaalla olevan Mirvan kanssa.
Sarja -
16:30-16:35100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
16:35-18:20Elokuva: Risto Räppääjä ja väärä Vincent
(Risto Räppääjä ja väärä Vincent 2019). Sinikka ja Tiina Nopolan kirjaan perustuvassa lasten musikaalielokuvassa Rauha Räppääjä saa päähänsä, että Risto on jälleensyntynyt Vincent van Gogh, sillä Risto käyttää värejä vauhdikkaasti ja hänellä on punainen tukka. Elvi-tätikin innostuu ajatuksesta menestyksen toivossa. Kun Riston taide saa yllättäviä ihailijoita, Riston paras kaveri Nelli ja alakerran naapuri Lennart Lindberg alkavat epäillä huijausta ja ryhtyvät salapoliiseiksi. Pääosissa: Silmu Ståhlberg, Lumi Kallio, Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander, Eero Ritala. Ohjaus: Maria Sid. (81')
Elokuva -
18:20-19:25MasterChef Australia S15E37
Kausi 15. Jakso 37/50. Maratonkokkaus. Painetestiin joutuneet saavat äärimmäisen haastavan tehtävän, kun kansainvälinen supertähti Clare Smyth esittelee härkä-osteriannoksensa. Kokkaus vie paljon aikaa ja vaatii huipputaitoja monella eri osa-alueella. Australialainen viihdeohjelma. (48')
Sarja -
19:25-19:30Tulossa: Amazing Race Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
-
Kausi 7. Jakso 4/16. Aarrejahti. Tieto viidakkoon piilotetusta aarteesta aloittaa tapahtumien vyöryn, jossa vainoharhat ja epäilykset valtaavat kummankin saaren. Heimoneuvosto nostaa tunteet pintaan. Kotimainen realitysarja. (64')
Sarja -
20:58-21:00Keno ja Synttärit S2023E261
Kausi 2023. Jakso 261/365. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')
Sarja -
21:00-22:05Leijonan luola Suomi S01E02
Kausi 1. Jakso 2/8. Sarjainnostujat ja sarjaepäonnistujat kohtaavat luolassa, kun uudet yrittäjät astelevat leijonien eteen. Nyt leijonat pääsevät tutustumaan oluen sivuvirtoihin, lempeisiin sukkahousuihin, avun antamiseen sekä tulevaisuuden laastariin. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/8. Muistoasi kunnioittaen. UUSI SARJA! Yön aikana yksi kilpailijoista on murhattu. Hänen muistolleen on järjestetty muistotilaisuus, jonka aikana on mahdollisuus löytää hopeaharkkoja. Uskolliset yrittävät päästä petollisten jäljille, ja pyöreästä pöydästä karkotetaan ensimmäinen kilpailija. Kotimainen realitysarja. (64')
Sarja -
23:35-23:40Veikkausliiga - Oletko valmis?
Veikkausliiga Ruudussa suurempana kuin koskaan! Uusi hulppea studio sekä uudet asiantuntijat suomifutiksen kirkkaimmasta kärjestä ovat mukana heti avauskierrokselta aina kauden ratkaisuihin asti! Joka ikinen ottelu suorana ja tallenteena, jokaisen ottelun koosteet sekä klipit, viikoittaiset studiolähetykset sekä muut mielenkiintoiset Veikkausliigan sisällöt ovat kaikki täällä! Urheiluohjelma. (4')
-
23:40-02:05Elokuva: The Hitman's Bodyguard
(Hitman's Bodyguard, The 2017). Toimintakomediassa uransa huipulta romahtanut henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) saa tehtäväkseen saattaa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin todistamaan julmaa diktaattoria vastaan. Pääosissa: Ryan Reynolds, Samuel L. Jackson, Gary Oldman, Elodie Yung, Salma Hayek. Ohjaus: Patrick Hughes. (113')
Elokuva
-
-
-
00:04-04:00Textnytt
-
04:00-08:10Textnytt
-
08:10-08:40BUU-klubben
BUU-klubbenin kuulumiset nähtyään Malin-hiiri katsoo sarjoja Viiru ja Pesonen sekä Kujeilevat eläimet.
-
08:40-09:10Mikä on Pohjoisnavan tulevaisuus?
1/3: Houkuttelevia rikkauksia. Tanska haluaa hallita Pohjoisnapaa, kolme kertaa Tanskan kokoista aluetta, missä on öljyä, kaasua ja mineraaleja. Pohjoismaiden suurin jäänmurtaja lähtee sinne tutkimusmatkalle. Tuota
-
09:10-09:40Makuja saamelaisesta keittiöstä
3/6. On konfirmaation aika, ja Maret saa palautetta tarjoiluistaan. Greta savustaa metson lihaa lastenlastensa kanssa. Ohjelmassa tutustutaan tutustutaan neljään ruoan ystävään ja ruokaperinteeseen saamelaisalueella.
-
09:40-10:40Unelmakoti S10E05
Kausi 10, 5/10. Henrik ja Maria ovat ostaneet Henrikin lapsuudenkodin Saltsjöbadenista. Nyt perhe haaveilee muuttavansa upealla näköalapaikalla sijaitsevan vaatimattoman 1960-luvun talon valkoiseksi funkisunelmaksi.
Sarja -
10:40-11:00Määränpäänä Santiago de Compostela
10/24. Mikael jatkaa matkaansa eri maista kotoisin olevien nuorten kanssa. On keskiyö, kuu kumottaa ja tähdet näyttävät tietä, mutta milloin päästään nukkumaan? (U)
-
11:00-11:50Kovin kuski haussa
8/8. Kolme viimeistä intohimoista autoilijaa kohtaa toisensa superfinaalissa. Yksi heistä on Norjan kovin kuski. Norjalainen realitysarja vuodelta 2019. (U)
-
11:50-12:00Strömsöstä poimittua
Lena Gillberg ja Elin Skagersten-Ström ovat luonnonmukaisen viljelyn ystäviä. Nyt he antavat vinkkejä myrkyttömään viljelyyn ja tuholaisten mekaaniseen torjuntaan.
-
12:00-12:55Vuosisadan taidevarkaudet
Caravaggio, Palermo 1969. Kaksi pikkurikollista varasti Kristuksen syntymä -maalauksen Sisiliasta. Huhuttiin, että mafia oli polttanut sen. Viimein vuonna 2016 löytyi uusia johtolankoja. (Art Crimes, Saksa 2022) (U)
-
12:55-13:05Uroot
Pienen kylän pizza-kebabkokki ja taksikuski taistelevat pankkineidin huomiosta. N: Faruk Nazeri, Markus Virtanen ja Maija Koivisto. KK: Katri Manninen. O: Oskari Sipola. T: Bronson Club Oy, 2011. (U)
-
13:05-13:56Frida Kahlon elämä ja kohtalo
2/3 Rakkautta ja menetyksiä. Frida matkustaa Diegon kanssa Amerikkaan, mutta avio-onni rakoilee. Hän myös kokee tuskallisen keskenmenon.
-
13:56-14:11Uusi Kino: Ilman paikkaa
Lyhytelokuva sodan jälkeisestä Kosovosta, jossa kaksi paikallista pingiksen pelaajaa vaeltelee yhdestä paikasta toiseen kantaen mukanaan seuran ainoaa omaisuutta: pöytää. O: Samir Karahoda (Pa vend, Kosovo 2021) (U)
-
14:11-15:00Kaupunkeja rakennetaan E04
Osa 4/5. Vestmannaeyjar. Islantilainen sarja kaupunkisuunnittelusta ja rakentamisesta. Sarjassa tutustutaan viiteen kaupunkiin eri puolilla saarta. Tämän kertaisena kohteena on Vestmannaeyjar. T: RUV, 2022
Sarja -
15:00-15:55La Promesa - Salaisuuksien kartano
20/122. Erimielisyyksiä. Maria on toivoton seuratessaan Janan ja Manuelin vetovoiman syvyyttä. Cruzin ja Alonson suunnitelmat ovat täysin vastaan Manuelin kapinoivaa luonnetta. Candelan ja Simonan etsinnät my
-
15:55-16:00Tienraivaajat: Sonita Alizadeh
Räppäri ja aktivisti, joka syntyi Taliban-hallinnon alla olleessa Afganistanissa, kasvoi pakolaisten vastaanottokeskuksessa Iranissa ja pakeni lopulta ihmeen kaupalla perheensä järjestämää pakkoavioliittoa. Animaa
-
16:00-16:41Milanon naisten paratiisi S05E136
Kausi 5, 136/160. Tulisilla hiilillä. Irenen ja Roccon välillä kihelmöi. Gabriella saa arvokkaan huomionosoituksen ja haluaa rakkaansa vierelleen sitä vastaanottamaan. Vaan pystyykö Cosimo häntä tukemaan? (U)
Sarja -
16:41-17:00Enemmän elokuvasta: Viskiä viskiä
Lisää puhetta klassikosta. Eija Ahvo, Kari Kallioniemi ja Anna Möttölä asettuvat 1940-luvun brittikomedian äärelle.
-
17:00-17:45Kysy lääkäriltä terveydestä E17
Osa 17/18. Opi treenaamaan oikein. Mitä on tehnyt väärin, kun treenien jälkeen tuntee kipua? Mitä pitäisi tehdä kun liikunta tuntuu muuten hyvältä, mutta jossain kohtaa kehoa jatkuvasti sattuu? T: SVT, 2022.
Sarja -
17:45-17:55Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Porvoolainen Joakim Grönqvist on aina halunnut töihin merenkulkualalle. Nyt hän on viidennen polven merimies. Vaikka ammatinvalinta tarkoittaa, että Joakim on yhtäjaksoisesti viikkokausia poissa kotoa, hän on ha
-
17:55-18:00Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
18:00-18:30BUU-klubben
BUU-klubbenin kuulumiset nähtyään Malin-hiiri katsoo sarjoja Viiru ja Pesonen sekä Kujeilevat eläimet.
-
18:30-18:50Piispat
Hengelliset kokemukset eivät ole Erik Vikströmille vieraita. Hän kirjoittaa tärkeimmät unensa päiväkirjaan ja puhuu kielillä, kun hän on joko niin iloinen tai surullinen, ettei löydä sanoja.
-
18:50-19:00Kirppisvinkit
Sofia Rågeklint ja antiikkiasiantuntijat Maria Granström ja Mats Bergstrand antavat kirppisvinkkejä.
-
19:00-19:29Rahaa, rahaa, rahaa
3/4: Rikkaat rikastuvat ja eriarvoisuus lisääntyy. Tuttu juttu, mutta ongelma on silti yhä ratkaisematta. Pitäisikö rikkaita verottaa enemmän? Ja miten rikkaat oikeastaan tienaavat rahansa?
-
19:29-19:55Yle Nyheter TV-nytt
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
-
19:55-20:45Nytorgsmannen - sarjaraiskaaja
2/3: Huumepidätys. Ystävät tiesivät, mitä Nytorgsmannen oli tehnyt exälleen. Nyt he olivat kyllästyneet katsomaan, kun kaveri oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suunnitelma miehen käräyttämiseksi oli yksinkerta
-
20:45-21:00Näin Norjassa: Lintubongarit
Utsiran saari on muuttolintujen perinteinen levähdyspaikka. Lintulajeja on satoja, ja osa niistä on hyvin harvinaisia. Eipä ihme, että saari houkuttelee myös innokkaita lintubongareita.
-
21:00-22:00Efter Nio
Ilo. Diandra ilosta ja viulusta, adoptiovanhempien suurin onni, koomikko löytää huumoria onnettomuudestaan, tieteilijä kertoo orgasmin ilosta, Britney Spears teki sometähdestä tunnetun. Parad Media.
-
22:00-22:45Heikolla jäällä
7/8. Tuki Elsa Engströmin sopimukselle vähenee kun Ville Bergerille myönnetään oikeudet öljynporaamiseen ja Venäjä vaatii Ruotsilta hyvityksiä. Liv ja Enok ovat paikallistaneet panttivangit ja joutuvat kamppailemaan eloonjäämis
-
22:45-23:13Smugglad
3/4: Turhautumista ja toivoa. Myrsky estää Itämeren ylityksen, ja alus jää jumiin Riianlahteen. Päivät kuluvat, ruoka alkaa loppua, ja 391 ihmistä jakaa yhden ainoan vessan. Aluksella turhautuminen alkaa nostaa päätään.
-
23:13-23:44Smugglad
4/4: Uusi alku ja kovaa työtä. Kapteeni päätyy Ruotsissa oikeuden eteen, ja hankkeen taustalla olevien salakuljettajien etsiminen jatkuu. Peryalle ja muille pakolaisille elämä Ruotsissa tuo eteen tukun uusia haasteita.
-
23:44-04:00Textnytt
-
-
-
Kausi 6, 10/14. Palkinnot kehiin. B-ryhmän semifinaalissa nähdään neljä loistavaa laulajaa. He esittelevät palkintokaappinsa, jotka ovat täynnä vihjeitä henkilöllisyydestä. Amerikkalainen viihdeohjelma.
Sarja -
Kausi 1, 15/15. Epävarmuustekijä. Yksi poliisityön tunnuspiirteitä on arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tulee vastaan, ja silti täytyy olla valmis kaikkeen. Brittiläinen realitysarja. (u)
Sarja -
Kausi 2, 8/10. Bordellitoimintaa. Paul kohtaa kolme erilaista tapausta, joissa pitäisi saada asunto tyhjäksi. Brian ja Graham perivät vuokrarästejä. Brittiläinen realitysarja. (u)
Sarja -
03:00-03:55Baywatch S02E17
Kausi 2, 17/22. Upoksissa. Craig tarjoaa Mitchille työpaikkaa, joka vaatisi uudelleenjärjestelyjä. Ennen päätöstä Mitch päätyy painekammioon yrittäessään pelastaa upoksiin jäänyttä sukeltajaa. Amerikkalainen klassikkosarja.
Sarja -
03:55-04:52Baywatch S02E18
Kausi 2, 18/22. Missä hän on? Shauni saa kuulla, että hänen ystävänsä on joutunut haihyökkäyksen uhriksi. Eddie viettää rantapäivän skitsofreenisen isoveljensä Bobbyn kanssa. Amerikkalainen klassikkosarja.
Sarja -
Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille.
Sarja -
Kausi 2, 24/26. Muumipeikko rakentaa oman talon. Mymmeli tulee kertomaan Mammalle, että hänen äitinsä ja hänen kaikki 10 pientä sisarusta ovat tulleet vierailulle, koska heidän oma talonsa on hajonnut.
Sarja -
Kausi 2, 25/26. Krillen kartanon aave. Muumipappa on perinyt kaukaisen sukulaisensa kartanon. Muumipappa aikoo ensin kieltäytyä ottamasta perintöä vastaan, mutta kun hän kuulee kartanon aaveesta, koko perhe lähteekin sinne.
Sarja -
Kuinka XANAa huijataan. Jeremy päättää kokeilla, miten sotureihin kirjoitettu valekoodi vaikuttaa XANAan. Koodin vaikutuksista sotureihin ei ole varmuutta, mutta Ulrich lupautuu koekaniiniksi.
Sarja -
Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet.
Sarja -
08:15-09:00Paavo Pesusieni S05E12
Kausi 5, 12/20. Erikoispitkäjakso: Atlantiksen arvoitus. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja. Puhuttu suomeksi.
Sarja -
09:00-09:30Simpsonit S32E09
Kausi 32, 9/22. Sana juuttuu kurkkuun. Lisa loukkaa neiti Hooveria syvästi, mutta anteeksipyyntö tuntuu mahdottomalta - kunnes hän tajuaa, millaista kärsimystä opettajan elämä on. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
Kausi 13, 10/22. Joulujuhladilemma. Bob ja Linda joutuvat vaikean paikan eteen, kun kaikki kolme lasta esiintyvät samaan aikaan eri tilaisuuksissa. Amerikkalainen animaatiosarja.
Sarja -
Kausi 18, 17/17. Kriittiset hetket. Aseistettu poliisi joutuu kriittiseen tilanteeseen, jossa ei ole varaa virheisiin. Epäillylle rattijuopollekaan ei heru poliisilta sääliä. Brittiläinen poliisisarja.
Sarja -
11:00-12:00Nuori MacGyver S05E02
Kausi 5, 2/15. Suuri puhallus. Bioase joutuu vääriin käsiin, ja Phoenix turvautuu mestarimurtovarkaan apuun pihistääkseen aseen takaisin ennen kuin se huutokaupataan terroristeille. Amerikkalainen toiminta- ja seikkailusarja.
Sarja -
Kausi 2, 22/24. Kurinpitoa ja itsekuria. Claire ja Phil vaihtavat kotoisia roolejaan. Jay neuvoo tutulle liikeasioita ja Mitch koettaa jaksaa flunssaista Camia. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
12:30-13:00Simpsonit S18E04
Kausi 18, 4/22. Kauhujen talo, osa 17. Jokavuotisessa kauhujaksossa vierailevat tällä kertaa muun muassa Dr. Phil McGraw, Richard Lewis sekä Maurice LaMarche. Amerikkalainen piirrossarja.
Sarja -
13:00-13:30Simpsonit S18E05
Kausi 18, 5/22. Homer armeijan leivissä. Homer saa päähänsä pestautua armeijaan, mutta kuinka patalaiska mies pärjää valtion palveluksessa? Jaksossa vierailee 24-sarjan näyttelijä Kiefer Sutherland.
Sarja -
Kausi 4, 20/20. Polkupyörävarkaat. Poliisit jahtaavat vankilasta karannutta murtovarasta ja kampanjoivat polkupyörävarkauksia vastaan. Lontoossa mies kävelee toimistoihin ja varastaa tietokoneita. Brittiläinen rikosreality.
Sarja -
Kausi 1, 1/4. Yöttömän yön selviytyjät. Ystävykset Donny ja Ray lähtevät keskellä kesää Alaskan erämaahan. Vuorokauden ympäri paistava aurinko vaikeuttaa miesten nukkumista. Amerikkalainen realitysarja. (u)
Sarja -
15:00-16:00Selviytyjät S40E11
Kausi 40, 11/17. Perheet. Kilpailijat saavat tavata omat perheensä. Koskemattomuuskisassa vaaditaan rauhallista tasapainottelua. Heimoneuvostossa tulevat näkyviin liittoumien rajat. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 2/4. Toinen erä: myötätuuleen purjehtien. Hjallis Harkimo ottaa Jokerit haltuunsa, ja uuden sukupolven pelaajista tulee poptähtiä.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S01E08
Kausi 1, 8/13. Sankarin pää. Bart joutuu huonoon seuraan, jonka suosio on lunastettava rohkeilla teoilla.
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S01E09
Kausi 1, 9/13. Täyskaato. Homerin antama syntymäpäivälahja ei aluksi lainkaan ilahduta Margea.
Sarja -
Kausi 2, 9/10. Kallista oikeudenkäyntiä. Brian ja Graham perivät oikeudenkäyntikuluja vaikeimman kautta ja kohtaavat järkyttyneitä velallisia. Brittiläinen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 1/15. Tästä se lähtee. Tapaamme kymmenen kilpailijaa, jotka ovat valmiit selviytymään yksin Vancouverinsaaren erämaassa voittaakseen puoli miljoonaa dollaria. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 1, 7/24. Kynttilät, tähdet ja kuu. Chandler hieroo tuttavuutta lukkojen takana, Ross kerää rohkeutta kertoakseen tunteistaan Rachelille ja löytö pimeiltä käytäviltä aiheuttaa sydämentykytyksiä.
Sarja -
Kausi 1, 8/24. Kahdesti kuollut. Rossin ja Monican isoäiti tekee kuolemaa ja onnistuu tekemään sen kahdesti. Chandler on huolissaan seksuaalisesta identiteetistään. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta.
Sarja -
21:00-22:50Subleffa: Tappajan näköinen mies
(Suomi 2015) Viktor Kärppä joutuu tahtomattaan keskelle Venäjän sisäistä valtataistelua, jossa tulilinjalla on Venäjän uusi vapaamielinen presidentti. Pian perässä ovat sekä palkkatappajat että suojelupoliisi.
Elokuva -
22:50-00:05ESPN Dokumentti: Venus ja vastustajat
Venus Williams joutui urallaan taistelemaan vastustajien lisäksi myös ennakkoluuloja ja patriarkaalisia rakenteita vastaan. Amerikkalainen dokumenttisarja. (u)
-
-
-
00:00-02:30Elokuva: Kukkoilijat
Syyllisyyden vaivaamana epäonnistuneen työn jälkeen palkkamurhaaja Ray ja hänen kumppaninsa odottavat armottoman pomonsa käskyjä Bruggessa, Belgiassa, viimeisessä paikassa maailmassa, missä Ray haluaa olla. 107 min.
Elokuva -
02:30-03:35Kadonneet Suomi S02E06
Kausi 2, osa 6. Vuonna 2014 Sami työskenteli äitinsä yrityksessä, kävi läpi kivulaista eroprosessia ja oli alkannut käyttäytyä pelokkaasti.
Sarja -
03:35-04:40Maanteiden sankarit S12E06
Kausi 12, osa 6. Ruotsin maanteillä on ruuhka-aikaan kiirettä ja silloin tapahtuu myös paljon onnettomuuksia.
Sarja -
04:40-05:43Ruotsin rajavartijat S03E02
Kausi 3, osa 2. Trelleborgissa Stefan tarkistaa hermostuneen oloisen miehen, jolla on useita piilotettuja paketteja. Arlandassa norjalainen ei halua luovuttaa hasiksiaan. (Gränsbevakarna Sverige, Dokumenttisarja, Ruotsi, 2023)
Sarja -
06:15-06:40Rantataloa etsimässä S15E12
Kausi 15, osa 12. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
06:40-07:00Rantataloa etsimässä S15E13
Kausi 15, osa 13. Unelmien merenranta-asunto en välttämättä vaadi tähtitieteellistä budjettia. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Sarja -
07:00-07:25Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S30E02
Kausi 30, osa 2. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
07:25-07:50Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S30E03
Kausi 30, osa 3. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
07:50-08:35Rakastaa, ei rakasta S01E10
Kausi 1, osa 10. (Älskar, Älskar Inte (aka Borderless Love/Love Me, Love Me Not), Tosi-tv, Ruotsi, 2020)
Sarja -
08:35-09:30Kiinteistöveljekset S05E18
Kausi 5, osa 18. Kanadalaiskaksoset Jonathan ja Drew Scott auttavat pariskuntia ostamaan täysremonttia vaativa taloja, joista kuoriutuu veljesten osaavissa käsissä todellisia unelmakoteja.
Sarja -
09:30-10:00Asunnon metsästäjät S199E12
Kausi 199, osa 12. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:00-10:30Asunnon metsästäjät S199E13
Kausi 199, osa 13. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:30-11:00Rantataloa etsimässä S16E01
Kausi 16, osa 1. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Alkaa uusintana. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
11:00-11:30Rantataloa etsimässä S16E02
Kausi 16, osa 2. Sarjassa seurataan tavallisia perheitä, jotka etsivät kotia meren läheisyydestä mahdollisimman kustannustehokkaasti. (Beachfront Bargain Hunt, Lifestyle, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
11:30-12:30Pernilla Wahlgrenin maailma S13E14
Kausi 13, osa 14. Pernilla ja Benjamin kilpailevat tv:n katsomisajoista. Christian päättää tilata kihlasormukset, ja Bianca ja Benjamin ovat vaikuttuneita Pernillan uudesta talosta.
Sarja -
12:30-13:30Restaurant: Impossible S15E08
Kausi 15, osa 8. Julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvinen tehtävänä on tiiminsä kanssa pelastaa epäonnistuneet ravintolat täydelliseltä romahdukselta. Onko tehtävä mahdoton?
Sarja -
13:30-14:00Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S30E04
Kausi 30, osa 4. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
14:00-14:30Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain S30E05
Kausi 30, osa 5. Kaksi kilpailijaa mittelöivät keittiössä ja vain toinen heistä pääsee kohtaamaan Bobby Flayn nimikkoruoansa kanssa. Kuka päihittää huippukokki Flayn? (Beat Bobby Flay, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
14:30-15:35Rakastaa, ei rakasta S01E11
Kausi 1, osa 11. Tony miettii asunnon hankintaa, mutta äitipuoli Annika näkee vain remontin ja paljon huolia. Hanna ja Ivan leiriytyivät metsässä ilman ruokaa. Kuolevatko he nälkään?
Sarja -
15:35-16:40Poliisikamera S05E01
Kausi 5, osa 1. (Fanget på Politiets kamera, Tosi-tv, Tanska, 2022)
Sarja -
16:40-17:55Vuosisadan ryöstöt S01E02
Kausi 1, osa 2. Ruotsalaiset varkaat tekevät ryöstön ilmasta käsin sotateknisellä tarkkuudella ja pysyvät koko ajan askeleen edellä poliisia. Joukko pääsee karkuun miljoonien käteissaaliin kanssa.
Sarja -
17:55-19:00Top Gear: Planes, Trains & Automobiles S01E07
Kausi 1, osa 7. Erikoisjaksoissa juhlitaan Top Gearin ikimuistoisimpia hetkiä mitä vaihtelevimpien menopelien parissa, puikoissa tietenkin kolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.
Sarja -
19:00-19:55Kova laki: Erikoisyksikkö S08E20
Kausi 8, osa 20. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2007)
Sarja -
19:55-21:00Curious Case of Natalia Grace S01E06
Kausi 1, osa 6. Michael Barnett joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset ja Kristine on seuraavana. (The Curious Case of Natalia Grace, Rikostarina, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
21:00-22:10Viidakon tähdet S01E03
Kausi 1, osa 3. Joukkueet joutuvat panemaan parastaan jakson ensimmäisessä tehtävässä, jossa kilpailijoita hiillostetaan ihmishalsterissa. Viidakossa voi siis todellakin tapahtua mitä vain!
Sarja -
22:10-00:40Elokuva: Joker
SUOMEN TV-ENSI-ILTA Väkijoukossakin itsensä yksinäiseksi tunteva Arthur Fleck etsii edes jonkinlaista yhteyttä. Kulkiessaan pitkin Gotham Cityn nokisia katuja hän pitää yllä kahta naamiota.
Elokuva
-
-
-
Kausi 7. Jakso 6/9. Muistot remonttiin. Abby on asunut samassa kodissa Great Bookhamissa 33 vuotta. Kodin remontti jäi kesken, kun Abbyn puoliso kuoli äkillisesti, eikä Abby usko pystyvänsä muuttamaan pois. Maddie-tytär on sitä mieltä, että äiti tarvitsee elämäänsä uuden alun ja uuden kodin. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 7/9. Lääniä laumalle. Caroline ja Chris työskentelevät baptistikirkon pappeina ja tarvitsevat kotiinsa tilaa myös seurakuntalaisille. Jokainen neliösentti perheen kodista tuntuu kuitenkin olevan jo käytössä, ja Kirstie on vaikeuksissa yrittäessään remontoida taloa parin tarpeiden mukaiseksi. Heidän on kuitenkin asuttava tietyllä postinumeroalueella, joten myös Philillä riittää haasteita. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 6/8. Its all about rahuli!. Rock your day -sloganin isä Janne Immonen ja masennuksen kanssa kamppaillut Kaisa Minkkinen uskovat kummatkin positiivisen ajattelun voimaan.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 2/16. Selfie pelastaa. Entisellä osastollaan nyt potilaana oleva Andrea törmää nuoreen Jacopoon, jonka harrastukset ja terveysongelmat aiheuttavat hämmennystä. Marco taas alkaa järjestellä Andrean irtisanoutumista tehtävästään. (56')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 4/4. Musiikin riemua. BumtsiBum tarjoilee jälleen kattauksen upeita musiikkiesityksiä. Jaksossa vierailevat Suvi Teräsniska, Arttu Wiskari, Hanna Pakarinen sekä Tommi Läntinen. Meno on taattu jo ensitahdeista alkaen, mutta kuka vie pisteet kotiin? Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen joukkuekapteeneinaan Leri Leskinen ja Lenni-Kalle Taipale. Kotimainen musiikkiohjelma. (65')
Sarja -
Kausi 4. Jakso 17/20. Juhlavat jälkiruoat. Anna antaa lisää reseptivinkkejä joulunajan leivontaan. Hän tekee valkosuklaa-karpalojuustokakkua, tiramisujouluhalon ja suklaakakulla täytetyn piparkakkutalon. (21')
Sarja -
11:00-12:00Liv D: Aasialaiset ökyhäät S01E03
Kausi 1. Jakso 3/3. Räätälin uudet vaatteet. Kun Indonesian vanhimman räätälisuvun perillinen, elokuvatähti ja somevaikuttaja Sam menee naimisiin, puvulla on todellakin väliä. Eikä vain morsiuspuvulla. MJ ja Sam ovat Indonesian seuratuimpia julkkispareja, joten hääpäivänä kaikki katseet kohdistuvat heihin. Samin itseluottamus horjuu, kun MJ:n vihkiseremoniaan tarkoitettu designer-mekko uhkaa jättää hänen valitsemansa mittatilauspuvun varjoonsa. Dokumentti. (44')
Dokumentti -
Kausi 4. Jakso 2/9. Kaveria kaivataan. 10-vuotias Jacob arastelee hyppiviä koiria. Olisiko koditon Lily-beagle hänelle sopiva kaveri? Hienosteleva papillon Gucci kaipaa perehdytystä koiranelämään, ja vilkas Jason-poika voisi rauhoittua sopivan koirakamun seurassa. Englantilainen realitysarja. (46')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 3/10. Pieni mökki, valtava muutos. 1954 rakennettu mökki on pieni, mutta Mikon urakka valtava. Miten kompaktiin tilaan mahtuu kaikki perheen toiveet? Mökkivinkissä kerrotaan, mitä kaikkea mökillä pitää tarkistaa talven jälkeen. Kotimainen lifestyleohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/6. Vapaapäivä. Työnarkomaani Jackie sulkee hetkeksi kakkupuotinsa ja pitää vapaata. Kotiäiti Denise esittelee peruukkeja somekanavallaan. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 3/6. Mallorcan länsirannikko. Charlie tutustuu moderneihin taloihin ja retrohenkiseen sisustukseen sekä maistelee paikallisia herkkuja luonnonkauniilla Mallorcalla. Englantilainen lifestyleohjelma. (47')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 7/8. Semifinaali. Arviointiperusteet kiristyvät entisestään, kun mummolassa ratkotaan kisan finaalipaikkoja. Parien osaamista koetellaan kahdessa teknisesti herkässä tehtävässä, eikä kukaan selviä mummojen puhuttelusta pelkillä päänsilityksillä. Kotimainen ruokareality. (41')
Sarja -
Liv D: Keskenmenokokemukseni. Tunnettu laulaja ja juontaja Myleene Klass on kokenut neljä keskenmenoa ja ihmettelee, miksi kipeä aihe on edelleen tabu. Hän kertoo kokemuksistaan, perehtyy uusimpaan tutkimustietoon ja saa tukea kohtalotovereilta. Englantilainen dokumentti. (45')
Dokumentti -
Kausi 12. Jakso 21/27. Kadonneen kipinän metsästäjät. Marnie etsii kilttiä, kuumaa ja kokkaustaitoista kumppania. Hän saa treffeillään tulista tunnelmaa ja jäätäviä jälkiruokia, mutta kipinää ei tahdo löytyä. Joukon yllättäjä pääsee toisille treffeille. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 3/6. Perhe on paras?. Wegorekeilla on rahaa ja täyteen ahdettu aikataulu. Bartereilla rahaa on vähemmän, mutta yhteistä aikaa sitäkin enemmän. Kumpi on tärkeämpää? Englantilainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 7. Jakso 8/9. Maalaiselämää. Heather ja Tim asuvat vauvansa ja nelijalkaisten ystäviensä kanssa maalaistalossa Edinburghin lähellä. Tim ei kuitenkaan pidä talosta ja haluaa vielä rauhallisempaan ympäristöön. Vaatimukset ovat hyvin täsmällisiä, ja eläimillekin pitäisi olla riittävästi tilaa. Phil pääseekin esittelemään toinen toistaan upeampia maalaistaloja. Englantilainen lifestyleohjelma. (46')
Sarja -
21:00-21:05Tulossa: Amazing Race Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
Kausi 2. Jakso 2/7. Tähdet tähdet ohjelman toisessa jaksossa kilpailijat vetävät nahkarotsit niskaan ja bootsit jalkaan, kun teemana on Rockfest.
Sarja -
Kausi 1. Jakso 1/3. Rikkaimmat. Yhdysvaltojen vilkkain kaupunki New York on megarikkaiden temmellyskenttä, missä asunnon hinta voi yltää kymmeniin miljooniin ja kihlasormuksen hinta puoleen miljoonaan. Lisäksi tutustutaan luksustuotteiden ostosavustajan ja rikkaiden dermatologin työhön. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 12. Jakso 21/27. Kadonneen kipinän metsästäjät. Marnie etsii kilttiä, kuumaa ja kokkaustaitoista kumppania. Hän saa treffeillään tulista tunnelmaa ja jäätäviä jälkiruokia, mutta kipinää ei tahdo löytyä. Joukon yllättäjä pääsee toisille treffeille. Englantilainen realitysarja. (44')
Sarja
-
-
-
Kausi 1. Jakso 2/10. Skandaalijuttua pukkaa. Hymy-lehden Urpo Lahtisen suunnitelma huolestuttaa Kalevia. Hipit kaipaavat Sirkan apua kolmen kimppaan. Finnair tekee siirtonsa. Tapio saa idean. Kotimainen draamakomedia. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 11/11. Extra! Tätä et vielä nähnyt. Nyt ollaan siellä missä ohjelma syntyy. Madventures headquarters on paikka jossa Riku ja Tunna saavat sekopäisimmät ideat ja käyvät läpi kuvauseissujen tuotoksia. Täydellinen epäonnistuminen tukkijätkinä hävetti maakrapuja, mutta nyt on aika näyttää tämäkin. Samalla paljastuu myös paljon muuta, kuten pieleen menneitä spiikkejä, Tunnan yritys niellä kissanruokaa ja drag queen Betty Fuvkin limusiinin kyytiin hyppääminen. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
4D: Lyö itsesi läpi OnlyFansissa. Alex Sim-Wise on malli ja OnlyFans-sisällöntuottaja, joka pyörittää muille OnlyFans-urasta haaveileville tarkoitettua konsultointiyritystä. Tässä ohjelmassa päästään tutustumaan asiakkaista kolmeen ja samalla kuullaan, millaisilla eväillä alalle kannattaisi pyrkiä Englantilainen dokumentti. (46')
Dokumentti -
Kausi 1. Jakso 2/10. Tyhjän kodin syndrooma. Tanjan ja Antin itse rakennettu omakotitalo Turengissa on liian iso kahdelle ja koiralle, mutta täynnä muistoja ja - tavaraa. Kääntyykö uusi sivu elämässä rempan vai muuton avulla? Kotimainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 10/35. Merisairautta ja aasivauvoja. Calumin ja Charleyn glamping-alueella odotetaan kaiken kiireen keskellä aasivauvan syntymistä. Peten ja Roon veneellä huono sää aiheuttaa ongelmia ja merisairautta. Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
11:00-11:30Amerikan rajavartijat S03E03
Kausi 3. Jakso 3/20. Messuvieraita. Italialaisen tatuoijan epäillään tulevan messuille laittomiin töihin. Erilaiset ruoat ja mausteet aiheuttavat rajavartijoille lisätyötä. Amerikkalainen realitysarja. (21')
Sarja -
11:30-12:00Amerikan rajavartijat S03E04
Kausi 3. Jakso 4/20. Konsultointia. Kanadalaisen työnkuva johtaa tarkempaan syyniin. Hässäkkää synnyttää myös laittomasti rajan yli viety ase. Amerikkalainen realitysarja. (21')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 3/8. Pelastustehtävä. Kansalliskaartin eliittipelastusjoukot järjestävät harjoituksen, jossa pitää pelastaa kaksi hyiseen veteen joutunutta lentäjää. Lentoambulanssi kiirehtii etuajassa synnyttävän naisen avuksi, ja salaperäinen paketti johdattaa tullimiehet tuhat vuotta vanhan aarteen jäljille. Amerikkalainen realitysarja. (44')
Sarja -
Kausi 13. Jakso 9/16. Keisarillinen moottoripyörä. Miss Suomi Virpi Miettinen tinkaa taiteestaan. Korutaiteilija-Markku yllättää monipuolisuudellaan. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 5/12. Lolalla ja Tonilla on tänään kiireinen päivä Helsingin satamassa. Riskiprofilointi on tuottanut lukuisia kohteita, joita partio etsii tuhansien laivamatkustajien joukosta. Nuijamaalla Maijun ja Teijon ammattitaitoa tarvitaan ja tietotaitoa koetellaan niin kalan maahantuontirajoituksissa kuin raskaanliikenteen ajopiirturiteknologiassa. Jyri ja Jyrki ovat Helsingissä raskaanliikenteen saralla enemmän perusasioiden, kuten rengasrikkojen ja sidontojen parissa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')
Sarja -
15:00-15:35Team Ahma S02E15
Kausi 2. Jakso 15/16. Bilika. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän käsikirjoittama sarja, jossa tiepalvelumiehet Jarno Ahma ja Alpo Kurkinen - yhdessä Team Ahma - käyvät työhön epäonnisten autoilijoiden auttamiseksi. Sarjan on ohjannut Taneli Mäkelä ja tuottanut Pirkka-Pekka Petelius. Mukana on myös vahva kaarti suomalaisia eturivin näyttelijöitä. Kotimainen komediasarja. (24')
Sarja -
15:35-16:05Team Ahma S02E16
Kausi 2. Jakso 16/16. Koeajotesti. Pääosissa P-P Petelius ja Taneli Mäkelä. Kotimainen komediasarja. (23')
Sarja -
16:05-17:00Panttilainaamo S22E11
Kausi 22. Jakso 11/33. Pahamaineisia pantteja. Panttilainaamon tuodaan rikoksiin liittyviä esineitä, kuten uusia todisteita Charles Lindberghin lapsen sieppauksesta, oikeussalipiirroksia Sam Sheppardin käräjiltä, mafioso Carlo Gambinon allekirjoittama sekki ja auto, jolla Bugsy Siegel ajoi. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
17:00-18:00Panttilainaamo S22E12
Kausi 22. Jakso 12/33. Tuottoisaa taidetta. Rick pistää rahaa likoon ja ostaa ennätyshinnalla Maurice Sendakin tunnetun lastenkirjan kuvitusta. Lisäksi myyntiin tarjotaan Andy Warholin varhaisteoksia ja John Lennonin piirustusta. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
18:00-18:30Ennakkostudio
Kamppailu salibandyn Suomen mestaruudesta alkaa syyskuussa ja huipentuu kevään pokaalin nostoon! Katso kauden jokainen matsi suorana tai tallenteena! Urheiluohjelma.
-
18:30-21:00F-liiga LIVE: Nokian KrP - Oilers
Kamppailu salibandyn Suomen mestaruudesta alkaa syyskuussa ja huipentuu kevään pokaalin nostoon! Katso kauden jokainen matsi suorana tai tallenteena! Urheiluohjelma.
-
Kausi 16. Jakso 2/14. Kruunajaiset. Tangokuningatar Heidi Pakarinen kauppaa keppareitaan kummituskartanossa. Markku tekee maalaiskeisarille kruunun. Kotimainen realitysarja. (43')
Sarja -
Kausi 5. Jakso 1/10. Duudsonit Jukka Hildén, HP Parviainen, Jarppi Leppälä ja Jarno Laasala joutuvat kaivamaan pintaa syvemmältä saadakseen Haukiputaalaisen Pitkälän perheen kipukohdat päivänvaloon. Kirveelle on töitä, ennen kuin suurperheessä jokaisen ääni saadaan kuuluviin ja elämän mittaiset padot murrettua. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
23:00-00:00Leijonan luola Suomi S01E02
Kausi 1. Jakso 2/8. Sarjainnostujat ja sarjaepäonnistujat kohtaavat luolassa, kun uudet yrittäjät astelevat leijonien eteen. Nyt leijonat pääsevät tutustumaan oluen sivuvirtoihin, lempeisiin sukkahousuihin, avun antamiseen sekä tulevaisuuden laastariin. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja
-
-
-
00:15-02:30Elokuva: The Others
Nainen, joka asuu pimeässä vanhassa perhe talossa kahden valoherkän lapsensa kanssa, tulee vakuuttuneeksi siitä, että kodissa kummittelee. 104 min. Ohjaus: Alejandro Amenábar.
Elokuva -
02:30-03:40Alamaailma S01E09
Kausi 1, osa 9. Sana Help käynnistää poliisioperaation, jossa epäillään ravintolassa tapahtuvaa ihmiskauppaa. Tutkinnan edetessä tulee ilmi, että kyseessä on isompi kokonaisuus. (Alamaailma, Dokumenttisarja, Suomi, 2021)
Sarja -
03:40-04:45Street Outlaws 4B (Specials) S04E30
Kausi 4, osa 30. UUSI KAUSI Sarjassa päästään kurkistamaan kuskin paikalle laittoman katurallin maailmaan. (Street Outlaws 4B (Specials), Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
04:45-05:48Dirty Jobs S09E13
Kausi 9, osa 13. Mike kahlaa polviaan myöten ripulissa viljellessään peuran virtsaa metsästäjille. Marylandin rannikolla Mike tekee ruumiinavauksen tieteen nimissä. (Dirty Jobs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
06:00-06:25Miten kaikki tehdään? S16E07
Kausi 16, osa 7. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
06:25-06:50Miten kaikki tehdään? S16E08
Kausi 16, osa 8. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
06:50-07:15Miten kaikki tehdään? S16E09
Kausi 16, osa 9. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
07:15-08:25Gold Rush - Kultakuume S06E19
Kausi 6, osa 19. Klondiken kuningas. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista.
Sarja -
08:25-09:15Arvokaman etsijät S16E15
Kausi 16, osa 15. Nykypäivän aarteenetsijä Drew Pritchard matkustaa ristiin rastiin Britanniaa ja etsii outoja ja ihania esineitä. Mitä isompi saalis, sitä onnellisempi mies. (Salvage Hunters, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)
Sarja -
09:15-10:20Fast n' Loud S03E27
Kausi 3, osa 27. -69 Riviera sähäkäksi. Huutokauppakuume valtaa alaa, kun vuoden -69 Riviera pitää saada alle viikossa myyntikuntoon huutokauppaa varten. Moottoripyörien korjauskisakin on vielä kesken.
Sarja -
10:20-10:55Naisten autopaja S10E01
Kausi 10, osa 1. UUSI KAUSI Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
10:55-11:20Naisten autopaja S10E02
Kausi 10, osa 2. Naiset kilpailevat haastavien projektien tiimoilla miehiä vastaan todistaakseen, että heillä on edellytyksiä ja ammattitaitoa pyörittää omaa autopajaa. (All Girls Garage, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2021)
Sarja -
11:20-12:30Lone Star Law S05E08
Kausi 5, osa 8. Teksasin riistanvalvojat suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion laajalla alueella.
Sarja -
12:30-13:00Miten kaikki tehdään? S16E10
Kausi 16, osa 10. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
13:00-13:30Miten kaikki tehdään? S16E11
Kausi 16, osa 11. Nykymaailma on täynnä monimutkaisia tuotanto- ja valmistusprosesseja. Nopeatahtisessa sarjassa avataan eri alojen asiantuntijoiden kanssa, miten kaikki oikein tehdään. (How Do They Do It?
Sarja -
13:30-14:35Museoiden mysteerit S02E01
Kausi 2, osa 1. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. Alkaa uusintana.
Sarja -
14:35-15:40Pontikankeittäjät S12E16
Kausi 12, osa 16. Josh oppii erittäin nopean pontikanvalmistustavan laittomalta tuottajalta Brasiliasta. Richard ja Craig aloittavat tuotannon Miken ja Jerryn alueella Maggie Valleyssa. (Moonshiners, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)
Sarja -
15:40-16:55Wheeler Dealers S09E15
Kausi 9, osa 15. Mercedes SLK. Mike aikoo todistaa, että autolla voi tehdä rahaa vaikkei siihen upottaisikaan ensin valtavia summia. Pystyykö Edd korjaamaan maan halvimman SLK-Mersun tiukalla budjetilla?
Sarja -
16:55-18:05Dirty Jobs S09E14
Kausi 9, osa 14. Mike Rowe antaa padon parille majavalle, jotka aiheuttavat harmia lähikunnille. Miken elinikäisen unelman toteuttaminen käy hankalaksi. (Dirty Jobs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
18:05-19:00Romuautot rahaksi S06E01
Kausi 6, osa 1. UUSI KAUSI Metallin käsittelyn mestari Joe Martin luo uutta elämää vanhaan rautakauppaansa, Joe Martin Customiin.
Sarja -
19:00-19:55Kultaa, valheita ja videonauhaa S01E06
Kausi 1, osa 6. Terry paljastaa salaiset tapaamisensa korkea-arvoisten virkamiesten kanssa. White Sandsin sotilaan haastattelu paljastaa hallituksen osallisuuden. (Gold, Lies & Videotape, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)
Sarja -
19:55-21:00Wheeler Dealers S10E01
Kausi 10, osa 1. Aston Martin DB7. Kauden avausjaksossa Mike tekee mahtavat kaupat vanhasta väsyneestä Aston Martin DB7:stä.
Sarja -
21:00-22:05Top Gear S15E01
Kausi 15, osa 1. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
22:05-23:25Top Gear S15E02
Kausi 15, osa 2. Supersuosittu brittiläinen autosarja tarjoaa tietoa, viihdettä ja tyyliä. Luvassa on uusia autoja, kovia testejä, brittiläistä huumoria ja uusinta moottoritekniikkaa.
Sarja -
23:25-00:30Poliisien matkassa S01E01
Kausi 1, osa 1. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.
Sarja
-
-
-
00:05-01:20Apua, mikä tauti! S02E09
Kausi 2, osa 9. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
01:20-03:25Hengenvaarallisesti lihava S06E01
Kausi 6, osa 1. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 270-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin. Alkaa uusintana.
Sarja -
03:25-04:35Hengenvaarallisesti lihava S07E35
Kausi 7, osa 35. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.
Sarja -
04:35-05:40Hengenvaarallisesti lihava S07E36
Kausi 7, osa 36. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 300-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.
Sarja -
06:20-06:45Pomo keittiössä S02E15
Kausi 2, osa 15. Buddy valmistaa Mardi Gras'n kunniaksi ostereita Rockefellerin tapaan, muhkean muffulettaleivän, tulista gumboa ja näyttävän kuningaskakun. (Kitchen Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2012)
Sarja -
06:45-07:35Say Yes to the Dress Lancashire S02E15
Kausi 2, osa 15. Hääohjelma Say Yes to the Dressin spin off -sarjassa etsitään sitä elämän ainutkertaisinta asua Irlanninmeren rannalla Lancashiressa Luoteis-Englannissa.
Sarja -
07:35-07:55Say yes to the Dress Britannia S02E39
Kausi 2, osa 39. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
07:55-08:20Say yes to the Dress Britannia S02E40
Kausi 2, osa 40. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
Sarja -
08:20-09:15Superhamstraajat S04E15
Kausi 4, osa 15. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2013)
Sarja -
09:15-10:151+5 tytärtä S03E08
Kausi 3, osa 8. Danielle ja Adam Busbyn arki on yhä vauhdikkaampaa, kun viitoset ovat yli vuoden ikäisiä ja ehtivät joka paikkaan. Suurperheen arkea pyörittää äiti Danielle isä-Adamin hankkiessa elannon.
Sarja -
10:15-11:2090 päivää morsiamena S03E03
Kausi 3, osa 3. Kihlatut saapuvat maahan. Heidän vaikuttimensa herättävät epäluuloa. Haluavatko he naimisiin vain päästäkseen kotimaansa köyhyydestä keskelle amerikkalaista unelmaa? (90 Day Fiancé, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)
Sarja -
11:20-12:3090 päivää morsiamena S03E04
Kausi 3, osa 4. Viisumin odottaminen kiristää morsiamen hermoja ja saa perheen epäilemään sulhon vaikuttimia. Toisaalla järjestetään ikimuistoinen kosinta ja koetaan jälleennäkemisen riemua.
Sarja -
12:30-13:35Upea lihava elämäni S04E05
Kausi 4, osa 5. Myönteisen kehonkuvan sanansaattaja Whitney Thore levittää väsymättä sanomaa itsensä hyväksymisestä. Sairauden myötä lihonut nainen on käynyt pitkän tien hyväksyäkseen itsensä ulkonäkökeskeisessä maailmassa.
Sarja -
13:35-14:40Eristyksissä: Plathin suurperhe S03E10
Kausi 3, osa 10. Barry ja Kim Plath ja seitsemän heidän yhdeksästä lapsestaan asuvat syrjäisellä farmilla Georgian osavaltiossa. Perhe viihtyy tiiviisti omassa kuplassaan kaukana ympäröivästä maailmasta.
Sarja -
14:40-15:50Sisarvaimot S05E10
Kausi 5, osa 10. Brownit juhlivat kahden tyttärensä valmistujaisia. Sijoitusrahoja ei ole kuulunut, joten perhe joutuu punnitsemaan yrityksen tulevaisuutta. (Sister Wives, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
15:50-18:00Hengenvaarallisesti lihava S05E02
Kausi 5, osa 2. Sarja seuraa hengenvaarallisesti ylipainoisten, yli 270-kiloisten ihmisten elämää. Kukin heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa painonpudotus on ainoa vaihtoehto jatkaa eteenpäin.
Sarja -
18:00-18:55Superhamstraajat S05E02
Kausi 5, osa 2. Sairaalloisesta tarpeettoman tavaran hamstraamisesta kärsivät ihmiset päästävät kamerat koteihinsa ja paljastavat ongelmansa mittasuhteet. (Hoarding: Buried Alive, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2014)
Sarja -
18:55-19:55Tohtori Paise S04E14
Kausi 4, osa 14. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
19:55-21:00Tohtori Paise S05E02
Kausi 5, osa 2. Tri. Sandra Lee, aka Dr. Pimple Popper, on tunnettu ihotauti- ja kauneuskirurgi, joka hoitaa potilaiden erilaisia ihosairauksia auttaakseen heitä saamaan elämänsä takaisin. (Dr.
Sarja -
21:00-22:05Lääkärihelikopteri S07E12
Kausi 7, osa 12. Sarjassa seurataan Yorkshiren lentoambulanssipalvelussa työskentelevien lääkäreiden ja ensihoitajan hengenpelastustyötä. (Helicopter ER, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2021)
Sarja -
22:05-23:05Paiseklinikka S05E03
Kausi 5, osa 3. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen elämä - sellainen, että peiliin katsoessaan voisi taas hymyillä.
Sarja -
23:05-00:05Tohtori jalkapaise S02E07
Kausi 2, osa 7. Tohtori Brad Schaefferin ja tohtori Ebonie Vincetin vastaanotto on pullollaan potilaita, joiden jalat ovat härskissä kunnossa. Pahimmillaan jalat ovat paisuneet syylistä ja sienistä.
Sarja
-
-
-
23:50-00:459-1-1 S01E07
Kausi 1. Jakso 7/10. Kuuhulluutta. Sanotaan, että täysikuu aiheuttaa kaaosta ja saa ihmiset käyttäytymään epätavallisesti. Totta tai ei, pelastajilla on kiireinen yö. Amerikkalainen draamasarja.
Sarja -
00:45-01:459-1-1 S01E08
Kausi 1. Jakso 8/10. Karma. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Neulakammoinen Bobby joutuu luovuttamaan verta ja saa kuulla hämmentäviä uutisia. Amerikkalainen draamasarja.
Sarja -
01:45-02:40Criminal Minds S14E07
Kausi 14. Jakso 7/15. BAU kamppailee kirjaimellisesti aikaa vastaan.
Sarja -
02:40-03:20Criminal Minds S14E08
Kausi 14. Jakso 8/15. BAU tutkii kaksoismurhaa ja kidnappausta.
Sarja -
03:20-04:50Elokuva: Blondit luokkakokouksessa
Romy and Michele's High School reunion, USA 1997. O: David Mirkin. P: Mira Sorvino Lisa, Lisa Kudrow.
Elokuva -
04:50-05:35Next S01E08
Kausi 1. Jakso 8. Tiedosto 8. Paul keksii suunnitelman tekoälyn tuhoamiseksi. NeXt synnyttää kaaosta aiheuttamalla sähkökatkoja. Amerikkalainen tieteisdraama.
Sarja -
05:35-05:58Pelastajat Lappi E13
Jakso 13. Lumiset tiet, kutsuvat hanget. Torniossa uusi palomies Tuomas pääsee heti tositoimiin, kun luminen keli aiheuttaa vakavia onnettomuuksia liikenteessä.
Sarja -
06:00-06:20Moderni perhe S10E05
Kausi 10. Jakso 5/22. Dunphy-Pritchett-Tucker -klaani viettää taas kerran eeppistä halloweenia.
Sarja -
06:20-06:40Moderni perhe S10E06
Kausi 10. Jakso 6/22. Phil ja Jay saattavat olla liiankin hurmaavia.
Sarja -
06:40-07:00Ensisilmäyksellä S08E05
Kausi 8. Osa 5. Erojen syksy. Barney toipuu yhä erostaan Quinnin kanssa. Ted ja Victoria eivät ole yhtä mieltä suhteensa etenemisestä. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
07:00-07:20Simpsonit S07E22
Kausi 7. Jakso 22/25. Sotasaalis. Johtaja Burnsilla on murhanhimoisia aikeita isoisä Simpsonia kohtaan, kun vain toinen heistä voi saada toisen maailmansodan aikaisen taideaarteen.
Sarja -
07:20-07:45Simpsonit S07E23
Kausi 7. Jakso 23/25. Muukalaiset kuriin. Sringfieldin pormestari haluaa karkottaa laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset. Homerin ystävä Apu huomaa olevansa yksi heistä, kun hänen viisuminsa on vanhentunut.
Sarja -
07:45-08:05Moderni perhe S10E07
Kausi 10. Jakso 7/22. Mitch hankkii kanan, jotta Cam saa taas yhteyden maalaisiin juuriinsa. Haleyn ja Dylanin huvipuistoretken kommellus johtaa suuren uutisen äärelle.
Sarja -
08:05-08:25Moderni perhe S10E08
Kausi 10. Jakso 8/22. Haley on epävarma tulevaisuudestaan ja kaipaa äidillisiä neuvoja. Jay ja Cam joutuvat opettelemaan uudenlaista valmennustyyliä.
Sarja -
08:25-08:50Silent Library Suomi S02E01
Kausi 2. Jakso 1/18. Silent Library Suomi on jälleen täällä! Toisen kisakauden aloittaa Ege Zulu possensa kanssa johon kuuluu, Abu Yusuf, Pyry Salmela, Abbas Hussein, Ilias Hassan sekä Harlova Vukulu.
Sarja -
08:50-09:15Miehen puolikkaat S02E22
Kausi 2. Jakso 22. Vanha luuska. Alan erehtyy ottamaan vastaan lahjan äidiltään ja päätyy elämänsä hirveimmille treffeille. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
09:15-09:45Simpsonit S06E12
Kausi 6. Jakso 12/25. Homer, valittu. Homer liittyy Kivenhakkajat-nimiseen salaseuraan ja päätyy seuran johtajaksi, kun jäsenet näkevät hänen syntymämerkkinsä, joka osoittaa hänen olevan Valittu.
Sarja -
09:45-10:10Simpsonit S06E13
Kausi 6. Jakso 13/25. Kolmas lapsi.
Sarja -
10:10-10:40Family Guy S15E18
Kausi 15. Jakso 18/20. Peter eksyy yöksi ostoskeskukseen, kun hänen perheensä hylkää hänet. Brian teeskentelee miljonääriä saadakseen tytön.
Sarja -
10:40-11:05Family Guy S15E19
Kausi 15. Jakso 19/20. Kaikkien yllätykseksi Chris valitaan kotiinpaluujuhlien kuninkaaksi. Megille kuitenkin selviää, että suositut nuoret aikovat tehdä tälle kepposen juhlissa.
Sarja -
11:05-11:35Simpsonit S07E22
Kausi 7. Jakso 22/25. Sotasaalis. Johtaja Burnsilla on murhanhimoisia aikeita isoisä Simpsonia kohtaan, kun vain toinen heistä voi saada toisen maailmansodan aikaisen taideaarteen.
Sarja -
11:35-12:00Simpsonit S07E23
Kausi 7. Jakso 23/25. Muukalaiset kuriin. Sringfieldin pormestari haluaa karkottaa laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset. Homerin ystävä Apu huomaa olevansa yksi heistä, kun hänen viisuminsa on vanhentunut.
Sarja -
12:00-12:30Tuho-osasto S02E13
Kausi 2. Jakso 13/22. J.D. liittoutuu sydänsiirtoa odottavan potilaan kanssa ja keskustelee tämän kanssa kuolemasta.
Sarja -
12:30-13:00Huutokaupan metsästäjät Suomi E11
Jakso 11/24. Suomessa hylätään satoja pienvarastoja vuosittain. Tänään huutokaupan Metsästäjät Pauliina, Maria, Lauri, Mika ja Morre ottavat jälleen mittaa toisistaan.
Sarja -
13:00-14:00Onnenpyörä VIP S02E10
Kausi 2. Jakso 10/12. Tänään pyörää pyörittämässä klassinen kolmikko Virpi Kätkä, Katja Kätkä ja Tauski Peltonen. Luvassa villiä menoa Cristal Snown ja Niko Saarisen johdolla. a
Sarja -
14:00-15:00Castle S03E12
Kausi 3. Osa 12. Taikatemppuja. Castle ja Beckett tutkivat taikurinliikkeen omistajan murhaa, kun tämä löytyy kuolleena Houdinin vesikidutustankista. Toisaalla Lanie ja Esposito yrittävät salata suhteensa. Amerikkalainen dekkarisarja.
Sarja -
15:00-16:00Castle S03E13
Kausi 3. Osa 13. Tyrmäys. Rikostutkija, joka johti vuosia sitten Beckettin äidin murhatutkimuksia, ottaa yllättäen yhteyttä Beckettiin ja kertoo, että hänellä on uutta tietoa jutusta. Amerikkalainen dekkarisarja.
Sarja -
16:00-16:30Miehen puolikkaat S02E22
Kausi 2. Jakso 22. Vanha luuska. Alan erehtyy ottamaan vastaan lahjan äidiltään ja päätyy elämänsä hirveimmille treffeille. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
16:30-17:00Tuho-osasto S02E14
Kausi 2. Jakso 14/22. Turk odottaa edelleen Carlan vastausta kosintaansa ja pyytää veljeään jäämään pariksi päiväksi.
Sarja -
17:00-17:30Simpsonit S06E14
Kausi 6. Jakso 14/25. Bartin komeetta. Bart joutuu auttamaan rehtori Skinneriä hänen astronomiaharrastuksessaan. Hän löytää komeetan, joka on syöksymässä päin Springfieldiä.
Sarja -
17:30-18:00Simpsonit S06E15
Kausi 6. Jakso 15/25. Pelle-Homer. Homer valmistuu Hassu-klovnin pellekoulusta. Hänet sekoitetaan Hassuun, mikä johtaa vaikeuksiin, kun velkojaan perivät gangsterit uhkaavat Hassuksi luulemaansa Homeria.
Sarja -
18:00-18:30Family Guy S15E20
Kausi 15. Jakso 20/20. Brian rakastuu tukihenkilöön, joka on Intiassa, joten Stewie ja hän lähtevät Intiaan etsimään tätä. Sillä välin Peteristä tulee hieman liian kilpailuhenkinen bingossa.
Sarja -
18:30-19:00Family Guy S16E01
Kausi 16. Jakso 1/20. Stewietä harmittaa, koska vauvoille tehdyt laulut eivät käsittele kunnon aiheita, joten hän yhdistää voimansa Brianin kanssa ja kirjoittaa omat laulunsa bändille.
Sarja -
19:00-19:30Simpsonit S07E24
Kausi 7. Jakso 24/25. Kanuunanruokaa. Homer huomaa musiikkimakunsa vanhentuneen ja haluaa osoittaa olevansa edelleen nykymenossa mukana. Hän vie Bartin ja Lisan festareille ja päätyy ohjelmanumeroksi.
Sarja -
19:30-20:00Simpsonit S07E25
Kausi 7. Jakso 25/25. Lisan uusi minä. Simpsonit lähtevät rantalomalle, jossa Lisa päättää muuttua nörtistä surffariksi ja kerää itselleen ihailijoita. Bart haluaa paljastaa Lisan todellisen luonteen.
Sarja -
20:00-20:30Rillit huurussa S01E01
Kausi 1. Jakso 1/17. Sarjan aloitusjaksossa Leonard kiinnostuu välittömästi Pennystä, kun he tapaavat hänet Sheldonin kanssa ensimmäisen kerran. Sheldonista kuitenkin tuntuu, että Leonard kurottelee tähtiin.
Sarja -
20:30-21:00Rillit huurussa S01E02
Kausi 1. Jakso 2/17. Kun Leonard yrittää tehdä palveluksen Pennylle, Sheldon pilaa suunnitelman. Leonard suostuu ottamaan paketin vastaan tehdäkseen vaikutuksen Pennyyn.
Sarja -
21:00-22:009-1-1 S01E09
Kausi 1. Jakso 9/10. Loukussa. Ansaan voi joutua monella tapaa. Joku pelastaa itse itsensä, toinen kaipaa pelastusta. Toisen ansa voi myös olla toiselle turvapaikka. Amerikkalainen draamasarja.
Sarja -
22:00-22:30Miehen puolikkaat S02E23
Kausi 2. Jakso 23. Kyyhky. Evelyn tekee elämänsä virheen vaatiessaan pojanpoikansa yökylään. Charlie ja Alan pelkäävät kokemuksen vaikutuksia Jakeen. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
22:30-23:00Miehen puolikkaat S02E24
Kausi 2. Jakso 24. Vieraita. Jake pitää koulussa esitelmän tapahtumarikkaasta viikonlopustaan. Amerikkalainen komediasarja.
Sarja -
23:00-23:30Family Guy S15E20
Kausi 15. Jakso 20/20. Brian rakastuu tukihenkilöön, joka on Intiassa, joten Stewie ja hän lähtevät Intiaan etsimään tätä. Sillä välin Peteristä tulee hieman liian kilpailuhenkinen bingossa.
Sarja -
23:30-00:00Family Guy S16E01
Kausi 16. Jakso 1/20. Stewietä harmittaa, koska vauvoille tehdyt laulut eivät käsittele kunnon aiheita, joten hän yhdistää voimansa Brianin kanssa ja kirjoittaa omat laulunsa bändille.
Sarja
-
-
-
00:35-01:35Kova laki S20E09
Kausi 20, 9/23. Puolustuksen puheenvuoro. Murhaoikeudenkäynnin avaintodistaja löytyy kuolleena hotellihuoneensa ulkopuolelta. Muutkin todistajat ovat hengenvaarassa ja Rubirosa joutuu ristituleen. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja -
01:35-02:35Kova laki S20E10
Kausi 20, 10/23. Tunkeilijoita reviirillä. Iäkäs pienyrittäjä puolustaa liikettään aseellisia ryöstäjiä vastaan. Tutkimuksissa käy ilmi, että kyse ei ehkä ollutkaan itsepuolustuksesta. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja -
02:35-03:40Kova laki S20E11
Kausi 20, 11/23. Politiikan alttarilla. Vapaaehtoinen kampanja-avustaja löytyy murhattuna. Pian käy ilmi, että kyse on muustakin kuin poliittisesta juonittelusta. Yhdysvaltalainen rikossarja. (u)
Sarja -
Kun inhottu eversti Protheroe löytyy kuolleena pappilasta, usealla kyläläisellä olisi motiivi murhaan. Neiti Marple auttaa jälleen poliiseja. (u)
-
05:30-06:00MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
06:00-06:30MTV Uutiset Live
Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!
-
Kausi 1, 6/6. Klassikot uusiksi. Nigella laittaa tänään klassikkoja uuteen uskoon tuunaamalla mm. perinteistä juustomakaronia hieman sivistyneempään suuntaan. Englantilainen ruokaohjelma.
Sarja -
Kausi 13, 64/120. Vuoret ovat valttia. Nick ja Debbie etsivät Costa Blancan Deniasta lomakotia, josta on vuorinäkymät ja jossa lapsenlapset viihtyvät. Brittiläinen lifestyleohjelma. (u)
Sarja -
08:00-09:00Unelma-asunto auringon alta S11E34
Kausi 11, 34/89. Unelmien Lanzarote. Dave ja Kelly rakastuivat Lanzarotella viisi vuotta sitten. Nyt he haluaisivat ostaa sieltä loma-asunnon, ja ehkä asettua sinne myöhemmin pysyvästi. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 12, 11/80. Madeira. Phil ja Sandy etsivät eläkepäivilleen vaatimattomalla budjetilla lomakotia Madeiralta Sandyn nivelreuman takia. Brittiläinen lifestyleohjelma.
Sarja -
Kausi 5, 5/8. Omavarainen ekotalo. Craig rakentaa myrkyttömistä materiaaleista talon, jota ei liitetä sähköverkkoon. Perinteisten tapojen haastaminen ei ole helppoa, ja urakka venyy. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 6, 1/10. Inspiraatio ja organisointi. Yksinhuoltaja Veeran aika ja ideat eivät riitä viisihenkisen perheen arjen pyörittämiseen. Kapen haasteena on saada koko perhe kokkaamaan ilman liian tarkkoja reseptejä
Sarja -
Äkkilähtöjä, osa 1/2. Marlon on sairaalassa, ja häihin pitäisi päästä. Rhona on autuaan tietämätön, mutta Dingleillä on paniikki päällä. Leyla taas on lähdössä vieroitushoitoon. Brittiläinen draamasarja.
Sarja -
Kausi 1, 5/15. Bajamajahaaveita. Nikon juhannus saa yhä uskomattomampia käänteitä. Henny taipuu painostuksen alla swaippailuun. Sini vetää keikkaa ja valmistautuu rakkausmatkaan. Tv-dokumentti saa Eskon mietteliääksi.
Sarja -
13:00-14:00Botched: Mokatut kauneusleikkaukset S05E15
Kausi 5, 15/17. Vegas-tissit ja sydämellinen povi. Danielle haluaa vaihtaa tyhjentyneen rintaimplanttinsa uuteen ja poistaa arvet vatsastaan. Krystina tavoittelee karikatyyrimaista ulkonäköä. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.
Sarja -
Kausi 12, 3/12. Sadan vuoden takaa. Tuomarimme Hanna Sumari, Sini Rainio ja Tero Pennanen vievät meidät tutustumaan yli sadan vuoden historian omaaviin koteihin Pyhtäällä, Raumalla ja Uudessakaupungissa.
Sarja -
Kausi 13, 61/120. Grillikuningas. Nass ja Mariam etsivät Murciasta lomakotia. He haluavat kotoisan talon, jossa on piha grillaamista ja vihannesten viljelyä varten sekä reilusti tilaa vieraille.
Sarja -
Päällekkäiset yllätykset. Eleni lähtee perheensä kanssa perinteiselle syntymäpäiväpatikoinnille. Vanessa ja Carolin suunnittelevat toisistaan tietämättä yllätystä toisilleen. Saksalainen telenovela.
Sarja -
Kausi 5, 4/8. Taiteen ja arkkitehtuurin ehdoilla. David ja Tracey haluavat kodin rannalta. Piirustukset tehdään Davidin toiveiden mukaan. Traceylle riittää, että hän saa altaan. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.
Sarja -
Kausi 1, 4/4. Uusia alkuja ja unelmalöytöjä. Joen uuden päämajan rakennustyöt viivästyvät. Kellokauppa onnistuu tosin vaikka golfkentällä. Reece auttaa laukkujen myyjiä ja ostajia kohtaamaan. Brittiläinen dokumenttisarja.
Sarja -
Kausi 1, 10/10. Syteen vai saveen. Viimeistenkin parien on aika panna kokeilulle piste. Osallistujien uusimmat kuulumiset sisältävät isojakin yllätyksiä. Amerikkalainen realitysarja.
Sarja -
Kausi 4, 2/10. Vegaaniviesti. Kilpailijoiden tulee valmistaa joukkueena kolmen ruokalajin vegaaninen menu. Vierailevana tuomarina Linnea Vihonen. (u)
Sarja -
Kausi 16, 4/12 Pikatreffien taikaa. Pikatreffit ovat käynnissä Louhisaaren kartanolinnassa ja tunteet ovat pinnassa. Kuka herättää eniten ihastusta ja jatkaa ryhmätreffeille?
Sarja -
Kausi 1, 1/8. Ensikohtaamisia. Maajussien ja puolisoehdokkaiden ensikohtaamisia päästään todistamaan aurinkoisessa Naantalissa.
Sarja -
Kausi 16, 3/13. Ensimmäinen pudotus. Nyt on tosi kyseessä! Tanssiparketilla joudutaan vakavan paikan eteen, kun illan päätteeksi ensimmäinen tähtipari joutuu lähtemään kotia kohti. (u)
Sarja
-
-
-
Kausi 11. Jakso 12/22. Välivesillä. Sinkkumiehet ovat puhuneet ohi suunsa ja kyyneleet on tyrehdytettävä anteeksiannolla. Päiväkirjasta löytyy tuttuja pelimerkkejä ja treffeillä suunnitellaan jo tulevaisuutta. Viski on härskiinnyttänyt mielenmaisemaa ja suihkussa pestään luonnollisesti selkää. Puitavaa riittää taas iltanuotiolla. Kotimainen realitysarja. (42')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 6/8. Ketä päädytään pökkimään ja kelle kaivetaan hauta? Siihen saadaan vastaus kun Club Tofferissa vietetään iltaa näyttelijä Anu Sinisalon, juontaja Katja Ståhlin ja mediapersoona Sointu Borgin kanssa. Toffen sukulaistyttö Gea Kemppainen aiheuttaa hämmennystä Radio Suomipopin Aamulypsyssä. Ilta päättyy hämmentävään poliisikuulusteluun. Kotimainen viihdeohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 5/15. Taisteluareena. Peli kovenee entisestään ja vaaan lisäksi kisaa käydään toden teolla ison haastetehtävän muodossa. Tunteet kuumenevat, eikä tapaturmiltakaan vältytä. Kotimainen realityohjelma. (41')
Sarja -
Kausi 3. Jakso 13/35. Kadonneen hylyn jäljillä. Jo ja Ed etsivät hylkyä sukellusyrityksensä asiakkaiden käyttöön, mutta sen sijainti on tarkoin varjeltu salaisuus. Sade piinaa Robin ja Steven viinitilaa Ranskassa, ja Espanjassa Janen ja Nigelin majatalo kärsii sänkypulasta. Zoen ja Markin pyöräilylomakohteen varauskirja alkaa täyttyä, mutta löytävätkö he ajoissa majapaikan asiakkailleen? Englantilainen realitysarja. (45')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 7/8. Kulttuuria, heittäytymistä ja salaman räiskettä. Kun Jari Toivola kohtaa Rozan, yhteisiä asioita pulpahtelee heti esiin. Matka sukutaustan syövereihin vie Rozan kohti parempaa itsetuntoa ja rohkeampaa tulevaisuutta. Kotimainen realityohjelma. (42')
Sarja -
Kausi 2. Jakso 1/11. Oletko valmis?. 12 julkkista saapuu tyhjälle maatilalle ja taistelu 30 000 euron voittopotista alkaa. Nykyaikaisten mukavuuksien puuttumien ja kova fyysinen työ vaativat sopeutumista. Farmilaiset eivät löydä toisistaan mitään pahaa sanottavaa ja elämä maaseudulla tuntuu täydelliseltä. Kuka putoaa kisasta ensimmäisenä? Kotimainen realityohjelma. (66')
Sarja -
Kausi 1. Jakso 5/10. Koti karjatilalla. Rayn ja Nickyn karjatilalta puuttuu päärakennus. He päättävät siirtää hylätyn talon ylös kukkulalle ja tehdä siitä unelmiensa kodin Dokumenttisarja. (43')
Sarja -
Kausi 5. Jakso 10/35. Yllätys äidille. Andrew on pian muuttamassa pois kotoa ja haluaa kiittää vanhempiaan väsähtäneen takapihan muodonmuutoksella. Haastetta muutostyöhön tuo sateinen sää ja se, että työt tehdään salaa ja yllätyksenä Kay-äidille. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')
Sarja -
Kausi 11. Jakso 13/22. Mietteitä ja mielihyvää. Ninan iltanuotiovideolla nähdään viskin todellinen voima. Treffeillä mietitään mielihyvän tuottajia ja illan erotiikkabileet saavat sykkeet jo etukäteen koholle. Maalisiveltimet käyvät iholla ja syvällisiin keskusteluihin keskitytään kylvyssä. Ratsastuksen jälkeen raippa heiluu ja navat kostuvat shoteista. Minkälaista ytyä illan bileisiin tarttuu eroottisesta putiikista? Kotimainen realitysarja. (41')
Sarja -
20:00-20:55NCIS Los Angeles S13E18
Kausi 13. Jakso 18/22. Rahan tarpeessa. NCIS:n tutkittavana on laivaston alikersantin murha. Tapauksen yhteydessä on kadonnut varastettu ohjuspuolustusjärjestelmä, joka on löydettävä ensi tilassa. Callen on yhä hyllyllä, joten Sam saa avukseen Vostanik Sabatinon (Erik Palladino). Deeks yrittää hallita sijaisperheprosessin paineita. Amerikkalainen draamasarja. (40')
Sarja -
20:55-21:00Tulossa: Amazing Race Suomi
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (3')
-
21:00-23:25Elokuva: Baywatch
(Baywatch 2017). Rantavahtiveteraani Mitch Buchannon (Dwayne Johnson) ei tahdo tulla toimeen kukkoilevan tulokkaan (Zac Efron) kanssa. Kun lahdella kohdataan huumekauppaa ja murhia, rantavahtien on löydettävä yhteinen sävel kukistaakseen rikolliset. Pääosissa: Dwayne Johnson, Zac Efron, Alexandra Daddario, Kelly Rohrbach, Priyanka Chopra. Ohjaus: Seth Gordon. (111')
Elokuva -
Kausi 2. Jakso 2/26. Kaukorakkautta ja kurkkulaulua. Vancouverin lentokentälle saapuu Pariisista rahaton nainen, joka aikoo asumaan netissä tapaamansa poikaystävänsä luokse. Douglasin rajanylityspaikalla kohdataan puolestaan kurkkulaulua esittävä yrttitarhuri, jonka yrttien laillisuus vaikuttaa kyseenalaiselta. Myös valaistua häntää käyttävä muoti-influensseri hämmentää rajavartijoita. Kanadalainen realitysarja. (21')
Sarja -
23:55-00:00100 Places to Be
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
-
-
-
00:25-01:00Naked Attraction Suomi S01E08
Kausi 1, osa 8. Mitä tapahtuu, kun ensitreffeillä riisutaan vaatteet ja samalla päälle puetut roolit? Entä mitä ajattelemme vetovoimasta, kun valintakriteerinä on vain toisen keho?
Sarja -
01:00-02:05Tavallinen murhaaja S03E07
Kausi 3, osa 7. Mitä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja? Sarja käy läpi tunnettuja tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen oli ulospäin kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja.
Sarja -
02:05-03:10Tavallinen murhaaja S03E08
Kausi 3, osa 8. Mitä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja? Sarja käy läpi tunnettuja tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen oli ulospäin kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja.
Sarja -
03:10-04:10Kova laki: Erikoisyksikkö S19E18
Kausi 19, osa 18. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
04:10-05:20Naked Attraction UK S03E07
Kausi 3, osa 7. Deittiohjelma, jossa etsitään tosirakkautta ilman vaatteita ja päälle puettuja rooleja. Osallistujien tutustuminen tapahtuu käänteisessä järjestyksessä - ensin ilman rihman kiertämää ja sitten tutustutaan.
Sarja -
05:20-05:50Tiny House, Big Living S05E14
Kausi 5, osa 14. Sarjassa seurataan ostajia, jotka haluavat vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon. Pariskunnat tutkivat tarjontaa pikkuruisten asuntojen kiinteistömarkkinoilla.
Sarja -
06:25-06:50Saarielämää S13E11
Kausi 13, osa 11. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
06:50-07:10Saarielämää S13E12
Kausi 13, osa 12. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
07:10-07:55Sofian enkelit S13E06
Kausi 13, osa 6. Kun hätä on suurin, Sofian enkelit rientävät apuun. Sofia Wistam, Johnnie Krigström ja Mattias Särnholm auttavat vaikeaan tilanteeseen ajautuneita perheitä tarjoamalla remontointiapua.
Sarja -
07:55-08:45Kotikulmat kuntoon S01E11
Kausi 1, osa 11. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
08:45-09:45Chicagon talovanhukset kuntoon S02E02
Kausi 2, osa 2. Sisustussuunnittelija Alison Victoria ostaa ja kunnostaa Chicagon parhaat päivänsä nähneitä koteja.
Sarja -
09:45-10:50Apua, mikä tauti! S02E03
Kausi 2, osa 3. Apua, mikä tauti! vie matkalle ympäri maailmaa erikoisten ihmiskohtaloiden pariin.
Sarja -
10:50-11:20Kenet ihmeessä nain? S02E12
Kausi 2, osa 12. Alttarilla puolisoa luvataan rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta entä jos valojen vannomisen jälkeen käy ilmi, että aviomies on jotain täysin muuta kuin hän on antanut ymmärtää?
Sarja -
11:20-11:50Tosielämän mafiavaimot S01E10
Kausi 1, osa 10. Tosielämän mafiavaimot avaa organisoituneen rikollisuuden salattua maailmaa vaimojen kautta. Nämä naiset ovat tehneet tietoisen valinnan naituaan rikollisen ja astuttuaan täten itsekin alamaailman piiriin.
Sarja -
11:50-12:55Oikeuden äärellä S02E04
Kausi 2, osa 4. True Conviction selvittää tositarinoita siitä, miten murhat on ratkaistu ja tapaukset voitettu oikeudessa. (True Conviction, Rikostarina, Yhdysvallat, 2019)
Sarja -
12:55-13:25Saarielämää S13E13
Kausi 13, osa 13. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
13:25-13:55Saarielämää S13E14
Kausi 13, osa 14. Unelmista tulee totta, kun tavalliset asunnonostajat pääsevät ammattilaisten avulla käsiksi paratiisimaisiin saariasuntoihin. Sarjassa tutustutaan saarikohteisiin, joita riittää jokaiseen budjettiin.
Sarja -
13:55-14:55Kotikulmat kuntoon S01E10
Kausi 1, osa 10. Karen E. Laine ja hänen tyttärensä Mina Starsiak ovat remontoineet yhdessä liki 20 ränsistynyttä taloa keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueellaan Fountain Squarella Indianapoliksessa.
Sarja -
14:55-15:30Tiny House, Big Living S06E03
Kausi 6, osa 3. Sarjassa seurataan ostajia, jotka haluavat vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon. Pariskunnat tutkivat tarjontaa pikkuruisten asuntojen kiinteistömarkkinoilla.
Sarja -
15:30-16:00Tiny House, Big Living S06E04
Kausi 6, osa 4. Sarjassa seurataan ostajia, jotka haluavat vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon. Pariskunnat tutkivat tarjontaa pikkuruisten asuntojen kiinteistömarkkinoilla.
Sarja -
16:00-17:10Kalliovuorten eläinlääkäri S04E11
Kausi 4, osa 11. Denverin intohimoisin ja periksiantamattomin eläinlääkäri Jeff Young luotsaa Planned Pethood Plus -klinikkaansa suurella sydämellä. Dr.
Sarja -
17:10-18:15Kova laki: Erikoisyksikkö S19E18
Kausi 19, osa 18. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
18:15-19:05Pikkukaupungin unelmakodit S01E07
Kausi 1, osa 7. Aviopari Dave ja Jenny Marris kunnostavat kotitaloja Bentonvillen pikkukaupungissa Yhdysvaltojen Arkansasissa. (Fixer To Fabulous, Lifestyle, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
19:05-19:30Lottovoittajan unelmakoti S13E06
Kausi 13, osa 6. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti.
Sarja -
19:30-19:55Maailman herkullisimmat ruoat S08E12
Kausi 8, osa 12. Amerikkalainen tv-kasvo, kokki ja ruokatoimittaja Andrew Zimmern matkaa sarjassa maailmalla maistelemassa maukkaimpia paikallisia ruokia.
Sarja -
19:55-21:00Unelmahäät S06E01
Kausi 6, osa 1. Kulttimainetta nauttiva kotimainen hääreality Unelmahäät tuo rakkauden tuulahduksen kevääseen, kun sarjan 6. kausi starttaa.
Sarja -
21:00-21:30Psykopaatti vierelläni S02E11
Kausi 2, osa 11. Tutustumme nykyhistorian julmimpiin tappajiin uutismateriaalin ja heidän omien sanojensa kautta. Jokaisella heistä on ollut omat kauhistuttavat merkkinsä ja piirteensä.
Sarja -
21:30-22:05Psykopaatti vierelläni S02E12
Kausi 2, osa 12. Tutustumme nykyhistorian julmimpiin tappajiin uutismateriaalin ja heidän omien sanojensa kautta. Jokaisella heistä on ollut omat kauhistuttavat merkkinsä ja piirteensä.
Sarja -
22:05-23:05Kova laki: Erikoisyksikkö S19E19
Kausi 19, osa 19. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2017)
Sarja -
23:05-00:05Tavallinen murhaaja S03E09
Kausi 3, osa 9. Mitä jos mukava naapuri tai tuttava onkin suljettujen ovien takana kylmäverinen murhaaja? Sarja käy läpi tunnettuja tosielämän rikostapauksia, joissa syyllinen oli ulospäin kuin kuka tahansa tavallinen tallaaja.
Sarja
-
-
-
15:00-15:30Somero E02
Jakso 2. Sarja tuo tullessaan Pekkisen perheen joka on päättänyt muuttaa Somerolle
Sarja -
15:30-16:30LIVE: Astrologian tähdet
-
17:00-17:30Yrittäjäfoorumi E01
jakso 1
Sarja -
17:30-18:00Yrittäjäfoorumi E02
jakso 2
Sarja -
18:00-18:30Yrittäjäfoorumi E03
jakso 3
Sarja -
18:30-19:00Yrittäjäfoorumi E04
jakso 4
Sarja -
19:30-20:00Autohullut E04
Kausi 2 - jakso 6. Autohullut on Arttu Harkin luotsaama viihteellinen auto-ohjelma jossa yhdistyy tarkan testaamisen ja autojen rakentelun lisäksi vieraiden kanssa tehtävät viihdyttävät kisat.
-
20:00-20:30Somero E02
Jakso 2. Sarja tuo tullessaan Pekkisen perheen joka on päättänyt muuttaa Somerolle
Sarja -
20:30-21:00Syntynyt kauppatavaraksi E02
Kausi 1 - jakso 6. Syntynyt kauppatavaraksi on 10-osainen dokumenttisarja Euroopassa tapahtuvasta pentutehtailusta ja koirien salakuljetuksesta. Sarjaa kuvattiin 12 maassa vuosien 2006-2022 välillä.
-
21:00-21:30Luontojengi E02
Kausi 1 - jakso 9. Tietokirjailija ja luontofanaatikko Pepe Forsberg ja aisaparinsa Heikki Lyly vievät tutustumaan luonnon ihmeisiin.
-
21:30-22:00Jahtikuksa E12
Jakso 12. Jahtikuksa on kaikenlaisen eräilyn erikoisohjelma. Jakoissa metsästetään monipuolisesti kalastetaan retkeillään ja joskus myös kokataan Jahtiköksä-osiossa.
Sarja
-
-
-
00:00-01:00Salakuljettajat satimeen
HSI takavarikoi 21 kiloa metamfetamiinia ja pysäyttää kansainvälisen huumeringin toimet. CBP nappaa yhden suurimmista laittomista haineväkuljetuksista Miamin historiassa.
-
01:00-02:00Eurooppa ylhäältä päin
Tämä upea ilmateitse tehtävä matka paljastaa Espanjan saaret aivan uudella tavalla.
-
02:00-03:05Maailman kovimmat korjaushankkeet
Atacaman autiomaassa olevan observatorion teleskoopin valtava peili kaipaa puhdistusta ja uutta päällystystä, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Dokumenttisarja, National Geographic.
-
03:05-03:50Lentoturmatutkinta
Air Astanan lennon 1388 lentäjät huomaavat joutuneensa taisteluun elämästä ja kuolemasta, kun heidän kaksimoottorinen Embraer-koneensa syöksyy ja pyörii hallitsemattomasti yli tunnin Portugalin taivaalla.
-
03:50-04:10Food Factory
Food Factory paljastaa salaisuudet mantelikarkkien, reiättömän Bagelwichin, Smoresin välipalasekoituksen ja kaikkien aikojen misokeittomäärän takana.
-
04:10-04:35Food Factory
Food Factory tarjoilee miljoonittain suklaahippuja, gurmeevälipalasekoituksen, säilykekurkkuviipaleita ja kermaista sienikeittoa.
-
04:35-05:15Saari ilman lakeja
Port Protectionin asukkaiden on saatava tärkeät tehtävänsä loppuun ennen talvea, joten he pyytävät usein apua perheeltä tai ystäviltä.
-
05:15-05:59Narco Wars: Chasing the Dragon
Vuonna 2021 synteettiset opioidit tappoivat yli 50 000 amerikkalaista. Monet kuolivat vaarallisen fentanyylin takia. Sen toi Amerikkaan rikollinen kemisti ja chicagolainen katujengi.
-
06:00-06:45Antarktis E05
Jakso 5/6. Henkiinjäämisen tiede. Tutkijat ja survivalistit yhdistävät voimansa Etelämantereen armottomissa oloissa pyrkimyksenään maailman muuttaminen.
Sarja -
06:45-07:30Meret ilman vettä
Voimme laatia tietokonegrafiikoita ja paljastaa toisen maailmansodan kammottavat ydinasesalaisuudet.
-
07:30-08:15Alaska: ensimmäiset selviytyjät
Alaskan alkuperäiskansat jatkavat perinteitä esi-isiensä mailla nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Jody Potts-Joseph luottaa siihen, että maa tarjoaa ruokaa, vettä ja lämpöä.
-
08:15-09:00Albert Lin ja kadonneet kaupungit
National Geographic tutkimusmatkailija Albert Lin matkustaa Petraan, Jordaniaan, tutkimaan kuuluisan kaupungin alkuperää.
-
09:00-10:00Autojen ensiapu
Anglia-enkelit. Koko Hutchings-Clarken perhe ajaa Ford Anglioilla, paitsi James, jonka autosta puuttuu moottori. Pystyvätkö pojat pelastamaan auton?
-
10:00-11:00Hauskimmat eläinvideot
Kultainen noutaja saa alaskalaisen ruskeakarhun perääntymään, mäyräkoiranpentu ratsastaa robotti-imurilla, viikon viraali video, leguaani hyökkää leludinosauruksen kimppuun, paviaani hyppää autoon ja varastaa myslipatukan,
-
11:00-12:00Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat
PVS:n eläinlääkärit Keski-Michiganissa ovat valmiina venymään auttaakseen sairaita ja loukkaantuneita eläimiä oli kyse sitten vaikeasta tapauksesta tai myöhäisestä ajankohdasta.
-
12:00-13:00Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka
Kuriirit ovat uppiniskaisia, mutta murtuvat paineessa. Kolumbian ja Perun kokaiinitakavarikkoja ja viattomuuttaan vannovia kuriireja.
-
13:00-14:00Tonnikalan saalistajat
Kapteeni Dave Marcianon isä aloittaa saattohoidon, mutta Davella on vain pari keikkaa aikaa ennen omaa sydänleikkaustaan, joten hänen on pidettävä ajatukset hommissa.
-
14:00-15:00Alaska: ensimmäiset selviytyjät
Nuorempi alkuperäisten alaskalaisten sukupolvi kohtaa elämäntapansa tuomat haasteet. Daniel Apassingokin lapset lähtevät kalastamaan lohta itse.
-
15:00-16:00Lentoturmatutkinta erikoisraportti
Pienet virheet voivat olla kauheimpien lento-onnettomuuksien takana. Satojen tuntien koulutuksesta huolimatta kokeneet lentäjät voivat sortua aloittelijoiden virheisiin.
-
16:00-17:00Autojen ensiapu
Eläköön Citroen. Tim ja Fuzz matkustavat ympäri maata etsimässä jo parhaat päivänsä ohittaneita autoja ja niiden omistajia, jotka tarvitsevat kunnostusapua.
-
17:00-18:00Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä
Singaporen kansallisstadion on uskomaton modernin insinöörityön tulos. Se on maailman suurin vapaasti kaartuva kupoli.
-
18:00-19:00Egyptin kadonneet aarteet
Arkeologit etsivät vihjeitä siitä, miten muinaisen Egyptin kuningattaret käyttivät valtaa miesten hallitsemassa yhteiskunnassa.
-
19:00-20:00Running Wild With Bear Grylls: The Challenge
Bear vie Oscar-palkitun näyttelijä Troy Kotsurin seikkailulle Skotlannin ylämaille. Troy on Bearin ensimmäinen kuuro vieras.
-
20:00-21:00Lentoturmatutkinta S16E10
Kausi 16. Jakso 10/10. Thai Airwaysin lento 311 on menossa kohti Katmandua ja lentää aivan Himalajan huippujen yllä, kun se iskeytyy syrjäiseen kiviseinämään 3 300 kilometrin korkeudella.
Sarja -
21:00-22:00Mahdotonta rakentamassa
Daniel matkaa Las Vegasiin, jossa Madison Square Garden rakentaa valtavaa kupolia. Se on iso muutos, jonka avulla yleisö pääsee kokomaan upeita näytöksiä sekä näyttöjen kattaman kupolin sisällä että ulkona.
-
22:00-23:00Suuret rakenteet: megaluokan alukset
Erikoisohjelma paljastaa insinöörityön taidonnäytteet, jotka ovat piilossa maailman suurimmissa kuljetuskoneissa.
-
23:00-00:00Gathering Storm
Lämpimät ja matalat Meksikonlahden vedet ovat varsinaista polttoainetta hurrikaaneille. Rannikko on kärsinyt ennenkin, mutta meri- ja rannikkotaloudet elpyvät aina.
-
-
-
00:40-01:00Armon kalliolla
Vapautettu uuteen liittoon. Roomalaiskirje 7:1-11.
-
01:00-01:55Arkiston helmiä
Vankeudesta vapauteen ja Yliluonnollista. Osa 4. Kun Manu tuli uskoon, jääkiekkokassillinen aseita lensi jokeen. Simo joutui jättämään kotinsa jo kolmen kuukauden vanhana. Uskovainen Bill Wiese sai kokemuksen käydä helvetissä.
-
01:55-02:00Musiikkivideoita
Kristiina Brask ja Alavan kirkkokuoro - Suojelusenkeli.
-
02:00-02:15Raamattu rakkaaksi
Egypti suistui kaaokseen. Mihin Jumalan vastustaminen johtaa. Mailis Janatuinen opettaa.
-
02:15-02:45Matkalla kuolleiden luiden laaksossa E07
Osa 7. Pue minut voimalla korkeudesta. Tuttu kohta Raamatusta avautuu Riku oman kokemuksen kautta uuteen voimaan.
Sarja -
02:45-03:15Ettei kukaan eksyisi
Katolinen kirkko ja kaste, osa 4. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
03:15-03:30Katselkaa Herran tekoja
Te olette minun ystäviäni. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki..(Joh. 15:15).
-
03:30-04:00Ajankohtaista taivaasta
Thomas Nordberg. Suomalainen pioneeri ja seurakuntarakentaja Suomessa, Ruotsissa ja laajemminkin. Lauluina Ki libi L´Cha, Sydämein on sun. Andreas Forsberg laulaa.
-
04:00-04:30Ilpoisten piiri
Rohkeus elää. Keskustelemassa Soile Inkari ja Matti Lahtinen.
-
04:30-05:00Joosef - Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Joosef ruhtinas veljiensä keskellä. Jumalan suvereenin johdatuksen seurauksena perheensä pelastanut Joosef nukkuu pois ja antaa määräyksen viedä luunsa Egyptistä kansan lähtiessä kohti luvattua maata.
-
05:00-05:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Open Doorsin matkassa Egyptiin. Minkälaista on matkustaa Open Doorsin kanssa ja tutustua vainottujen kristittyjen elämään?
-
05:15-05:45Anna Sanan sytyttää
Pyhän Hengen voima. Osa 1/6.
-
05:45-06:00Etupenkillä
Peter Ahlman. Peter oli täysin riippuvainen huumeista ja eli tuhoisaa elämää. Sielu oli mennyt rikki ja siellä oli nyt vain pimeyttä ja kylmyyttä. Se oli niin rikkinäinen, ettei sitä voitu korjata.
-
06:00-06:30Käännekohta
Epävarmuudessa.
-
06:30-07:00Ajankohtaista Lähi-idästä
Valheen kaikella voimalla. Minä kokoan kaikki kansakunnat Jerusalemia vastaan. Israel kansakuntien vihan keskipisteenä.
-
07:00-07:10Raamattu puhuu sinulle
Apt. 11-12.
-
07:10-07:40Heprealaiskirje
Uhria ja lahjoja sinä et tahtonut. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.
-
07:40-08:10Jerusalem studio
Iranin ja Saudi-Arabian ydinohjelmakehitys. Missä vaiheessa näiden kahden maan pyrkimykset ovat, ja mikä on maiden välinen keskinäinen suhde? Vieraina Olli Heinonen, Meir Javedanfar ja Amir Oren.
-
08:10-08:40Koputus
Vieraana Alexandra Kostikova Lapualta. En voi mennä kanssasi naimisiin, jollet ole uskossa, sillä myöhemmässä vaiheessa meille tulee paljon ongelmia siitä.
-
08:40-09:00Armon kalliolla
Vapautettu uuteen liittoon. Roomalaiskirje 7:1-11.
-
09:00-09:55Arkiston helmiä
Vankeudesta vapauteen ja Yliluonnollista. Osa 4. Kun Manu tuli uskoon, jääkiekkokassillinen aseita lensi jokeen. Simo joutui jättämään kotinsa jo kolmen kuukauden vanhana. Uskovainen Bill Wiese sai kokemuksen käydä helvetissä.
-
09:55-10:00Musiikkivideoita
Kristiina Brask ja Alavan kirkkokuoro - Suojelusenkeli.
-
10:00-10:15Raamattu rakkaaksi
Egypti suistui kaaokseen. Mihin Jumalan vastustaminen johtaa. Mailis Janatuinen opettaa.
-
10:15-10:45Matkalla kuolleiden luiden laaksossa E07
Osa 7. Pue minut voimalla korkeudesta. Tuttu kohta Raamatusta avautuu Riku oman kokemuksen kautta uuteen voimaan.
Sarja -
10:45-11:15Ettei kukaan eksyisi
Katolinen kirkko ja kaste, osa 4. Martti Ahvenainen keskustelee kirjansa pohjalta Aki Miettisen kanssa.
-
11:15-11:30Katselkaa Herran tekoja
Te olette minun ystäviäni. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki..(Joh. 15:15).
-
11:30-12:00Ajankohtaista taivaasta
Thomas Nordberg. Suomalainen pioneeri ja seurakuntarakentaja Suomessa, Ruotsissa ja laajemminkin. Lauluina Ki libi L´Cha, Sydämein on sun. Andreas Forsberg laulaa.
-
12:00-12:30Ilpoisten piiri
Rohkeus elää. Keskustelemassa Soile Inkari ja Matti Lahtinen.
-
12:30-13:00Joosef - Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Joosef ruhtinas veljiensä keskellä. Jumalan suvereenin johdatuksen seurauksena perheensä pelastanut Joosef nukkuu pois ja antaa määräyksen viedä luunsa Egyptistä kansan lähtiessä kohti luvattua maata.
-
13:00-13:15Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Open Doorsin matkassa Egyptiin. Minkälaista on matkustaa Open Doorsin kanssa ja tutustua vainottujen kristittyjen elämään?
-
13:15-13:45Anna Sanan sytyttää
Pyhän Hengen voima. Osa 1/6.
-
13:45-14:00Etupenkillä
Peter Ahlman. Peter oli täysin riippuvainen huumeista ja eli tuhoisaa elämää. Sielu oli mennyt rikki ja siellä oli nyt vain pimeyttä ja kylmyyttä. Se oli niin rikkinäinen, ettei sitä voitu korjata.
-
14:00-14:30Käännekohta
Epävarmuudessa.
-
14:30-15:00Ajankohtaista Lähi-idästä
Valheen kaikella voimalla. Minä kokoan kaikki kansakunnat Jerusalemia vastaan. Israel kansakuntien vihan keskipisteenä.
-
15:00-15:10Raamattu puhuu sinulle
Apt. 11-12.
-
15:10-15:40Heprealaiskirje
Uhria ja lahjoja sinä et tahtonut. Raamattupiirissä Martti Ahvenainen, Ilpo Jokimäki, Aki Miettinen ja Paavo Järvinen.
-
15:40-16:10Jerusalem studio
Iranin ja Saudi-Arabian ydinohjelmakehitys. Missä vaiheessa näiden kahden maan pyrkimykset ovat, ja mikä on maiden välinen keskinäinen suhde? Vieraina Olli Heinonen, Meir Javedanfar ja Amir Oren.
-
16:10-16:40Koputus
Vieraana Alexandra Kostikova Lapualta. En voi mennä kanssasi naimisiin, jollet ole uskossa, sillä myöhemmässä vaiheessa meille tulee paljon ongelmia siitä.
-
16:40-17:00Armon kalliolla
Vapautettu uuteen liittoon. Roomalaiskirje 7:1-11.
-
17:00-17:30Jerusalem studio
Abrahamin sopimukset. Kolmas vuosipäivä.
-
17:30-17:50Jeesus - Kuningaskunta ilman rajoja
Lasarus. Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista.
-
17:50-18:15Tosi on
Uskossa eteenpäin!. Elämässäsi kohtaat vaikeita asioita, etkä aina ymmärrä, miksi joudut niitä kokemaan. Et myöskään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
-
18:15-18:25Jippii -lasten raamattukoulu
10/40 -ikkuna.
-
18:30-19:00Herätyksen läpimurto
-
19:00-20:30Rukouksen voima
Mika ja Mirkka Jantunen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
-
20:30-21:00Israel-raportti Euroopan parlamentista
Nuorten aktiivisuus EU-asioissa. Miten eurooppalaiset nuoret saataisiin yhä enemmän kiinnostumaan EU:sta ja liittymään mukaan juutalaisia puolustavaan työhön?
-
21:00-21:15TV7 Israel News
-
21:15-21:30Voimaa Sanasta
Jumalan huolenpito, osa 1/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.
-
21:30-21:40Apostolien matkassa
Kesarean teatteri. Paavali vietti Kaesarean kaupungissa kaksi vuotta vankeudessa.
-
21:40-21:451UP
Rosa. Elämä voi olla suurempi kuin mitkään suurimmat unelmat.
-
21:45-21:55Signaali sydämiin
Al Hayat -kanava muuttaa arabimaailmaa. Arabiankielinen satelliittikanava Al Hayat on muuttanut arabimaailmaa pysyvästi.
-
21:55-22:00Yksi elämä
Olin murhaaja. Jengi on Marcon elämä. Kun tyttöystävä tulee raskaaksi, väkivalta alkaa tuntua tympeältä. Hän kokee olevansa loukussa ja yrittää itsemurhaa. Miten hän pääsisi eroon huumeista ja jengistä?
-
22:00-22:30Come Home
Kutsuttu palvelemaan, osa 2. Jeff Kaiser (USA) vieraili jälleen Suomessa ja puhui Pietarsaaressa kesätapahtumassa sekä iltakokouksessa Hämeenlinnassa. Tämä vaikuttava iltakokous taltioitiin 20.6.
-
22:30-23:00Passion for Jesus
Jeesuksen rakastaminen rahankäytössä 1/2. Mitä Jeesus puhui rahasta?
-
23:00-23:30Pyhä Henki tänään
Ilmestyskirja on herätyskutsu seurakunnalle. Profeettakoulutus, osa 3/14.
-
23:30-00:00Maailman tärkein tehtävä
Pidä huolta itsestäsi. Jeesuksen lähettilään tehtävä on huolehtia sanomastaan ja itsestään.
-
-
-
00:00-01:00Kristet Center Örebro
Så säger Herren - Släpp mitt folk. Vägen till den frihet Gud vill ge oss är att vi lever enligt Guds Ord. Att välja att sätta sin tillit till det Ord Han talar i våra liv. Rebecka Hagsten undervisar.
-
01:00-01:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den ansiktslösa väckelsen. Gud delar inte sin ära med någon människa! Publikmagneter och kända affischnamn är inte nyckeln till väckelse som förvandlar landet.
-
01:10-01:20Ordets pärlor
En fest i öknen. I Psalm 63 ser vi hur Gud bjuder på en festmåltid mitt i öknen.
-
01:20-01:25Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Attityder mot judarna under muslimsk överhöghet. Prof. Meir Litvak undersöker attityderna mot judarna under muslimskt styre från islams första dagar till den moderna tiden.
-
01:30-02:00Aktuellt från Mellanöstern
Israel i en knepig situation. Israel fördöms i FN:s generalförsamling samtidigt som Iran fortsätter utveckla kärnvapen för att förgöra den judiska staten.
-
02:00-02:45Gamla Testamentet öppnas
Sefanja och Habackuk, Del 1. Sefanja kallar Juda att omvända sig. De riskerar att bortföras som de tio stammarna i norr. Han beskriver Guds vredes dag. Parallellerna till Uppenbarelseboken är många.
-
02:45-03:15Pilgrim Media
Trumpethögtiden. Ove Marcelind predikar om Guds kalender och de judiska högtidernas profetiska innebörd. Har trumpethögtiden något att säga om Jesu tillkommelse
-
03:15-03:45Blås, Guds vind
Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.
-
03:45-04:15Mer än naturligt
Möten på campus. Jag bara blev förvissad, jag behövde inte göra något, förundrar sig Ben då han fick höra Guds röst. Då teamet anländer till Kapstadens universitet sörjer campuset mordet på en studerande.
-
04:15-04:30I framsätet
Mattias Bjurenholt - genomskådad av Gud. Inte finns det någon övernaturlig kraft, tänkte Mattias som var en vanlig Svensson och övertygad ateist. Ändå satt han en dag vid frukostbordet och sade: "Det måste finnas en Gud.
-
04:30-05:00Owe Lindeskär undervisar
Principer för kristen mission. Owe Lindeskär undervisar om principer för kristen mission.
-
05:00-05:30Vändpunkten
Sann kärlek sviker aldrig. Vad innebär det att älska och vara älskad? I avsnittet möter vi bland andra en man som kraschlandade ett flygplan med sin familj som passagerare.
-
05:30-06:00Varvet
Hem ur dimman!. Gudarnas krig del 3/3. Pastor Jarmo Sormunen talar om sekternas osunda andlighet, och hur medlemmar som utsatts för andligt våld kan bli helade. Gäst är Antero "Mooses" Laukkanen.
-
06:00-07:00Kristet Center Örebro
Så säger Herren - Släpp mitt folk. Vägen till den frihet Gud vill ge oss är att vi lever enligt Guds Ord. Att välja att sätta sin tillit till det Ord Han talar i våra liv. Rebecka Hagsten undervisar.
-
07:00-07:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den ansiktslösa väckelsen. Gud delar inte sin ära med någon människa! Publikmagneter och kända affischnamn är inte nyckeln till väckelse som förvandlar landet.
-
07:10-07:20Ordets pärlor
En fest i öknen. I Psalm 63 ser vi hur Gud bjuder på en festmåltid mitt i öknen.
-
07:20-07:25Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Attityder mot judarna under muslimsk överhöghet. Prof. Meir Litvak undersöker attityderna mot judarna under muslimskt styre från islams första dagar till den moderna tiden.
-
07:30-08:00Aktuellt från Mellanöstern
Israel i en knepig situation. Israel fördöms i FN:s generalförsamling samtidigt som Iran fortsätter utveckla kärnvapen för att förgöra den judiska staten.
-
08:00-08:45Gamla Testamentet öppnas
Sefanja och Habackuk, Del 1. Sefanja kallar Juda att omvända sig. De riskerar att bortföras som de tio stammarna i norr. Han beskriver Guds vredes dag. Parallellerna till Uppenbarelseboken är många.
-
08:45-09:15Pilgrim Media
Trumpethögtiden. Ove Marcelind predikar om Guds kalender och de judiska högtidernas profetiska innebörd. Har trumpethögtiden något att säga om Jesu tillkommelse
-
09:15-09:45Blås, Guds vind
Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.
-
09:45-10:15Mer än naturligt
Möten på campus. Jag bara blev förvissad, jag behövde inte göra något, förundrar sig Ben då han fick höra Guds röst. Då teamet anländer till Kapstadens universitet sörjer campuset mordet på en studerande.
-
10:15-10:30I framsätet
Mattias Bjurenholt - genomskådad av Gud. Inte finns det någon övernaturlig kraft, tänkte Mattias som var en vanlig Svensson och övertygad ateist. Ändå satt han en dag vid frukostbordet och sade: "Det måste finnas en Gud.
-
10:30-11:00Owe Lindeskär undervisar
Principer för kristen mission. Owe Lindeskär undervisar om principer för kristen mission.
-
11:00-11:30Vändpunkten
Sann kärlek sviker aldrig. Vad innebär det att älska och vara älskad? I avsnittet möter vi bland andra en man som kraschlandade ett flygplan med sin familj som passagerare.
-
11:30-12:00Varvet
Hem ur dimman!. Gudarnas krig del 3/3. Pastor Jarmo Sormunen talar om sekternas osunda andlighet, och hur medlemmar som utsatts för andligt våld kan bli helade. Gäst är Antero "Mooses" Laukkanen.
-
12:00-13:00Kristet Center Örebro
Så säger Herren - Släpp mitt folk. Vägen till den frihet Gud vill ge oss är att vi lever enligt Guds Ord. Att välja att sätta sin tillit till det Ord Han talar i våra liv. Rebecka Hagsten undervisar.
-
13:00-13:10Rakt på sak med Ingemar Helmner
Den ansiktslösa väckelsen. Gud delar inte sin ära med någon människa! Publikmagneter och kända affischnamn är inte nyckeln till väckelse som förvandlar landet.
-
13:10-13:20Ordets pärlor
En fest i öknen. I Psalm 63 ser vi hur Gud bjuder på en festmåltid mitt i öknen.
-
13:20-13:25Antisemitismen: Från ursprung till nutid
Attityder mot judarna under muslimsk överhöghet. Prof. Meir Litvak undersöker attityderna mot judarna under muslimskt styre från islams första dagar till den moderna tiden.
-
13:30-14:00Aktuellt från Mellanöstern
Israel i en knepig situation. Israel fördöms i FN:s generalförsamling samtidigt som Iran fortsätter utveckla kärnvapen för att förgöra den judiska staten.
-
14:00-14:45Gamla Testamentet öppnas
Sefanja och Habackuk, Del 1. Sefanja kallar Juda att omvända sig. De riskerar att bortföras som de tio stammarna i norr. Han beskriver Guds vredes dag. Parallellerna till Uppenbarelseboken är många.
-
14:45-15:15Pilgrim Media
Trumpethögtiden. Ove Marcelind predikar om Guds kalender och de judiska högtidernas profetiska innebörd. Har trumpethögtiden något att säga om Jesu tillkommelse
-
15:15-15:45Blås, Guds vind
Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.
-
15:45-16:15Mer än naturligt
Möten på campus. Jag bara blev förvissad, jag behövde inte göra något, förundrar sig Ben då han fick höra Guds röst. Då teamet anländer till Kapstadens universitet sörjer campuset mordet på en studerande.
-
16:15-16:30I framsätet
Mattias Bjurenholt - genomskådad av Gud. Inte finns det någon övernaturlig kraft, tänkte Mattias som var en vanlig Svensson och övertygad ateist. Ändå satt han en dag vid frukostbordet och sade: "Det måste finnas en Gud.
-
16:30-17:00Owe Lindeskär undervisar
Principer för kristen mission. Owe Lindeskär undervisar om principer för kristen mission.
-
17:00-17:30Vändpunkten
Sann kärlek sviker aldrig. Vad innebär det att älska och vara älskad? I avsnittet möter vi bland andra en man som kraschlandade ett flygplan med sin familj som passagerare.
-
17:30-18:00Varvet
Hem ur dimman!. Gudarnas krig del 3/3. Pastor Jarmo Sormunen talar om sekternas osunda andlighet, och hur medlemmar som utsatts för andligt våld kan bli helade. Gäst är Antero "Mooses" Laukkanen.
-
18:00-18:30Derek Prince
Blunda på egen risk Del 1/2. Derek Prince undervisar om hur Gamla Testamentets profetior bekräftas av Jesu liv och tjänst i Nya Testamentet. Detta mönster som gör profetordet fastare.
-
18:30-19:00Älskad trots allt - Birger Skoglund
Gud ser dig. Upplev Guds enorma kärlek och omsorg. Eftersom livets väg inte alltid är en enkel väg är det viktigt att förstå hur Gud ändå har omsorg om oss.
-
19:00-19:30Koranen eller Bibeln?
Del 9. Kan Gud verkligen ha en Son? Hur förhåller sig Kornanen till Treenigheten?
-
19:30-20:00John Fenn - Husförsamling
Grundandet av en husförsamling 1/4. John Fenn berättar sin egen historia om hur han efter 25 år som pastor fann hur aposteln Paulus förde fram evangeliet.
-
20:00-21:00Tillsammans ber vi LIVE
Frihet från beroenden. Programledare Emanuel Norén med Nancy Edberg och Stefan Eriksson Vi ber om frihet från olika beroenden och för dina övriga behov SKICKA BÖNEÄMNEN TILL: forbon@himlentv7.
-
21:00-21:15TV7 Israelnyheter
18 september.
-
21:15-22:00Tillsammans ber vi LIVE fortsätter
-
22:00-22:20Barnets hjärta
Bittra förväntningar. Upplevelser kan skapa sår som gör att man senare förväntar sig att bli behandlad på ett negativt sätt. Andra kan förnimma denna förväntan, även om det sker omedvetet.
-
22:20-22:50Kungadömets vind
Israels Gud har ett uppdrag åt araberna. Arabernas kallelse är kopplad till Israels frälsning. Palestinierna i sin tur har en alldeles speciell uppgift bland araberna.
-
22:50-23:20Shalom över Israel - Jubelårsresan
Jerusalems mur. Jerusalems murar restaurerades av Suleiman den store på 1500-talet. Nu är det vår uppgift att vara väktare på dem.
-
23:20-00:00Samtal
Gäst Michael Ben David. Michael Ben David reser över hela världen med sina messianska sånger. Här berättar han om sin bakgrund.
-
-
-
19:30-02:59Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
02:59-07:00Ei ohjelmaa
-
07:00-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
19:30-20:00Ukraina-Raportti
Ukrainan armeija etenee hitaasti, mutta varmasti.
-
20:00-20:30Astu tarinaan
Naisten maailma toiselta puolelta, Liisi-Maria Kupiainen. Rankasta päihdemaailman pimeydestä...
-
20:30-20:45Filminurkka
Mielensäpahoittajan rakkaustarina -elokuva, kuvauspaikkavierailu.
-
20:45-21:45Isäntänä Tapani Ruokanen
Vieraana filosofian tohtori Ritva Ylönen. Ritva Ylönen opiskeli aikuisena ylioppilaaksi ja...
-
21:45-19:30Lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
IRR-TV-kanavalla lähetykset iltaisin ma-la klo 19.30-21.30
-
-
-
07:00-06:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
06:00-06:00Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin
-
-
-
20:30-06:00Su klo 9 ja 19.
Su klo 9 ja 19.
-